Kaappikasvatusta pikkutaimille

perjantai 4. tammikuuta 2013

Tästä et sitten puhu ulkopuolisille.
Chilinkasvatus ei aina ole esteettistä ja olohuonekelpoista.

"Kasvatuskaappi" syntyi pari vuotta sitten valotestiä varten. Silloin siinä oli väliseinä eri värisiä valoja varten. Nyt seinä on poissa, mutta valot näkyvät olevan edelleen samat 23-wattiset. Ne riippuvat ylhäällä olevista kepeistä ja niitä nostetaan chilien kasvaessa.

Pahvilaatikko jäi testin päätyttyä varaston perälle ja siellä sen otin käyttöön pikkutaimien kasvatukseen. Noin kolmikymmensenttiseksi tuolla mahtuu kasvamaan, mutta ei tietenkään noin montaa chiliä. Lamput pitävät ilman lämpimänä, 26-30°, kun oviluukku on kiinni ja foliokansi päällä, vaikka varastossa on viileää, usein alle 20°.



Pahvilaatikon pohjalla on kesän grillipihveistä jäänyt muovikaukalo, johon mukavasti mahtuu tusina tuollaisia 7 cm taimiruukkuja ja kaikki voi kastella kätevästi samalla kerralla. Isommat (10 cm) ovat kyllä kätevämpiä. Niitä ei tarvitse vaihtaa niin pian isompaan. Ruukkuja en suinkaan ole ostanut, vaan niitä on kulkeutunut taimimyymälöistä erilaisten kesäkukkien ja yrttien alustoina. Toinen vastaava kaukalo minulla on olohuoneessa ikkunalaudalla ikkunan sivussa, mutta verhon takana.

Chilinkasvatusta tapahtuu mitä kummallisimmissa paikoissa. Olen kuullut juttuja portaiden alla kasvattelusta, vaate- ja kodinhoitohuoneessa, komerossa, saunassa, autotallissa, pannuhuoneessa, kaikissa kasvatellaan. Pahvilaatikko on ihan hyvä vaihtoehto. Senhän voi "tapetoida" tai maalata hienoksi. Sinne saa helposti paljon valoa ja lämpö kiihdyttää kasvua. Pidä vain lamppu irti seinistä, ettei tule palovaaraa. Lamput palavat ajastimella ohjattuna 12-14 tuntia vuorokaudessa. Valo on pienille chileille aivan oleellista. Ilman sitä ne kasvavat kyllä pituutta, mutta niin hentoina, että tuskin pysyvät pystyssä. Tuollainen 23 W auttaa jo kummasti, jos se on lähellä.

Eipä tämän kokoisesta kaapista kuitenkaan ole apua kuin muutamaksi viikoksi. Sitten ne on otettava väljempiin tiloihin, vaikkapa olohuoneen ikkunalle. Silloin menevät kaappiin seuraavat idätykset, baccatumit ja annuumit. Kaikkea ei tarvitse tehdä samaan aikaan.


10 kommenttia:

Tarina kirjoitti...

Juu-u en kerro kenellekään.
Ei ole epäilystäkään mikä on intohimosi ja sydämenasiasi.
Tuuheita ja satoisia kasveja!

Jukka *Chilitunari* kirjoitti...

Seuraavaksi sitten vaan isompaa paffelaatikkoa. ;)

Jukka *Chilitunari* kirjoitti...

Chilivaari, kun olet valosta paljon ymmärtävä, niin osaatko sanoa miksi ESL:it on niin suosittuja?

Itse kun olen melko tarkka rahan kulutuksen suhteen , oma käsitys sanoo, että niitä lumeneita pitäisi saada enemmän samalla rahalla. Nopeasti katsottuna energiansäästölampuissa lumeneita irtoaa ~50-70 lumenia/watti. Loisteputkista näyttäisi irtoavan yleisesti n.90 lumenia/watti. SPNA lampuissa on vielä parempia lukuja, mutta niiden käyttö onkin sitten oma juttunsa.

Chilivaari kirjoitti...

