Parempaan dokumentointiin olisi tarvetta

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014


Cajamarca (C. chinense) on tuossa ihan mallikkaan näköinen pikku puu, 60 cm korkea ja 70 cm leveä, mutta on sillä ollut huonotkin hetkensä. Nyt huomaan muistikuvieni olevan hataria, eikä dokumentointiakaan ole. Ei tullut edes kuvia otetuksi hankalista vaiheista.

Jo huhtikuun alussa se kukki komeasti, mutta sitten alkoivat vaikeudet, kenties seuraavasta ruukunvaihdosta. Lehdet vetivät ryppyyn ja kasvu pysähtyi. Tein joitakin korjaustoimenpiteitä, mutta en muista varmasti, mitä ja milloin. Todennäköisesti annoin tälle puoli lusikallista puutarhakalkkia, kun se ennenkin on oikaissut Cajamarcan lehdet. Luultavasti annoin myös ylimääräisen annoksen typpeä, mutta paljonko? Tämän seurauksena se alkoi kasvaa, mutta kukinta hävisi. Vasta nyt, kaksi kuukautta myöhemmin kukinta alkaa uudestaan. Tämä on oikeastaan toivottu tulos, sillä nyt se vasta on riittävän kokoinen tuottamaan hyvän sadon.

Ongelma on siis vain dokumentointi. Olisi hyvä tietää, mikä johti tähän tulokseen, jotta "hoidon" voisi toistaa myöhemmin. Olen pitänyt kirjaa Open Officessa kasvien kehityksestä, mutta siellä on vain muutama päätapahtuma omissa sarakkeissaan päivämäärinä. Tarkempi seuranta vaatisi jonkinlaisen kalenteriohjelman, mutta sekin pitäisi olla joka kasville oma, jotta siitä saisi helposti tapahtumat selville. Officeen voisi kait myös tehdä joka kasville rivin, jossa olisi vuoroin päivämäärä- ja tekstitietoa. Olen myös harkinnut paperiliuskaa ruukun kylkeen ja siihen merkitä lannoituksen muutokset yms. manuaalisesti lyijykynällä. Onko lisää ideoita tai kenties jo valmiiksi toteutettuja ratkaisuja?

1 kommenttia:

Obatsu kirjoitti...

Itse annoin viime vuonna jokaiselle kasville juoksevan numeron. Yksilöitä kun ovat. Sitten Excel-taulukkoon numeron kohdalle perustiedot, laitettu itämään, itänyt, siirretty taimiruukkuun, siirretty isompaan ruukkuun, kukkii, yms. päivämäärät viitseliäisyydestä riippuen. Loppuun vaikka lisätiedot-kohta lannoituksesta yms. Menee vaan melko työlääksi kun pitää kiikuttaa lapulla tietoa koneelle itse kasvatuspaikalta :P

Jäi vaan itsellänikin dokumentointi loppukesästä puutteelliseksi kun into meinasi lopahtaa kokonaan ansaripaskiaisten takia! Levisivät melkein jokaiseen kasviin, varsinkin tomaatteihin parvekkeella. Hävitin kaikki kasvit yhtä lukuunottamatta ja aloitin tämän kauden liian myöhään, idätykset vasta toukokuussa.

Hienoa kun jaksat pitää blogiasi yllä pienistä vastoinkäymisistäkin huolimatta! Tulee seurattua lähes päivittäin. Nyt yritän kasvattaa mm. antamistasi siemenistä Paprika Bohocsapkaa, Almaa ja Aji Amarilloa, kiitos vielä niistä!

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.