Taitaa tulla noutaja

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Jätin parvekkeen eteläseinälle isot baccatumit kasvamaan ja kylmässä kärvistelemään ensilumen jälkeenkin. Nyt tulevan viikon sääennuste näyttää siltä, että "Joulun kellot", Paprika-Bohócsapka (C. baccatum) saattaa olla mennyttä kalua. Ajattelin katsoa, selviäisikö se tuolla jouluun. Sellaisiakin syksyjä on ollut.

Lämpömittari näyttää, että ulkona on -2,5, parvekkeella 16 lämmintä auringossa. Alin yölämpötila ulkona on ollut 4-5 pakkasta ja lasien takana on pysynyt juuri ja juuri plussan puolella. Sekin on riittänyt näille baccoille. Ne ovat jo tottuneet kylmään.

Keräsinpä vielä pikku sadon kypsiä mysteeribaccoja siitä vierestä, tätäkin isommasta puskasta:
Eihän noita ole kuin parisataa grammaa, mutta kypsyivät kuitenkin näissäkin oloissa. Aivan muutama vihreä jäi vielä oksille.

Näistä teen koe-erän hapanchiliä. Hapatus on ollut Chilifoorumilla esillä tänä syksynä ja hiukan myöhäisherännäisenä ajattelin kokeilla näillä miedoilla. Prosessi on käytännössä kuin hapankaalin teko, mutta chileistä ei helposti saa nestettä esiin kuten kaalista, joten epäonnistumisen vaara on suurempi. Jos tästä tulee jotakin, laitan reseptiä tänne, vaikka kuvat prosessista jäivätkin ottamatta. Pikku purkillinen tuota vain on tulossa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.