Älkää paistako juuria ikkunalaudalla

torstai 10. toukokuuta 2012

Ruskeat juuret eivät ole aivan kunnossa. Tuossa näkyy vain pinnassa pari valkoista, tervettä juurta. Cajamarca tungettiin talveksi pieneen ruukkuun ikkunalaudalle. Se kukoisti ja tuotti hedelmää, mutta kevään auringon alkaessa paistaa ruukun kylkeen se alkoi voida huonosti. Kastelua piti tehdä yhtenään, muuten lehdet lurpsahtivat ja kypsät hedelmätkin alkoivat rypistyä.

Ryhdyin ruukunvaihtoon. Cajamarca saa taas kesäksi entisen 6,5-litraisen muoviruukun tuon ikkunalaudalle paremmin sopineen litraisen Arabia-ruukun tilalle. Juuret osoittautuivat murheellisen näköiseksi. Suurin osa oli kuollutta tai kuolemassa. Keskeltä löytyi vähän parempaa. Näin on käynyt ennenkin. Aurinko kuumentaa ikkunalaudalla ruukun niin kuumaksi, että juuret paistuvat hengiltä. Joku lämpöeriste siinä välissä olisi paikallaan. Lauta, styroksi, kuplamuovi, jopa sanomalehti suojaa pahimmalta kuumuudelta. Parvekkeella olen suojannut juuret laskemalla kasvihyllyn reippaasti kaiteen alapuolelle varjoon tähän tapaan. Ulkona ruukut voi laittaa pusikon suojaan tai kaivaa maahan, jolloin ne pysyvät pystyssä ja viileänä kovemmissakin säissä.

Cajamarca (C. chinense)
Cajamarca kaikessa komeudessaan ennen ruukunvaihtoa. Korkeutta sillä on puoli metriä. Syksyllä pisimpiä oksia typisteltiin rajusti ja talvellakin on pitänyt leikellä, että se mahtuisi ikkunalaudalle muiden seuraan. Kuivahtaneita lehtiä karsin hedelmien tieltä. Keräsin kypsän sadon, 18 kpl. Kun niitä on syöty pitkin talvea, kokonaissato talvikaudella oli varmaan yli 30. Kausihan alkoi jo tammikuulla. Vaikka ruukunvaihdosta on vasta kolme päivää, siitä ilmeisesti selvittiin vaurioitta. Uusia nuppuja tunkee oksien kärkiin, pari raakiletta kehittyy ja kukkiakin on muutama auki. Kausi jatkuu nyt parvekkeella.

3 kommenttia:

chilitsitsi kirjoitti...

Vaikuttaa varmaan tuo ruukun värikin siihen miten kuumat oltavat siellä sisällä on. Maalaisjärjellä kun miettii niin tumma ruukku absorboi enemmän auringonvaloa ja kuumuu, kun vaalea taas heijastaa sitä pois itsestään ja pysyy ehkä hieman viileämpänä. Mitä nyt noista menneistä fysiikan kursseista muistaa.. :D

Chilivaari kirjoitti...

Tuo on aivan totta.
Lisäksi polttamaton punaruskea saviruukku on turvallisempi, koska siitä pääsee vesi hiukan läpi ja haihtuminen jäähdyttää ruukkua, kunnes kaikki vesi on haihtunut ja kasvikin kuivuu.

InkRose kirjoitti...

Itse hoidin viime kesänä pajalla saman vaivan tummien ruukkujen kohdalla teippaamalla ikkunan puolelle ruukun kylkeen valkean paperiarkin. Teki riittävän eron ja kasvien vointi parani tosiaan jotakuinkin heti. Eli seuraavana päivänä, kun yön aikana ehti jäähtyä eikä sitten enää niin lämmennytkään.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.