Ihmeparantumisia auringossa

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Viime yönä Tampereella oli -5°, meidän parvekkeella -1,6°. Iltapäivisinhän auringossa lämmöt nousevat yli 20°, joskus kolmeenkymppiinkin. Olin eilen ruukuttanut siellä tomaatin taimia maitotölkkeihin ja yli jääneet "varakappaleet" jäivät parvekkeelle, kesäksi kasvatettavat siirsin illalla sisään.


Aamulla kello 10.00 näytti tältä. Varret olivat taipuneet ja osa lehdistä oli aivan veteliä ja tummia, siis paleltuneita. Ihmekös tuo.


Kello 10.46 terhakkuus oli palannut taimiin ja jopa tummuneet lehdet saivat värinsä takaisin. Kastelin  nuo lämpimällä vedellä heti aamulla ja se varmaan nopeutti palautumista. Vinous johtuu siitä, että rikoin eilen neljän taimen yhteiset juuripaakut ja jätin yli jääneet taimet vajaaseen ruukkuun nojailemaan. Nuohan upposivat maitopurkkeihin melkein ensimmäisiin oikeisiin lehtiin asti.

Toinen kuvapari on Boney MM tomaatista, josta jäi yksi taimi yli viime viikonvaihteessa ja se on ollut siitä lähtien parvekkeella ruukkuun jääneessä vähässä mullassa. Maitopurkkiin siirretyt ovat yli kaksi kertaa isompia ja niissä näkyy nuppuja. Boneyn pitäisi Seemnemaailman mukaan olla kaikkein nopeimpia tomaatteja ja kylvinkin sen viikkoa muita aikaisemmin.


Viikon parvekkeella totutellut tomaatti reagoi paljon lievemmin kylmään. Siihenkin voi sopeutua. Tämä kuva on 10.00.


Kolme varttia myöhemmin se oli taas reippaasti pystyssä.

Muita tomaattilajikkeitani ensi kesäksi ovat Red Alert, unkarilainen Manó ja Virosta tulleet Jantarnöi ja Red Banana. Niissäkin on muutama jo liikaa. Yläkuvan piristyneet ovat punaisia banaaneja, joista ajattelin kasvattaa vain yhden maisteltavaksi, muita jää ulos siirrettäväksi keskimäärin kaksi. Tuossahan olisi nyt jollekin hyviä taimia, mutta omakotiyhdistyksenkin puistotapahtuma on vasta toukokuussa. En minä niitä niin kauan jaksa kastella, eivätkä kohta mahdukaan parvekkeelle, kunhan uskallan sinne siirtää chilejä ja muut tomaatit. Ulos tomaatit saa vasta parin kuukauden päästä ja silloin parvekkeelta vapautuu tilaa vaikkapa chinenseille.

Kameran kello oli talviajassa ja se näytti tunnin liian vähän, mutta tekstissä ajat on korjattu oikeaksi ja kamerankin ajan jo muutin. Kesäaika alkanee parvekkeella ehkä huomenna. Ensi yönä on vielä luvassa useita asteita pakkasta, mutta siitä eteenpäin saattaisi pikku sähkölämmittimeni pitää jo pakkaset loitolla ja muutamia chilejäkin uskaltaisi viedä "ulkoilemaan" parvekkeelle. Chinensejä en kyllä vie kylmään, mutta pubescensit voisivat jopa pitää siitä ja baccatumitkin sietää.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Millaista turvetta/turvesekoitusta käytät ja suosittelisit chileille? itse olen käyttänyt perus multaa, mutta ajattelin vaihtaa turpeeseen..

Chilivaari kirjoitti...

Minä olen jämähtänyt Kekkilän puutarhamultaan. Joskus sekoitan vähän lannoitettua turvepaalia joukkoon. Tein harrastukseni alkuvaiheessa 2008 "multatestin" käsillä olleista mullista ja Kekkilä pärjäsi niin hyvin, että en ole nähnyt tarvetta vaihtaa, enkä ole tutkinut uudempaa tarjontaa. Talvella kelpaa mikä tahansa kukkamulta, jos säkkiä ei ole sisällä.

Chilifoorumilla tuo "testi" edelleen on luettavissa:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4107.msg43968#msg43968

Anonyymi kirjoitti...

Selvä, kiitos :)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.