Campane - jotain sentään on opittu

torstai 23. heinäkuuta 2009

Campane, tuo Joulun kellot on mainio baccatum. Esittelin sitä ja sen runsaita rinnakkaisnimiä ja vaihtelevia muotoja viime vuonna elokuussa.

Sen hoidosta lienen jotain oppinut, sillä tänä vuonna sain ensimmäisen sadon runsaampana ja viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Paikka ja ruukku on sama. Idätyksen tein puolitoista kuukautta myöhemmin, tammikuun lopulla. Salaisuus mielestäni piilee siinä, että nyt taimi ei ehtinyt kasvaa ikkunan yläpuolelle pois valosta ennen parvekekauden alkua. Viime vuonna tilanne oli hullunkurinen huhtikuun lopulla. Tuo pois valoista kasvanut osuus oli aivan turhaa, ei se tuottanut hedelmää. Se olisi pitänyt leikata pois.
Nyt sain Campanen ulos alle metrisenä ja heti alkoivat ensimmäiset chilit kasvaa, parikymmentä senttiä alemmaksi kuin viime vuonna. Parvekkeen nurkassa on pylväs, jota mahtuu kiertämään kuin köynnöskasvi. Siitä lähtevissä vaakasuorissa oksissa on suurin sato. Viime vuonna se kasvoi yli kolmimetriseksi. Nyt on mittaa vasta pari metriä.

Kokeilin viime vuonna tämän kellochilin säilömistä jouluksi. Kuivatus kannasta roikuttaen säilytti jotenkin muodon, mutta pinta rypistyi pahasti. Parvekkeella kuivattu menetti väriäänkin paljossa valossa. Pakastamalla juustolla ja pekonilla täytettynä siitä sai mainion jouluaterian lisukkeen, mutta uunissa muoto lässähti. Maku sentään jäi. Paras tapa mielestäni oli kokonaisena laihassa etikkaliemessä (viinietikkaa ja Hilloxia). Kun pohjaan viilsi reiän, niihin pääsi nestettä sisäänkin. Muutaman kuukauden syksystä Jouluun säilyttelin niitä jääkaapissa. Nuo olivat iloisen punaisia kelloja vielä lautasellakin ja juuri sopivaa nautittavaa ruoan lisukkeena.

EDIT, maistelua seuraavana päivänä:
Uuden sadon kanssa pääsin toteamaan, että täytetty, pakastettu kello säilyttää muotonsa lautaselle asti, kunhan ei kuumenna sitä liikaa. Viimevuotiset kypsensin grillissä ja ilmeisesti ihan liikaa. Nyt laitoin ne vuokaan uunin keskitasolle 220 asteeseen kunnes juusto kupli. Sekä yön pakkasessa olleet, että tuoreet pitivät muotonsa, vaikka kantaosa alkoi kärventyä. mmm... hyvää.

Limo vai Limon?

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kaksi melkein samannimistä keltaista, pientä perulaista chinenseä kiinnosti minua talvella. Onko noissa eroa ja kumpi on kumpi. Toisen siemeniä oli ennestään varastossa, toista piti hankkia. Onneksi nämä sentään osoittautuivat eri lajikkeiksi, vieläpä aika lailla tietokantojen mukaisiksi.
Limo on näistä paksumpi, hieman ryppyinen, kolmion muotoinen, alle viisisenttinen. Limon muistuttaa muodoltaan enemmän vinoneliötä ja on terävämpi kärjestään ja pinnaltaan sileämpi. Senkin mitta on 4-5 cm.

Minun kasveistani Limon on korkeampi ja hennompi, Limo pieni tiheä puu. Limon oli paljon nopeampi, mutta nuo saattavat johtua kasvatusmetodeistani. Limo ei jostakin syystä pitänyt mullastaan ja kasvupaikastaan. Se kukki pitkään, mutta chilejä ei syntynyt. Nyt niitä on kummassakin samaan aikaan ja melko tiheässä, kuten pienihedelmäisille kuuluukin.

Varsinaisen eron selvittäminen, eli maistelu on vielä kesken. Molemmat ovat mietoja. Olen niitä tässä kirjoittaessani rouskutellut. Kuoriosa ei paljoa maistu tai pistele, mutta siementen kiinnikkeistä löytyy potkuakin. Tähän asti Limo johtaa 2-0, sillä sen maku on minun suuhuni miellyttävämpi, hedelmäinen. Varsinainen ruokakäyttö saa vielä odotella, kunhan niitä kypsyy enemmän.

