Valoa syksyn synkkyyteen

perjantai 23. syyskuuta 2011

Lamppuasetelma keskipäivällä puolipilvisenä päivänä.

Teinpä heräteostoksia. Loppukesällä olin käymässä erään halpahallin loppuunmyynnissä, kun näin siellä pari tuollaista n. 30x50 cm "työmaavaloa". Mitään tietoa sisällöstä ei ollut, kun olivat pintaviallisia ja "puoleen hintaan". Sen näin tuon prismalasin läpi, että kolme pienoisloisteputkea siellä oli sisällä ja yhdessä luki 4100K. Se riitti sillä hetkellä sisäiselle Sulo Vilénilleni. Ostin kun halvalla sain.

Ostoksen laadun selvittämisessä menikin melko tovi. Netissä piti harjoittaa salapoliisitoimintaa ja valaisimia purkaa. Kun irrotin suojalasin ja sain putken irti, selvisi, että ne ovat 3x36W ja nelinastaista mallia. Selvisi myös, että Osramilla on 17 erilaista kantaa noille pienoisloisteputkille ja muilla valmistajilla lisää. Kaikkiin ei saa enää putkia, eikä moneenkaan eri sävyjä. Minulla oli käynyt tuuri. Kanta on kaikkein yleisimpiä 2G11 ja siihen on varaosia olemassa.

Jatkaakseni tutkimustani valon värin vaikutuksesta chilin kasvuun aina kukintaan ja satoisuuteen asti hankin heti vaihtoputkiksi 2700K (lämmin valkoinen) ja 5400K (päivänvalo) putket, joiden kuvat ovat yllä. Alkuperäinen 4100K on varsin miellyttävä, vain hitusen keltainen luonnonvaloon verrattuna.

Löytyihän näille rinnakkaismalleja  eri nettikaupoista, kun osasi etsiä. Kovin tarkkaan eivät nekään kerro paketin sisältöä ja tiedot vaihtelevat, vaikka mitä ilmeisimmin on kyse samasta tuotteesta. Mitään tehtaan leimaa en omastani löytänyt.  
Hämmästyttävä määrä valoa !
   
Tässä on mutkille väännelty 36W loisteputki 42 cm:n paketissa, kun suorana ja paksuna se on 120 cm pitkä. Työvalossa näitä on kolme samassa kuoressa hyvällä heijastimella varustettuna ja valoa tulee aivan toisella tapaa kuin suorista putkista, vaikka pienoisputken hyötysuhde ei ole edes yhtä hyvä. Tässä on kyse valon keskittämisestä. Kerronpa muutaman vertailuluvun.

Varastohuoneessa talvehtiville chileille minulla oli Bauhausin pahamaineisia valolistoja 2x36W. Kun ripustin yhden tuommoisen työvalon samalle korkeudelle, chilipöydälleni tuli viisinkertainen määrä valoa. Okei, onhan siinä 1 putki enemmän ja onhan valolistan kirkkaus vain puolet normaaliloisteputkesta, mutta silti jää seliteltävää. Kyse on keskittämisestä. Työvalo tulee pienemmälle alueelle kuin 120 cm pitkä putki. 

Muutama lukema niistä jotakin ymmärtäville: Metrin päästä valoa on n. 2000 luksia, eli pilvisen päivän valo; 35 cm ja kirkkaus ylittää kasvihuoneiden tavoitevalaistuksen 10.000 luksia. Nuo siis yhdellä työvalolla pimeässä. Vertailun vuoksi, kun tätä kymppitonnin tasoa ajattelin pitää "testissäni" tavoitteena, vastaavat lukemat suorilla loisteputkilla: Normaali 2x36W valaisin pitää olla noin 15 cm päässä ja 2 valolistaa kiinni kasvissa, että 10.000 luksia menee rikki. Sekään ei vielä vastaa aurinkoa.

Ajattelin laittaa 2 metriä pitkän testipöydän eri päihin eri väriset valot ja tutkia samanlaisilla kasveilla (itse asiassa kaappikokeilun chileillä, jotka kesän olivat ulkona), onko valon värillä vaikutusta kukintaan ja satoon. Ikkunasta tulee vielä päivänvaloa punaista valoa laimentamaan, mutta en aio sitä peittää. Ulkovalo vähenee päivä päivältä. Tutkaillaan asiaa marras-, joulu- ja tammikuussa.

5 kommenttia:

CyberDog kirjoitti...

Hienoa että olet nuo hankkinut juuri nyt. Olen nimittäin harkinnut samanlaisten valojen hankkimista. Osaatko kertoa minkälaista keilaa nuo valaisimet heittävät? Mielenkiintoista testiä tulossa. Vielä kun noista saisi spektrit mitattua ja valotehot mitattua ilman lux painotusta. Mutta ei taida onnistua... Voisin oikeastaan vinkata yliopistolla valaisin kurssille harjoitustyötä noiden erityyppisten putkien mittauksesta jos se ottaisi tuulta alleen... Tuskin tosin ottaa...

Chilivaari kirjoitti...

Keila on hyvin vaikea määriteltävä, reunat kun ovat pehmeät ja mitattavan pinnan pitäisi oikeastaan olla pallopinta.

Yritin arvioida. Se kriittinen 35 cm etäisyys, josta löytyy 10.000 luksia kattaa noin 70x70 cm, mutta metrin leveälläkin on vielä paljon valoa. Puolen metrin päästä voisi tuon sanoa kattavan neliömetrin ja silloin keskiosassa on yli 6000 luksia valoa, reunoilla tietysti vähemmän, jos tasopintaa mitataan.

Millä painotuksella haluaisit nuo mitata?
Sellaisen yllättävän havainnon tein elokuvaukseen tarkoitetulla luksimittarilla, että kaiken värisistä putkista tuli sama määrä valoa, vaikka tehtaan ilmoituksen mukaan värintarkkailuun sopiva 954 (RA>90) olisi 20% heikompi hyötysuhteeltaan. Eli hyötysuhteen mittauksessa käytetään jotakin muuta painotusta.

CyberDog kirjoitti...

Mä mittaisin varmaankin ihan ilman painotuksia ja sitten käyttötarkoituksen mukaan arpoisin siihen sen oikean painotuksen. Meillä käsittääkseni on laitoksella mittari jolla saa mitattua noin. En tosin ole täysin varma asiasta.

Mielenkiintoinen havainto tuo. Yleensähän paremman värintoistoindeksin putkilla on tullut vähemmän lukseja kun niissä painotetaan tasaisempaa spektriä kun ns. tehosarjan putkilla joissa tavoitteena on kelvollinen värintoisto mutta maksimaalinen valontuotto.

Matti kirjoitti...

Niin, oletko mistä hankkinut lamppuja tuohon 2g11 kannalliseen työvaloon?

http://www.el-brix.fi/shop/product_details.php?p=2911 tuolta olen bongannut 5400 K valon ja seuraavaksi lähinnä oleva toisaalla on 4100 K http://www.lampline.com/pl-l36w8414p-philips-2325-p?search=2g11&description=true&page=3

Chilivaari kirjoitti...

El-Brixiltä tilasin omani ja nehän kestävät ja kestävät. Ei ole uusia tarvinnut.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.