On saksien aika

maanantai 19. elokuuta 2013

Ulkona, parvekkeella tai lämmittämättömässä kasvihuoneessa on aika pysähdyttää kasvu ja odotella kypsymistä. Vain lämpö voi pelastaa vasta nyt kukkivat tai pienillä raakileilla olevat chilit.


Periaate on yksinkertainen. Viimeisen kohtuullisen kokoisen raakileen jälkeen oksa katkaistaan, kukat ja aivan pienet raakileetkin armotta pois. Karsiminen nopeuttaa jäljelle jääneiden chilien kypsymistä, siitä on omiakin kokemuksia. Tässä on vasta nyt vauhtiin päässyt Rocato (C. chinense)

Lannoittaminen on toinen kypsytyskeino. Typpilannoitteet olisi syytä hylätä jo elokuun alkupuolella ja antaa vaikka pelkkää vettä. On myös syyslannoitteita, joiden tarkoitus on auttaa kasveja syksyyn sopeutumisessa. Niissä on runsaasti fosforia ja kaliumia, eikä lainkaan typpeä. En ole aivan varma, onko sellainen hyväksi, jos aikoo talvehdittaa chilinsä. Syyslannoite kun on ulkona tarkoitettu talvilepoon valmistautumiseen ja siihen kuuluu myös lehtien pudottelu, mutta pakkasten myötä kompostiin meneville kasveille se varmaan on paikallaan.

Tämä on elokuinen kestoaihe ja viime vuonna taisin käsitellä aihetta hieman perusteellisemmin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.