Nyt meni parvekkeelle siirto sujuvasti

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

PI 594136, unkarilainen baccatum alkaa sopeutua uuteen kasvupaikkaansa. Pari viikkoa se on ehtinyt olla tuossa parvekkeen perällä itänurkassa aamuauringossa. Kasvu on lähtenyt hyvin käyntiin, korkeutta on yli metrin ja ensimmäiset kukat ovat avautuneet.

Kaiteen taakse jäävät lehdet yleensä putoilevat pois ja keskikesällä latva voi jo olla katossa, 2,60 korkealla. Siellä olevien koukkujen avulla chilit ovat kasvaneet pitkin kattoa ja tuottaneet siellä satoakin.

Sähkölämmitin öiden pakkasvahtina on varmaan ollut ratkaiseva tekijä hyvään sopeutumiseen. Erityisesti Aji Amarillo parhaalla paikalla on jatkanut satoaan aivan saumattomasti. Kypsät on syöty pois, mutta uusia kypsyy päivittäin ja oksilla on runsaasti kaiken kokoisia raakileita, kukkia aukeilee ja nuppujakin muodostuu. Edellisinä vuosina parvekkeelle siirto on aiheuttanut melkein aina kuukauden tauon uusien raakileiden muodostumisessa. Isot chilit pysyvät ja kehittyvät vaikka minkälaisissa oloissa, mutta uusien muodostuminen keskeytyy kylmässä tai sitten syntyy pikkuruisia hedelmiä, kuten Habanerolle usein on tapahtunut. Ilmeisesti olen vienyt ne parvekkeelle liian aikaisin. Amarillon kehitystä hämmästelen vieläkin päivittäin; täysi sato päällä toukokuussa. Ilmeisesti kannattaa jatkossakin laittaa joku lajike marraskuussa kasvamaan ja huolehtia keväällä parvekkeen lämmöstä.

PI 594136 (C. baccatum Unkarista)
PI 594136:n kukka on tyypillinen bacca, kellertävät väripilkut valkoisissa terälehdissä. Joillakin baccatumeilla väri voi olla vihreä, toisilla ruskea ja kalanruoto-tyyliä esiintyy, mutta aina ne on helppo tunnistaa. Näiden kukinta myös johtaa hedelmiin varsin suurella todennäköisyydellä. Chinenseillä saattaa kukintaa kestää kuukausia ja kaikki kukat putoilevat pois, jos kasvuedellytykset eivät ole kohdallaan. Valoa ne useimmin taitavat kaivata lisää, lämpöä myös, eikä lannoitusta saa olla liikaa tai liian vähän. Baccat eivät ole turhan tarkkoja, sopivat paremmin minulle.

Lisäys pari päivää myöhemmin:
En ole koodien ja salasanojen muistamisessa mikään hirmu ja niinpä päätin omavaltaisesti, keneltäkään kysymättä antaa tuolle lempinimen. Itsekin olen jo muutamaan kertaan sekoittanut tuon numerosarjan, vaikka pelkästään PI-merkinnällä ei montaa lajiketta listassani olekaan. Kun tämä on ainoa unkarilainen baccatum, mitä pystyin löytämään kansainvälisiltä sivustoilta laajallakaan haulla, kutsun tätä tämän kesän nimellä Aji Unkari. Timon ehdotuksesta se vakiintui nimeksi Aji Magyar.

2 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Mielenkiinnolla seuraan, minkälainen puska tästä lopulta tulee. Kansainvälinen nimi lienee sitten Aji Magyar? :)

Chilivaari kirjoitti...

Taidat olla oikeassa, Aji Magyar sointuu paremmin. Otan sen tämän PI:n lempinimeksi.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.