Pakkasta pihalla, parvekkeella kuin kesä

maanantai 14. lokakuuta 2013

-4° oli lukema viime yönä lähimmällä virallisella sääasemalla, meidän mittari näytti nollaa. Asumme ilmeisen onnekkaassa paikassa harjun rinteellä korkealla ja tänne eivät hallat ensimmäisenä osu. Ulkona kuistilla Omnicolor porskuttaa yhä, vain vähän lehtiään roikutteli, mutta loppuviikolla sillekin taitaa tulla noutaja. Kypsät on toki poimittu jo pois. Parvekkeella lasien takana on täysi pöhinä päällä, onhan siellä päivisin auringossa reippaasti yli 20° lämmintä. Canario ja tunnistamaton salaattibaccatum tekevät kypsää jatkuvasti ja varsinainen kaunotar on unkarilainen "Joulun kellot".


Paprika-Bohócsapka (C. baccatum) on unkarilaisten nimi tälle piispanhatulle. On noita syötykin, mutta jälleen kerran houkuttaisi saada niitä joulupöytään. Etikassa ne säilyttävät muotonsa ja värinsä, mutta kun ne pysyvät pitkään hyvinä myös oksilla, antaa olla toistaiseksi kasvamassa. Kunhan eivät äkkipakkaset pääsisi yllättämään.

Ansarijauhiaisiahan tuonkin lehdillä on, mutta ei tässä vaiheessa ole enää aihetta myrkytellä. Jauhiaiset todella kestävät kylmää. Ulkona seinustalla tomaattipenkissä niitä on laumoittain ja niin vain tänäkin aamuna auringon noustua niitä pölähti sieltä lentoon, kun tomaatteja kaivelin. Ei tapa pakkasyökään noita paholaisia. Tomaatit kasvavat vihreinä ja punastuvat vasta päästyään lämpimään komeroon, mutta vielä syödään oman maan tomaatteja - ulkoa poimittuja.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.