Komeaksi kasvoivat kolmessa viikossa

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Paprika Hecele erõs (C. annuum)

Kolme viikkoa siitä on kun kerroin Hecelen saaneen muutaman raakileen. Se oli silloin 60 cm korkea, nyt mittaa on melkein metri ja ne pikkuiset raakileet ovat kasvaneet olohuoneen ikkunalla 13 cm pitkiksi ja tosi paksuiksi.

Hecele on tuossa parvekkeella viimevuotisella paikallaan. En ole vielä saanut vaihdetuksi sille isompaa ruukkua, kun en ole keksinyt sopivaa. Kuusilitraisessa se oli viime kesän, mutta isommassa saisi enemmän satoa. Silloin se vain pitäisi siirtää lattialle pois parveketta kiertävältä hyllyltä. Se taas merkitsisi, että alaosa jäisi kaiteen taakse ja lehdet kuihtuisivat sieltä. Miten kävisi noille alaoksien chileille? Ehkä ne pitää kypsyttää ensin. Ylempänä on muutama raakile, mutta vain yksi isompi. Lannoitin tätä reilusti raakileiden ilmestyttyä ja kasvu ja satokausi onkin jatkunut.


Onhan siellä siemeniä?
Viime kesänä Hecelen koko sato oli siemenetöntä, mikä on hyvin outoa annuumille. Nyt puusta putosi yksi parisenttinen raakile vähän nahistuneena. Olin ehkä käsitellyt sitä kovakouraisesti chilejä ikkunalla järjestellessäni tai sitten se vain oli liikaa. Halkaisin pudokkaan ja siellähän on siemenen alkuja kuin harvat hampaat. Eiköhän noihin isompiinkin ilmesty siemeniä aikanaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.