Siemeniä etsimässä

lauantai 30. lokakuuta 2010

Bloggeriin on tullut tilasto-osio ilmeisesti viime kesäkuusta lähtien. Siitä näkee, millä linkeillä tai hakusanoilla lukijat tulevat blogiin ja mitä sivuja he eniten lukevat.

Chilinsiemeniä! on jo parin viikon ajan ollut suosituin sivu tässä blogissa. On taas se aika, kun tulevan vuoden kasvatuksia suunnitellaan. Noita siemenliikkeitä olen itsekin käynyt toiveikkaasti ja uteliaana läpi viime aikoina. Eipä tuohon sivuun ole paljon lisäämistä, kunhan pitää päänsä kylmänä, eikä sorru Reimerin valtaviin valikoimiin ja houkutteleviin kuviin. Niistä seuraa usein vain pettymyksiä, heikosti itäviä tai kokonaan vääriä lajikkeita. Hyviäkin siemenliikkeitä on olemassa.

Seuraavaksi suosituin sivu liittyykin sitten jo idätykseen. Siihen en aio ryhtyä vielä pariin kuukauteen, mutta koko ajan minulla on nytkin itämässä testieriä keräämistäni siemenistä. Laitan yleensä kolme siementä "kelluvalle talouspaperille" samalla kun kerään siemeniä kuivumaan. Normaalisti kaikki itävät tai ainakin kaksi, mutta viime viikkoina on ollut poikkeuksia. Kylmä on vaikuttanut ja osa kerätyistä siemenistä ei idä lainkaan. Turha niitä sitten on laittaa talteen tai jakaa kenellekään.

2 kommenttia:

Tony Vuori kirjoitti...

Anteeksi myöhäinen kommentointi. Itse löysin sattumalta tänne hakusanalla "sirkkalehdet". Ystävän loppukesällä tuomista chileistä otin siemeniä talteen ja laitoin tuossa joulun tietämillä itämään. Aika hyvällä prosentilla itäneet ja nyt sirkkalehtivaiheessa. Osa on tehnyt niin pitkän varren, että mietityttää milloinkahan kaatuvat. Niin, piti sanomani, että hyvää blogia lukee mielellään. Tämä meni suosikkeihin. Hedelmällistä uutta vuotta. :)

Chilivaari kirjoitti...

Lienet sitten jo eksynyt sivulle, jossa kerrotaan, että syvempään istuttaminen, sirkkalehdet melkein maan pintaan auttaa honteloon varteen. Sitten vain riittävästi valoa jatkossa.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.