Olen nähnyt valon

maanantai 3. tammikuuta 2011

Energiansäästölamppuja voi käyttää chilien valaisuun. Tilanne kaupoissa on turhauttava. Isoja tai edes keskikokoisia 23-50W lamppuja ei löydy kuin erikoisliikkeistä tai nettikaupoista ja yleensä kovaan hintaan. Lamput ovat arkaa kauppatavaraa ja vaativat huolellisen kuljetuksen. Se myös maksaa. Jos yhden lampun tilaa nettikaupasta, hinta voi tuplaantua postimaksusta.

Vielä suurempi murhe on väri. Hehkulamppuja imitoimaan tehdyt "lämmin valkoinen" (2700K) sävyt ovat vallanneet koko markkinat. Turha niitä enää on hehkulankoihin verrata, kun sellaiset on jo kuopattu. Meillä on jo ajat sitten siirrytty luonnonvaloon tai sen värisiin loisteputkiin ja energiansäästölamppuihin. Niiden saatavuus ja laatu on kuitenkin ollut heikkoa. Nyt alkaa siellä täällä näkyä valoa tunnelin päässä. Jospa vielä joskus saisi miellyttäviä sävyjä lähikaupoistakin.
Minulla oli jäänyt 2 Rocoto Rieseniä samaan taimiruukkuun. Laitoin niiden väliin valkoisen pahvin ja valaisin kahdella erilaisella lampulla samalta etäisyydeltä. Seinä takana on valkoinen. Vasemmalta tulee uusi 25W 5000K ("luonnonvalo"), oikealla on vanha taimivaloni 23W Megaman, 2700K. Inhottava väri. Muissa merkeissä muuten on vielä inhottavampia sävyjä, vihreitä ja sinipunertavia. Kaikkia kutsutaan myyvästi "lämmin valkoinen".  Nyt pääsin niistä eroon, kun löysin näitä 5000K energiansäästöjä 25, 35 ja 50W tehoisina. En tiedä, mitä kasvit niistä pitävät, mutta ihmisille tuo ainakin on miellyttävämpi - ja kameralle. Nämä onkin tarkoitettu valokuvaukseen. Noista Kelvineistä tässä vain sen verran, että yli 6000K, ns. "kylmä valkoinen", jota jotkut nimittävät myös luonnonvaloksi on minusta (ja kamerastani) melko sininen. Luksimittarini mittaa myös värilämpötilaa ja sen mukaan kaikkien lamppujen lukemat ilmoitetaan liian alhaisina.

Energiansäästölamput ovat vielä lapsenkengissä. Niiden väristä, tehosta, sähkön kulutuksesta ja kestävyydestä ei löydy puolueetonta tietoa ja valmistajat voivat valehdella estottomasti. Halpahallien tarjoukset ovat usein kauhean värisiä, himmeitä ja lyhytikäisiä. Jos niitä tungetaan hehkulampuille tarkoitettuihin valaisimiin, saattaa kantaosa, jossa elektroniikka on, kuumeta liikaa ja elinkaari jää hyvin lyhyeksi. Niitä varten tarvittaisiin kannasta ilmastoituja valaisimia.

Koko nimi energiansäästölamppu joutaisi jo historiaan. Säästäähän se verrattuna hehkulamppuun, mutta nehän ovat jo poistuneet ja Led säästää vielä enemmän. Kunhan saisivat niiden värit hallintaan.

Oikeat loisteputket ovat varmempi ratkaisu, jos sellaiset vain sopivat valaistussuunnitelmaasi. Niiden hyötysuhde on luokkaa yli 90 Lumenia/W, tehoputket yli 100. Energiansäästöillä hyötysuhde jää usein 50-60 Lumenia/W. Loisteputkissa myös löytyy parempaa värintoistoa, vaikka ei niitäkään joka kaupasta saa. Loisteputkien valmistajat pakotettiin lainsäädännöllä ilmoittamaan putkien värintoistoindeksi, joka kertoo karkeasti, miten hyvin putken valossa näkee värejä. Se on putken koodissa ensimmäinen numero. 6 ja 7 ovat roskavaloa, 8 on yleisin, 9 kelpaa värien tarkkailuun ja minun silmilleni. Energiansäästöissä ei moista laatuluokitusta vielä näe. Näiden "valokuvauslamppujen" värintoistoksi kyllä luvataan 92. Parhailla loisteputkilla se on 98.

Suuritehoisiin led-kasvivaloihin tai suurpainenatrium-valaisimiin en tässä puutu ollenkaan, sillä kasvattelen chilejäni asuintiloissa. Pistävä kummallisen värinen valo tai metelöivä tuuletin ei sovi minun kanssani samoihin tiloihin. Jätetään ne kasvihuoneisiin.

Varoitus 1.2.:
Tuolla kommenteissa mainitsemani englantilainen nettikauppa ei taida olla kovin suositeltava. Chilifoorumilla useammalta kasvattajalta on jo noita lamppuja paukahdellut lyhyen käytön jälkeen.  Yhteistä niille kyllä on ollut, että ne ovat olleet ahtaassa "kirjoituspöytälampussa" kiinni ja varmaan kuumentuneet kannasta aika tavalla. Omani ovat vielä ehjiä, mutta eihän noilla ole kuin reilu kuukausi polttoikää takana, noin 500 tuntia. Heikonkin lampun pitäisi kestää 5000 tuntia.

8 kommenttia:

Anonymous kirjoitti...

