Joulutomaattia omasta puskasta

perjantai 20. joulukuuta 2013


Totta se on, tomaatit kypsyvät makuuhuoneen ikkunalla. Tosin vain aivan muutama ja melkein vahingossa.


Tumbling Tom Yellow, kuusivuotias amppelitomaattimme vuoden pimeimpinä päivinä kello kymmenen auringon noustessa ja 12W ledispotin loisteessa. Pikku spotti on tuossa ollut vasta jonkun viikon, joten tomaatit ovat kyllä auringonvalon tekosia.  Tämän amppelin pelastin syyskuun lopulla parvekkeelta sisään, vaikka ansarijauhiaisia oli aivan hirveästi. Leikkasin lehdet pois, myrkyttelin useampaan kertaan erilaisilla myrkyillä ja annoin sitten kasvaa. Sehän ei ole nyt paljonkaan suurempi kuin heinäkuussa. Tämä on sen vanhan juurakon oksista juurrutettu, mutta kyllä sen geneettinen ikä silti on kuusi vuotta ja samaa kasvia se on.

Jauhiaisvahtina olen pitänyt tarralappua eikä ainuttakaan ole toistaiseksi liimaantunut, vaikka viime myrkytyksistä on jo kuukausia. Kyllä ne vielä jostakin ilmestyvät. Osa niistä oli pelastautunut keittiöön rosmariinin lehdille, mistä niitä eilen löysin aikamoisen yhdyskunnan ja upotin veteen ja myrkytin saman tien. Myös kellarikerroksessa niitä jo muutama lenteli. Ei taida tulla jauhiaisvapaata  kasvattelukautta seuraavastakaan. Syvä huokaus!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.