Blokit valehtelevat sinulle

perjantai 16. lokakuuta 2009


Aikaisemmin törmäsin silloin tällöin uutiseen, jossa mainittiin lähteeksi: "Asiasta kertoi ensimmäisenä XX blogissaan." Kun aloin itse pitää blogia, illuusioni karisivat. Tuollaisella ei ole mitään merkitystä. Blogisofta on suorastaan tehty valehtelua ja petosta varten. Eivätpä lehdetkään enää kirjoita moisia lausumia. Ehkä nekin ovat huomanneet.

Aloitin tämän bloginpidon 26.9.09. Kuitenkin ensimmäinen merkintä on 2008 maaliskuulta. Blogitekstin kirjoituksessa suorastaan tarjoillaan julkaisupäivän muokkausta. Kun pidin kasvatuspäiväkirjaa Chilifoorumin sivuilla, sinne kirjautui aina kirjoituspäivämäärä ja jos juttua korjaili jälkikäteen, myös korjauspäivämäärä. Blogissa voit koska tahansa muuttaa tekstiäsi ja valita julkaisupäivämääräksi minkä haluat. Toivottavasti jonnekin jää kirjaus oikeasta päiväyksestä edes poliisia varten, jos vaikka paljastusten seurauksena syntyisi oikeusjuttu.

Blogin avulla olisi helppo esiintyä ennustajana. Jonkun suuren luonnonmullistuksen tai onnettomuuden voi ennustaa luotettavasti, kun tapahtuman jälkeen kirjoittaa siitä blogiinsa aavistuksen ja muuttaa päiväyksen edelliselle päivälle tai viikolle. Samoin voisi tehtailla "todisteita" vaalirahoituksesta tai muusta suhmuroinnista sijoittamalla nykytilanteeseen sopivia vihjailuja muutaman vuoden takaiselle blogipalstalleen. Niitä voisi sitten lainata uudessa blogissaan todeten: "Mitäs minä sanoin jo v. -05." Näitä "muinaisia" aavisteluita ja paljastuksia sitten muut tiedotusvälineet innokkaasti lainailisivat. Uutinen olisi syntynyt.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.