Minä olen nähnyt Valon taannoin AdLuxin myymien päivänvalolamppujen (VivaLite) avulla. Ehkäpä omasikin on sellainen?

Chilivaari kirjoitti...

Adluxeja minullakin oli huonevalaistuksessa, mutta nämä uudet ovat selvästi kirkkaampia ja vähemmän sinisiä, miellyttävämmän värisiä. Adluxin lamput olivat kyllä hyvin kestäviä, riippuivat katossa monta vuotta.

Hitto soikoon, tarkistin kuitista, ne ovat kestäneet 2006 marraskuulta ja palavat edelleen.

CyberDog kirjoitti...

Mitäs vaarin lamput sitten on ja mistä ne on hankittu? Voi sitten itsellekin niitä ostaa :)

Kaltsu kirjoitti...

Energiasäästölamppujen kehitys on lapsenkengissä, mutta tuskin tulevat huippuaan näkemään. Eslit ovat vähän niin kuin "väliinputojia" samaan tapaan mitä DVD-formaatti. Uskoisin että LED-valot tulevat syrjäyttämään ne lähitulevaisuudessa. Käytetäänhän niitä nytkin jonkin verran kotien valaistuksessa. Olettaisinkin että suuret valmistajat ovat keskittyneet led-valojen kehitykseen kuin eslien. Uskoisin myös että led-valoista on vielä tulevaisuudessa apua chilin kasvatukseen. Kehitys kulkee nykypäivänä kovaa vauhtia eteenpäin.

Eslien säästöistä en sitten tiedä. Ainakin omalla kohdallani katossa on kiinni järjestäen saman tehoiset eslit mitä hehkulamput olivat. Eihän kukaan halua 11W kellertävässä hämärässä tuikkuvalossa elää. Suurin osahan ihmisistä ostaa juuri näitä 11W tuikkuja.

Chilivaari kirjoitti...

Nuo 11W tuikut ovat todella aikamoista asiakkaan kusetusta. Vastaavuudet kirkkaudessa eivät mene ollenkaan niin kuin kansalle kerrotaan.

Nämä tulivat Englannista:
http://www.stevesphotoshop.co.uk/daylight_fluorescent_bulb_5000k_35w.html
Mutta kyllä vastaavia Suomestakin löytyy:
http://www.valotorni.fi/e27-c-1_42_5.html
http://www.chilitarvike.fi/tuotteet.html?id=2/
http://www.adlux.fi/public/tuotteet/tuotteet.html
Halpoja, mutta on ollut toimitusvaikeuksia ja saattaa vaatia ennakkotumaksua: http://www.taskuraketti.com/index.php?sivunro=2&laji=63

Ilmeisesti laatu vaihtelee, sillä netistä löytyy myös aika kielteisiä kokemuksia useimmista kaupoista, rikkinäisiä tai vain vähän aikaa kestäviä lamppuja. En siis osaa mitään noista erityisesti suositella. Ihanne olisi, jos niitä löytyisi lähistön kaupoista. Palautuksetkin hoituisivat näppärästi. Kyselkää, asettakaa paineita kaupoille. Englantilaisten kestävyydestä on huonojakin kokemuksia ja postimaksut ovat kovat, mutta ne tulevat sitten UPSin välityksellä kotiovelle.

Anonymous kirjoitti...

Suosittelen lamppuja ostaessa (siis jos niillä meinataan myös asumusta valaista) tutkailemaan myös niitä värintoistoindeksejä (Ra) tai sitä kolminumeroista lukemaa. Värintoistoindeksi saisi mieluusti olla yli 90 (eli kolminumeroinen alkaa 9:llä), mutta ei ainakaan pienempi kuin 80. Marketissa myydään paljon lamppuja, joiden värintoisto on 70-jotain (eli se kolminumeroinen esim. 727 = värintoisto 70, 2700K. Tuollaisella ei tee yhtikäs mitään.

Hyvä lamppu olisi 950/955 = värintoisto yli 90, 5000K/5500K päivänvalo.

Ja luxit sitten tietenkin tähän päälle vielä oma lukunsa. Kiehtovaa, ah niin kiehtovaa.

ladoga kirjoitti...

"Suuritehoisiin led-kasvivaloihin tai suurpainenatrium-valaisimiin en tässä puutu ollenkaan, sillä kasvattelen chilejäni asuintiloissa. Pistävä kummallisen värinen valo tai metelöivä tuuletin ei sovi minun kanssani samoihin tiloihin. Jätetään ne kasvihuoneisiin."

Entäs monimetalli? Niissä värilämpötila on yleensä 5000-6000K kieppeillä. Itse kyllä tykkään. Vähän niinkuin aurinko paistaisi olkkariin.

Räyhis kirjoitti...

Pannaan oma kommentti vielä tähän soppaan, rautakaupoista on viimeisen vuoden saanut ns. "remppavaloja" tai oikeammin työmaavaloja, joissa e27 kannassa käytetään 36 wattista spiraalin muotoista energiansäästölamppua. Itse olen ostanut motonetistä tällaisen lampun noin kymmenen euron hintaan. Värilämpö on 6000K ja maalaushommissa sen avulla pystyy näkemään eron titaanivalkoisen ja maalarinvalkoisen välillä. Vastaavaa lamppua saa n. 8€ kappalehintaan Maalarimestareiden Oyn toimipisteistä.

Ja ainakin omat chilintaimet tykkäävät tuosta.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.