Myöhässä ollaan ulkona

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Toista kesäänsä meillä kasvava Rocoto Red Peruvian (C. pubescens) on oleillut metsikön laidassa, missä se saa vain muutaman tunnin suoraa auringonvaloa päivittäin. Sen ulos vienti myöhästyi kesäkuun puoliväliin, kun kevätsatoa kypsyteltiin sisätiloissa.


Vasta muutama viikko sitten siihen alkoi kasvaa uusia "omenoita", mutta niitä tuleekin sitten vauhdilla. Jos pienetkin laskee, niitä on jo yli 50. Noilla on valitettavasti sellainen ominaisuus, että kasvia siirrellessä pienet putoilevat pois, kun joutuvat toisenlaisiin valo- ja lämpöoloihin. No, ei hätää, nuo isot ainakin pysyvät jo. Tuo on nimittäin lähiviikkoina siirrettävä sisään, sillä yöhallat uhkaavat todennäköisesti jo piankin.

Ensimmäistä kauttaan kasvava Peruvian on parvekkeella ja siinä on kypsää satoa ja paljon kypsyviä, mutta pienemmäksi ne jäävät kuin ulkona muutamaa kertaluokkaa isommassa ruukussa. Niiden koko on ympärysmitalla mitaten luokkaa 13-17 cm. Ulkona isoimmat ylittävät jo tuon koon ja kasvavat vielä. Hieman aiemmin ja isommassa ruukussa kukkimaan ryhtynyt Rocoto Riesen on jo ylittänyt 20 cm, vaikka en sitä tänä vuonna ole juuri lannoittanutkaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onkos Riesenillä ja red peruvianilla suuriakin eroja valontarpeen suhteen? Riesen ei taida suorasta paahteesta tykätä?
Riesen taitaa myös kasvaa maata pitkin kun tuo red peruvian näyttäisi ylöspäinkin pyrkivän.

Ensi kautta tässä suunnitellaan jo ja siksi udellaan. :)

Mog-

Chilivaari kirjoitti...

Enpä ole noissa eroa valon suhteen havainnut. Molemmat menestyvät samanlaisissa oloissa ja suoraa koko päivän paahdetta ei ole tullut kokeiltua. Chinenset saavat sitä ja Padron.

Riesen tosiaan mielellään kasvaa leveäksi ja jopa maata viistäen, mutta kyllä siitäkin saksilla ja ohjailemalla saa pystykasvuisen. Itse asiassa tuo toista kesäänsä kasvava iso Riesen on nyt siirtynyt pystykasvuun. Siinä on 2 runkoa toista metriä korkeita, kun katkoin sivulle kasvavat versot kärjestä poikki. Pystyrungoissa ei vain ole kuin kukkia vasta.

Jos oikein asian pelkistäisi, niin noissa kahdessa ei taida olla eroa kuin kukkien väri. Kaikki muu vaihtelee aika vapaasti.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.