Loisteputket ovat ehdottomasti tehokkaampia, mutta eihän sellaiset tuohon laatikkoon mahdu. Putkien valo myös jakautuu niin pitkälle matkalle, että niitä pitää olla vähintään neljä rinnakkain ennen kuin yhdessä kohdassa on enemmän valoa kuin ESL-lampulla.

Lumenit eivät siis ratkaise, ellei niitä saa kohdistettua kohteeseen. Kasviin tuleva valo mitataan lukseilla ja niiden määrään vaikuttaa eniten lampun etäisyys ja heijastimen laatu.

Jukka *Chilitunari* kirjoitti...

En tarkoittanut tuota laatikkoa, vaan ihan yleisesti kysyin, koska oma valaistus on hakusessa.

Yritin tutkia valon tarvetta ammattipuolen suositusten kannalta. Enpä löytänyt kuin suosituksia, jossa annettiin 100-150 wattia neliölle. Tehokkasti kasvihuoneesta kirjassa mainitaan taas 10k luxia. Kuitenkin samassa mainitaan, ettei luxit ole oikeita yksiköitä mittaukseen. Ja edelleen, että spna lampun tuottamasta valosta vain 20-30% on käyttökelpoista kasveille. Wattisuosituskin on vanhentunut, koska nykyisistä lampuista irtoaa niin paljon enmmän valoa vanhoihin lamppuihin nähden joiden mukaan suositus on annettu.
Hankalaa.

Chilivaari kirjoitti...

Valo on vaikea asia useimmille, sen olen huomannut. Käsitteetkin ovat aivan vieraita.

Tuon koosteen vanhimmassa jutussa 23.9. on vähän mittaustuloksiakin.
http://chilivaari.blogspot.fi/search/label/valon%20väri%20ja%20sato

Jos otetaan perusloisteputkivalaisin, 2x36 W hyvillä putkilla, siitä saa tuon 10.000 luksia 15 cm etäisyydeltä. Yksi 35 W ESL taas tuottaa laatikolliselle pikkutaimia saman määrän valoa samalta 15 cm korkeudelta. Se siis säästää toisen putken kulutuksen. Putkilla tosin saisi 120 cm pitkän kaistan valaistua, jos sellaiseen olisi tarvetta. Eli valaisin pitää valita tarpeen mukaan.

Sorrii kirjoitti...

Kiinnitin huomiota että vuorasit laatikon peilaavalla kalvolla: Oletko kokeillut tai tiedätkö onko siitä hyötyä verrattuna vaikkapa valkoiseeen?
Itsellä työn alla samantapainen olohuonekelpoiseksi maalattu/tapetoitu tiskikoneen laatikko ja tuntuisi tyylikkäämmältä maalata valkoiseksi ja tehdä ikkuna puoliläpäisevällä hopeakalvolla [=Clas Ohlsonin "lämpöpeitto"]

Chilivaari kirjoitti...

Eipä tähän liity mitään mittauksia. Lähinnä palovaaraa ajattelin.
Hoitoluukku muuten on tehty mattopuukolla kolmelta reunalta leikaten. Sarana syntyi ihan vaan taivuttamalla.

Jukka *Chilitunari* kirjoitti...

Nimeltä mainitsemattomassa youtuben kasvatusoppaassa käskettiin välttämään kirkkaita heijastimia seinillä. Ne kun tarinan mukaan voivat muodostaa "hot spotteja" jotka taas voivat polttaa kasveja. Suositus oli käyttää musta/valkoista muovia. Itse en usko, että käytettäessä pieniä valaisin tehoja, ei seinämateriaalien kirkkaus voi olla haitaksi. Valkoista muovia käytetään ainakin ammattiviljelykessä siksi, koska se on niin halpaa. Voihan tuota heijastavuutta mitata. Itse käytin sisäkasvarissani kylmäaltaan päälle vedettävää muovia (heikko kuva näkyy blogissa). Sen kun pitäisi pitää lämpöä hyvin, kuin myös heijastella valoa. Sekin siis eräänlaista lämpöpeittoa.

Leena K kirjoitti...

Kiitos hyvästä ideasta, jota voi soveltaa muuhunkin taimikasvatukseen.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.