Punkin tuhoja tämäkin?

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Toukokuussa kuvailin Cajamarcan lehdissä näkyvää vihannespunkkien syömäjälkeä. Se ei kuitenkaan ole ainoa merkki, vaan ilmeisesti nämä pienet tuholaiset imevät eri tavalla eri tyyppisistä lehdistä.

Muutaman baccatumin ja annuumin lehdissä parvekkeella alkoi olla tuollaista vaalentumaa lehtiruotien välissä. Monissa puutosoireita kuvailevassa jutussa tuo on leimattu magnesiumin puutteeksi. Puutarhakalkilla olen joskus tuollaista hoitanutkin, mutta ei aina hyvin tuloksin.

Saattaa hivenaineiden puutoksella olla osuutta asiaan, sillä tämä Ancho oleskeli maitopurkissa, vaikka mittaa on melkein metri. Testikasvatukset eivät aina saa parasta kasvupaikkaa. Toisaalta samasta oireesta kärsivät baccat olivat hyvässä mullassa isossa ruukussa. Kun tutkin lehtien alapintaa, havaitsin ikävää elämää. Paljaalla silmällä ei paljon näkynyt, mutta suurennuslasi paljasti siellä vilistelevät pikku punkit. Seittiä eivät vielä olleet ehtineet levittää.

Toukokuussa myrkytin kahdesti olohuoneen ikkunalla majailleet chilit ja punkit ovatkin pysyneet poissa. Miten ne sitten parvekkeelle pääsivät? Luulen keksineeni reitin. Olin siirtänyt pienen tomaatin taimen ikkunalta parvekkeelle vähän aikaisemmin. Nuo "saastuneet" chilit ovat olleet välittömässä kosketuksessa tomaatin kanssa. Tomaatti on nyt jo ulkona, eikä se näytä kärsivän, mutta ilmeisesti voi toimia levittäjänä.

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tomaatissa, chilissä, vesimeloonissa, kurkussa ja tietenkin paprikassa. Kaikki nuo on tänä kesänä saaneet nauttia punkkien vierailusta parvekkeellani vaikka myrkkyä on laitettu useamman kerran ja pariin kertaan koko kasvusto kannettu ennen myrkyttämistä saunaan kylmään suihkuun.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.