Habanero ei voi kovin hyvin

lauantai 16. helmikuuta 2013

Habanero (C. chinense) aloittelee jo kuudetta kasvukautta, mutta vointi ei ole edellisten vuosien kaltainen. Syy taitaa olla viime kesässä. Se oli myöhään, aina pakkasiin asti ulkona seinustalla tuossa samassa pienessä ruukussaan. Jopa juuret saattoivat paleltua ja lehdet putoilivat sisään tuotaessa. Talven aikana on pieniä uusia lehtiä ilmestynyt, mutta ei rehevämpää kasvua. Olen jopa typpilannoitusta kokeillut, mutta ei sekään auttanut.

Vaihdoin sille mullat. Edellisestä vaihdosta taisikin olla jo pari vuotta. Ruukusta ei löytynyt paljonkaan terveitä, vaaleita juuria.

Kun ravistelin multaa ja kuolleita juuria pois, ruukun pohjalle jäi vain tuon verran tavaraa. Ainakin kaksi kolmannesta oli kuollutta massaa. Kylmyys ja todennäköisesti myös "pelastustoimenpiteenä" tehty liika lannoitus oli tuhonnut melkein koko juuriston. Nyt voi vain jännittää, selviääkö vanhus vielä tästä vai pitääkö idätellä uutta. Tuhohyönteisiltä sentään on vältytty.

Chilit ovat sitkeitä. Vaikka juuristo on melkein mennyttä ja runko kuivunut, tuo kukkii ja yrittää kasvattaa uutta sukupolvea. Kukkia on runsain mitoin ja alaoksilla on jopa muutama puolukan kokoinen pikku habanerokin kasvamassa. Tai ei siis kasvamassa vaan kehittymässä. Pieniksi nuo jäävät näissä oloissa, kun päivälämmöt ovat edelleen alle 20°.

3 kommenttia:

Petra K kirjoitti...

Toivottavasti selviää. Ihan vinkeän näköinen vanhus. ;)

Tarina kirjoitti...

Habanero on kuin bonsaipuu!
Haluaisin kuulla mielipiteesi, kun haluaisin viedä sydänystäväni haudalle chilin kasvamaan. Mitkä mahdollisuudet Habanerolla on kestää eteläsuomen suven "tuiskut" ja tuulet?
Paljon viheriäisiä taimia!

Chilivaari kirjoitti...

Kyllähän se kestää, kun vie vasta kesäkuun alkupuolella, kun yöhallat ovat ohi. Kasvu voi olla hidasta, joten hienoa olisi, jos se jo ainakin kukkisi ulos vietäessä. Hedelmät pysyvät pitkään hyvinä ulkona.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.