12.12.12, idätykset menossa

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Näihin aikoihin näitä kuvia näkee Chilifoorumilla ja chiliblogeissa, mutta lisätään vielä yksi. Väärinkäsityksien välttämiseksi mainitsen tässä, että rasian peittää normaalisti sen kansi löysästi päälle laskettuna. Sillä tavalla kosteus pysyy korkeana ja vettä haihtuu vähemmän. Lämpötilakin laskee, jos haihtuminen on runsasta.

Vanha idätysrasia otettiin taas käyttöön itsenäisyyspäivän tietämissä. Ylinnä on varsinainen Ulupica (C. cardenasii), siis se pienimarjainen villilajike. Sen isomarjainen risteytys Ulupica Large itää toisella lautalla, jolla olen tehnyt testi-idätyksiä koko syksyn ajan. Toisena on baccatum Siam Hot, joka näyttää varsin paljon Omnicolorilta siemenliikkeen sivuilla. Siitä kuvittelen saavani aikaista satoa.

Chinense-idätykset käynnistin myös  testilautalla, jolta Pimenta de Bode on jo mullassa ja CGN 21500 vasta heräilee. Tässä ovat loput. On aivan selvää, että niitä on liikaa yhdelle parvekkeelle, mutta ehkäpä kaikki eivät onnistu. Kokeilin idätysten merkkaamiseen erilaisia tussikyniä. Jotkut leviävät ikävästi kosteudessa. CD:n merkkaamiseen tarkoitettu toimi parhaiten.

Pubescenseja en montaa aio kasvattaa. Pari Canariota on jo terhakalla taimella. Tuossa on itse nimeämäni Rocoto M2 ja toisella lautalla Rocoto Red Peruvian ja Turbo Pube, joka ei tänä vuonna tunnu itävän. Ehkä niin on parempi.

Baccatumien aika tulee vasta tammi- helmikuussa ja yritän pitää niiden lukumäärän pienenä. Maaliskuussa taidan laittaa itämään muutaman annuumin, jos ikkunalle vielä mahtuu.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.