Chilien tulisuutta markkinoidaan taas

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kerrotaan se nyt täälläkin, kun päivän "jymy"uutisesta on kysymys.
Jukka "Fatalii" Kilpinen on tänään julkaissut tiedotteen uudesta jalostuksestaan, jota väitetään maailman tulisimmaksi chiliksi. Näitä on putkahdellut eri puolilta maailmaa viime aikoina monia ja Jukka ilmoittaa reilusti, että mittauksia tehdään vasta ensi vuonna, kun lajike on riittävästi vakiintunut. Jauheena sitä saa jo nyt. Tiedote sisältää paljon asiatietoa chileistä, kannattaa lukea se kokonaan. Tulisuudella saa tiedotusvälineiden huomion ja samalla chilitietoutta on saatu levitettyä suomalaisille. Onhan chili nyt vuoden vihannes. Hyvä Fatalii, erinomaista tiedotusta.

Minä en supertulisista ole erityisen kiinnostunut, enkä edes Naga Morichia ole kasvattanut. Sen alkuperäistä intialaista sukulaista Bhut Jolokiaa kasvatin. Nuo ovat kieltämättä hyvän makuisia chilejä - ja riittoisia. Normaalikäytössä pieni ripaus jauhetta tai pikkuinen pala chiliä riittää ruoan maustamiseen. Syömiskisat, miehuuskokeet ja muu viihdekäyttö eivät minua kiinnosta ja näillä jekkujen teko kavereille on edesvastuutonta.

Tuossa on minun eräs käyttötapani "tappotuliselle" Bhut Jolokialle, jonka tulisuuden ilmeisesti Fataliin uusi Jigsaw nyt kaksinkertaistaa.

Ruokaöljyyn imeytyy parissa viikossa voimakas maku ja sitä voi käyttää paistamiseen tai salaatin kastikkeeseen. Moneksi viikoksi tuoretta chiliä ei pidä öljyyn jättää, siitä seuraisi terveysriski. Kuivatut tai jauhe ovat turvallisempia vaihtoehtoja. Täällä on koko blogimerkintäni tuosta öljystä.

Toivotan kaupallista menestystä Fatalii Gourmetille uuden tuotteen merkeissä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.