Kukkia, kukkia

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Keskellä kesää on hyvä vähän muistella chilien kukintaa.
Kukkahan on toiseksi tärkein tunnistuskeino, tärkein tietysti on hedelmä, sen muoto ja maku. Inferno on chilien tunnistusta käsitellyt perusteellisesti jopa tunnistuskaavion muodossa, joten minä vain esittelen kuvin muutaman yleisimmän chililajin. Villeihin en ole vielä lainkaan tutustunut.

Kaikkein tavallisin chili, pitkä punainen palko on annuum lajiltaan ja sillä on valkoiset kukat. On niiden joukossa koristechilejä, joiden kukissa on violettia tai sinistäkin. Annuumin lehdet ovat yleensä "silakan malliset", suipot, melko ohuet.

Baccatum on kukista helpoin tunnistaa. Niissä on värillisiä pilkkuja, keltaisia, ruskeita tai vihreitä. Lehdet voivat olla leveät, jopa herttamaiset taimivaiheessa.

Chinenselle on tyypillistä, että kukkia lähtee useita samasta pisteestä. Ne ovat usein hieman supussa, kellomaisia ja aavistuksen vihreitä. Tunnusomaista on myös violetit palhot, eli heteiden varret. Sellainen väri pilkistää vasemmanpuoleisen kukan keskellä, jos tarkkaan katsoo. Chinensen lehdet ovat tyypillisesti ryppyisiä, kiiltäviä ja tukevia.

Pubescens on helppo tunnistaa karvaisista lehdistä ja varresta, mutta myös violetista kukasta. Vain jotkut koristeaannuumit voivat hämätä saman tyyppisillä kukilla, mutta silloin puuttuu karvaisuus. Pubescensin lehdet myös tuoksuvat.

Frutescens, useimmiten meillä kait Tabasco on vihertävä kukiltaan ja niidenkin palhoissa on violettia väriä. Tyypillistä on nupun ja kukan asento tiukalla mutkalla alas. Kun raakile alkaa kasvaa, varsi kääntyy suoraan ylös ja hedelmät sojottavat pystyssä. Lehdet ovat annuumin tyyppisiä, mutta paksumpia ja kiiltävämpiä.

Vastaus kyselyyn lempilajikkeista

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Lempilajike onkin mielenkiintoinen kysymys. Se oikeastaan vaihtelee siten, että kulloinkin kypsyvä on sen hetken lemppari. Kestosuosikeista tässä muutama esimerkki:
Aji Cristal
Ei varsinaiseen ruoan maustamiseen, vaan leivän päälle, salaatteihin, osana ruokaa, jos sitä on riittävästi. Sitä pitää olla koko ajan saatavissa ja isoin, talvehtinut on puutarhassa täydessä iskussa, toinen parvekkeella.

Inca Red Drop
Incaa olen varmaan jo kehunut riittävästi, mutta se on perusmauste, ruoan kuin ruoan pelastaja ja siitä riittää koko ajan uutta aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Toinen näistäkin on ulkona.

Habanero
Habanero on ehdottomia suosikkejani. Kun tarvitaan potkua ja makua, otan Habaneron tai kaksi. Perusruokaan saattaa riittää puolikaskin. Hyötykasviyhdistys myi Habaneron siemeniä ilman mitään lisukkeita nimessä ja se osoittautui vaivattomaksi ja kauniiksi kasviksi, jonka hedelmät sisältävät uskomattoman määrän makua. Jos vain aurinkoa on riittävästi tarjolla, tätä voi todella suositella kotikasvatukseen. Hämärässä on turha odotella satoa. Usein siemenkaupassa tämän nimen eteen tai perään liitetään Orange.

Rocoto Peru parvekkeelta pihalle

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kolme kuukautta sitten tämä rocoto oli pieni rääpäle, paljon muita kasvinkumppaneistaan jälessä. Pituuskasvussa se on jo muut saavuttanut, mutta jotakin oleellista puuttuu.Rocoto Peru 5.7.09
Olen siis kokeillut Rocotojen kasvua monessa erilaisessa kasvupaikassa ja erilaisilla lannoituksilla. Tämä Rocoto Peru kasvoi aluksi hyvin hitaasti. Hapanta turvetta saatuaan kasvu kiihtyi. Sittemmin se on kasvanut baccatumien joukossa valoisassa paikassa parvekkeen itälaidalla hyvässä mullassa ja baccojen lannoituksella. Komeahan siitä on tullut. Korkeutta on 90 cm ja leveyttäkin saman verran, jos oksien antaa vapaasti levitä. Siinä ei kuitenkaan ole kukan kukkaa, ei edes hajua nupuista. Baccat vieressä tuottavat komeata satoa.

