Siam Hot = Omnicolor

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Nimen Siam Hot voi todellakin unohtaa. Niin samanlaisia nuo ovat. Makukin on sama. Omnicolor/Siam sopii muuten erinomaisesti riistakäristykseen. Ensimmäiset ovat kypsyneet punaiseksi ja värin vaihto käy aivan samalla tavalla kuin Omnicolorilla.

Siam Hot (C. baccatum)
Aivan kypsää tuohon ei nyt osunut, mutta vaalean keltaisesta se kypsyy keltaisen ja oranssin kautta punaiseksi reilussa puolessatoista kuukaudessa. Hidashan se on alussa, mutta sitten sato jatkuu syksyyn asti, kun sen on saanut alkuun - ja raakojakin voi syödä.


Siam eli Omnicolor on pysynyt pienenä, kun leikkelin sen oksien päät parvekkeelle vietäessä kolme viikkoa sitten. Sillä tavalla sain vähän nopeammin maisteltavaa viileämmässäkin, kun energiaa ei kulunut uusien oksien kasvatteluun. Nyt ne taas ovat kasvussa. Takana järvi on luonut jääpeitteensä kuukauden vaihteessa ja koivut ovat hiirenkorvalla. Omenapuussa ei näy vielä vihreää. Kevät on aikalailla normaalissa kuosissa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.