Älä tee näin

tiistai 2. huhtikuuta 2013


Kaivoin nuo taimilaatikot näkyviin muiden taimien ja talvehtivien keskeltä. Ahtaassa olivat. Kirjoitin tämän puhtaasti ohjeeksi itselleni: Älä tee näin seuraavilla kerroilla. Vaan eipä tuota tilaa mistään kasva lisää.

Nuo ovat pääasiassa chinensen taimia, jotka esittelin yksilöinä 25.1.-9.2. Silloin ne olivat noin puolitoista kuukautta vanhoja ja keskimäärin 15 cm korkeita. Sijoitin ne silloin kastelua helpottaviin laatikoihin, 6 taimea laatikkoon 10 cm ruukuissa. Nyt ne ovat vähän yli kolmen kuukauden ja keskimäärin puoli metriä korkeita.

Silloin ne olivat tukevia, haarautuneita, tasapainoisia kasveja, mutta ahtaalle jouduttuaan ovat pääasiassa kasvattaneet yhtä vartta ja ilmeisesti kilpailleet paikasta valossa. Enää ne eivät ole kauniita ja tasapainoisia erilleen otettuna. Jotkut kaipaisivat leikkausta, jotta niistä tulisi kesäksi parvekkeelle hyvän mallinen kasvi. Alimmat lehdet kuitenkin putoavat siirtorumbassa ja silloin jäljellä on paljon tyhjää runkoa ja tupsu latvassa. Ahneushan tuohon on pääsyy. Kasvatin liian montaa kasvia liian vähässä tilassa.

Nämä chilit pitäisi kohta saada isompiin ruukkuihin ja vaikka parvekkeelle, mutta eihän se vielä käy kuukauteen, kun nuo yöpakkaset jylläävät. Taimet eivät suinkaan ole tuossa kaikki, vaan myöhemmin idätetyt baccatumit ja annuumit painavat päälle seuraavaksi. Baccoistahan kuukautta nuorempi Aji Huanuco jo ajoi noista ohi, kun oli joutunut samaan laatikkoon. Korkeimmat takarivissä ovat Rocato, Pucumaucho, Cochabamba ja ylinnä Colombian Orange, joka on jo reilusti ylittänyt 60 cm.

2 kommenttia:

JN kirjoitti...

Aivan sama virhe täällä. Liian ahtaassa kasvaneet kasvit, ovat pitkiä ja honteloita. Tosin en sitä noin isoksi ongelmaksi koe. Jaan taimiani tutuille ja sen jälkeen saksin honteloimmat. Eiköhän ne kesäksi ehdi vielä hyvin haarautumaan ja tukevoitumaan.

Chilivaari kirjoitti...

Kesäksi ehtivät, kunhan ne nyt saisi väljemmille vesille. Ongelma vain on siinä, että väljempää valoisaa tilaa ei juuri ole ennen parvekekautta.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.