Voi olla, että vähempi valo ja lämpö olisivat riittäneet. Siltä ainakin näyttää, kun vertaa puutarhassa majaileviin. Parvekkeella Turbo Pube on perällä, auringon tavoittamattomissa ja se on niin täynnä eri kokoisia hedelmiä, että ajattelin nyt kääntää sen ympäri, jotta toinenkin puoli kehittyisi. Muuten se kaatuu hedelmien painosta valon puolelle. Lannoitus on myös todennäköisesti ollut liikaa tälle Perulle, pitänee laittaa vesikuurille ja siirtää ulos seinustalle.

Lisätäänpä tähän jälkiviisastelua myöhäissyksyltä:
Turbon kääntäminen oli totaalinen virhe. Se pudotti varjon puolelle jääneet kukkansa ja pienet raakileetkin. Kesti kuukauden ennen kuin uusia kasvoi valoisammalle puolelle, Isoimmat sentään pysyivät ja niistä sain satoa elokuun alussa, mutta seuraava erä kypsyi vasta syyskuun loppupuolella.
Rocoto Peru ryhtyi hedelmien tuotantoon vasta sisällä loppuvuodesta.

Rocotot rehottavat

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Ensikertalaisena pubescens-chilien kasvattelijana kokeilen kaikenlaisia kasvatusohjeita yrittäen ymmärtää niiden korkealta Andien vuoristosta peräisin olevia kasvutapoja. Helppoa se ei ole. Ohjeita on monenlaisia ja ristiriitaisia. Lajikkeita on myös monia ja niillä ehkä omat vaatimuksensa. Älä siis missään tapauksessa ota tätä ohjeena. Tämä on pelkkää etsiskelyä. Jospa ensi kesänä jo hallitsisin asian vähän paremmin.
Omenapuun juurella
Rocotot Manzano Orange ja Peru Cusco istutin samaan isoon ämpäriin ja vein ne vanhan omenapuun juurelle varjoon jo toukokuussa. Ruukun pohjalla on hapanta turvetta ja jonkin verran kananP:tä lannoituksena. Pelkästään vedellä kastellen ne ovat levinneet melkoiseksi pusikoksi, vaikka tässä välillä oli pari kylmää viikkoakin. Tähän paistaa aurinko vain vähän oksien lomasta.
Cuscon raakile

Parivaljakosta Rocoto Cusco kukkii ja pikku palleroitakin kehittyy mukavasti. Manzano vasta kehittelee nuppuja. Se on vasemmalla ja siinä on pidemmät oksat, mutta eihän noita toisistaan enää erota. Toisella puolen puuta on Rocoto Peru Puno Marki omassa ruukussaan ja siinä on tuon kokoisia raakileita myös mukavasti. Toisaalla vaahteran alla kasvaa kaksi pienempää Rocotoa, jotka nekin kukkivat.

Parvekkeella Turbo Pube on vihdoin ryhtynyt ihan tosissaan sadon tuotantoon, kun en ole sitä viime viikkoina liikutellut, kastellut vain vuoroin vedellä ja typpiköyhällä lannoitevedellä. Turbo on saman näköinen pusikko kuin toukokuun lopulla. Muutama iso chili piileskelee puskan keskellä ja uusia alkuja kehittyy ulommaisiin oksiin. Niitä on nyt kaiken kokoisia samassa puskassa ja kukinta jatkuu.

Edit:
Unohtuipa mainita sellaiset itsestäänselvyydet kuin
- Ulkochilien taustalla on 2,5m korkea betoniseinä suojana pohjoistuulilta. Jyrkkä rinnetontti on pengerretty tuolla tavalla. Sitä vasten kasvattelen tomaatitkin. Niille laitan lasia päälle kylmillä ilmoilla. Rocotot saavat pärjätä säiden armoilla.
- Kaikissa ämpäreissä on tietysti reiät pohjassa, jotta liika sadevesi pääsee pois ruukusta.
- Ämpärien multa on jaettu muovilla keskeltä, jotta juurien ei tarvitse taistella naapurin kanssa.