Rocotosoosi - Rocotohillo pikemminkin

tiistai 27. lokakuuta 2009

Onhan noita ohjeita netti täynnä. Perusta varsinkin löytyy runsaasti perinneruokia Rocotosta. Nyt ihastuin kuitenkin Herra 47:n kokeiluihin Chilifoorumilla: "Rocotosoosi au naturel".

Vapaasti mukaillen siitä tuli tällainen:
150 g Rocotoja, pääasiassa punaisia
2 sitruunan mehu
100 g hillosokeria
n. ¼ dl omenaviinietikkaa (en ole etikan erityinen ystävä, siksi näin vähän)

Herra 47 soseutti kaiken sauvasekoittimella. Minä silppusin veitsellä ja keitin pidempään.

Ensimmäinen maistelu paljasti, että makeus/happamuussuhteet olivat suunnilleen kohdallaan, MUTTA chilin polte oli suoraan sanottuna tyrmäävän tulinen. Onhan noita Rocotoja erilaisia, mutta luulenpa aistimuksen johtuvan toleranssien erosta. Marko on maan tunnetuimpia chilipäitä, ennätystehtaan chilimaistelija, minä olen tyytynyt miedompaan maustamiseen.

No, kipaisin puutarhassa ja olihan luumupuussa vielä joitakin ylikypsiä punaluumuja. Laitoin niitä saman määrän kuin Rocotoja ja hillo alkoi muodostua. Omenatkin olisivat kelvanneet.

MUTTA puolen tunnin päästä tuli sisäinen pakko kokea sama polte uudestaan. Siihen tulee himo. Laimensinkohan liian aikaisin?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.