Melkein puoli vuotta siinä meni

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Aji Amarillo (C. baccatum)
Lumisateen vastapainoksi jotakin iloista ja keltaista.
Marraskuun puolivälissä tuli taimelle pikkuinen nelilehtinen chili, jonka laitoin noin aikaisin itämään tarkoituksenani saada selvyys siemenen puhtaudesta ennen varsinaista kevätkylvöä. Niin vähän minä vielä tiedän. Tietenkin Amarillon kasvussa ja kypsymisessä meni yli viisi kuukautta ja kevätkylvöjen aika on jo ohi. Toki laitoin siemenkaupasta tilattua varmemmin aitoa Amarilloa kasvamaan ja kohta kai sekin kukkii.

Aji Amarillo saa vihdoin ensimmäinen chilinsä kypsäksi. Kasvi on edelleen suunnilleen saman kokoinen kuin puolitoista kuukautta sitten kertoessani ensimmäisestä raakileesta. Olen leikellyt sen latvoja koko ajan, kun oksat tunkevat kiinni loisteputkiin tai kasvavat niiden ohi pimeyteen. Tämä on todellakin aito Amarillo, eikä risteytynyt, ainakin ulkonäkönsä puolesta. Satoa tässä kasvissa on enemmän kuin missään baccatumissa aikaisemmin ikkunalaudalla ja kukinta jatkuu...

Lisäys 24.4. Olipa maukas tämä ensimmäinen Amarillo, aivan aitoa tavaraa. Silppusin sen voileivälle. Nyt niitä on kypsänä jo useampiakin.

3 kommenttia:

Tiemuh kirjoitti...

Pisti miettimään tuo kun sanoit että tämä on kaikkien aikojen satoisin baccatum ikkunalaudallasi. Tuo kommentti yhdistettynä mahdolliseen risteytymään saa myös epäilemään risteytymistä. Sillä ensimmäisen polven risteymien tiedetään olevan yleensä varsin elinvoimaisia ja satoisia. Itselläni on multaan laitettu myös Aji Amarillo jo viimevuoden puolella, vaikkei ihan niin aikaisin kuin sinulla, ja se tosin näyttää varsin samalta kuin sinulla. Tiedä sitten. Satoisuudesta en osaa tarkkaan sanoa. Satoisalta tuo omani (tai pari) vaikuttavat, mutta en tiedä onko ihan satoisin kohtaamani c.baccatum var. pendulum.

Chilivaari kirjoitti...

Jos tämä olisi risteytymä, se olisi jo toista polvea.
Ilmeisesti ei ole.
Tarkennetaan nyt, ei tämä likikään satoisin baccatum minulla ole, mutta ikkunalaudalla en ole saanut noin hyvää ja jatkuvaa satoa olohuoneessa. Parveke on aivan oma lukunsa, enemmän valoa ja vaihteleva lämpötila.

Tiemuh kirjoitti...

Ah, niinhän se olikin. Siemenet oli omista kasveistasi. Eli ei se risteymä siis voi olla, tai jos olisi niin olisi hillitön tuuri että kaksi eri sukupolvea olisi noin identtiset.
Kiva seurata tästä kasvista kerrontasi, kuten viime vuonna Small lisänimen saaneesta Amarillosta. Itse kun kasvattelin ja kasvatan samoja samaan aikaan.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.