Alma on taas paksuna

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Alma paprika csipös (tulisempi) (C. annuum) 
Siitä on reilu kuukausi, kun maistelin kypsää Alma paprikaa. Kolme kuukautta sitten, uudenvuoden päivänä se oli täsmälleen samassa siunatussa tilassa. Nyt noita pallukoita on vain enemmän.

Ei se vieläkään iso ole. Tuo tuuheampi osa on aikaisempaa kasvua, korkeampi verso on kasvanut viime viikkoina ruukunvaihdon ja sadonkorjuun jälkeen. Sillä saattaa tulla tukevuusongelmia, jos kaikki kukat kehittyvät chileiksi asti. Vuodenvaihteessa ne kyllä kuivuivat pois pienestä taimesta paitsi kaksi. Alma tuntuu tietävän, mihin se pystyy.

Alman aikataulu on mielenkiintoinen.
Kuukaudessa se teki ensimmäisen kukkansa ja se kehittyi heti chiliksi.
Kypsymiseen meni pari kuukautta.
Sadon jälkeen se keräsi voimia kuukauden ennen seuraava satokautta.
Jos kasvi olisi iso ja sitä lannoittaisi kunnolla, satoa voisi ehkä saada jatkuvasti. No, kesään on vielä aikaa ja kesäksi ulos aiotut taimet vasta sirkkalehdillä. Ne pitää kasvattaa vähän isommiksi ennen satokautta, nyppiä vaikka kukat pois, jos niitä ilmestyy vaaksan mittaisiin.

8 kommenttia:

Leena K kirjoitti...

Hauska otsikko!

Chilivaari kirjoitti...

Pieniin päinhän tuo on.

Anonyymi kirjoitti...

Terve, kahtelin tota kuvaa, ja näin alalehdissä tollasia kellertäviä jälkiä, itsellä myös on ollut muutamisse chileissä semmosta. Kysymys siis kuuluu, onko se jokin ongelma, vai chilin ominaisuuksia, vaikka sitä olisi useammassakin lehdessä?

Chilivaari kirjoitti...

Tarkkasilmäinen olet.
Se voisi olla oire lehtiä imevästä tuhohyönteisestä. Hyvin usein ne näyttävät tuolta.
Lisäinfoa: http://chilivaari.blogspot.com/2010/06/ei-toivottuja-vieraita_05.html

Tämä on kuitenkin toisenlainen tapaus. Ilmeisesti lehti on osunut johonkin ja saanut vaurioita.

Anonyymi kirjoitti...

omat paprikantaimeni ovat nyt tehneet ensimmäiset kunolliset lehtensä aika tanakoilta tuntuvat nuo taimet jo tässävaiheessa valoa on kai sitten ollut riitävästi koska taimet eivät ole kasvaneet pituutta. Eikä niistä ole tulossa näillä näkymin honteloitakaan. Mutta itävyys on ollut surkeaa vain kaksi taita on itänyt kylvämistäni yli 15 Siemenestä ja nuo jotka ovat itäneet ovat olleet pinnalla jo yli 2 viikkoa joten muut tuskin itävätkään.

Anonyymi kirjoitti...

Kesällä kokeilen risteyttää makeaa paprikaa ja jonkinlaista chilipaprikaa loputulos voi lukemani mukaa olla erittäinkin erikoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Asustelin tuossa jonkun tovin tuolla Unkarissa ja miellyin maahan ja tuohon omenapaprikaan (Almapaprika). Nyt kaipuu iski syvempänä ja googlasin että tuskin sitä nyt täällä tunnetaan. Mutta päädyinkin asian harrastajan sivuille. Nam paras paprika/chili jonka tiedän. Pidän tulisesta mutta pidän myös paprikan mausta. Tuota kun laittaa gulassipataan niin kyllä lähtee. Maut on kohdillan ihan pakosta. Tulisuus on sopivan pehmyt ja aromi kuitenkin vahva.

Mutta mistä siemeniä saisin.

Chilivaari kirjoitti...

Omat ylimääräiset siemeneni ehdin jo jakaa, mutta saahan niitä eurolla Unkarista, tosin muutama euro postimaksuihin myös.
http://ihr-ungarnspezialist.de/product_info.php/info/p555_ungarische-Apfel-Paprika---Scharf---csipoes-alma-paprika.html/XTCsid/mfywtdgcjwbc

Käyttivätkö paikalliset ihmiset sitä keltaisena vai punaisena?

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.