Taimia paketissa

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Voitin Chilfoorumilla käydyssä kasvien tunnistuskisassa palkinnoksi koristekasvin taimia ja lisäsin samaan pakettiin pari chilintainta.  Ulupica Large kukki meillä vuosikausia, mutta ei tuottanut mitään. Nyt saanen parempaa sukuhaaraa olevan yksilön. Turbo Puben tilasin vertailukasviksi, kun omani näyttää tekevän kovin pitkänomaisia chilejä ja siemenetkin olivat loppu.

Taimimoisiolla osataan kasvien pakkaus. Pahvi ja sanomalehti riittää. Ruukun päällä oli paksu sanomalehtikaulus ja se, kuten turvekin olivat sopivan kosteita. Nämä joutuivat olemaan kaksi vuorokautta paketissa, kun en eilen ollut kotona noutamassa. Sain kyllä tarkan seurannan ja ilmoituksen noutomahdollisuudesta kännykkään. Nämä olisivat säilyneet vielä muutaman päivän postin varastossa aivan kunnossa, niin hyvältä homma näytti.

Turbo Pube (C. pubescens) tuli varmistamaan oikean lajikkeen ja siemenet tuleville kausille, sillä olen alkanut epäillä oman Turboni aitoutta. Laitetaan nämä nyt vierekkäin kasvamaan, jotta voidaan vertailla. Taimimoision Turbo oli 60 cm korkea, haaroittunut ja kauniisti kukassa, valmiina aloittamaan satokauden. Yksikään oksa ei ollut taittunut, ei edes lehtiä tai kukkia pudonnut. Ihme pakkaajia siellä Porissa. Jos siis omat kasvatuksesi ovat jostakin syystä pahasti myöhässä tai epäonnistuneet, tilanne on mahdollista pelastaa ostotaimilla. Nettikauppakin on harvinaisen selkeä.

Kasvien merkinnät ovat esimerkillisen selkeitä. Linkin takana myös turbon etiketti. Tällaisia olisi ilo valita torillakin. Usein niissä on vain suttuinen muoviliuska, jossa on pelkkä nimi. Viimeksi Tammelantorilta yrttejä ostaessani niissä ei ollut mitään tunnisteita, myyjän sanaan piti luottaa. Kotona hetken mietin, mikä on kirveli, mikä silopersilja tai korianteri. Kyllähän ne nyt isompana tunnistaa, mutta pikkutaimet ovat hyvin saman näköisiä. Chilintaimet olivat sillä myyjällä paljon pienempiä ja niissä luki vain "Chili". Myyjäkään ei tiennyt lajiketta, mutta punaisia ja pitkulaisia niistä olisi tullut. Kai joku ostaa noillakin tiedoilla, mutta minulle se ei riitä.

3 kommenttia:

turaukko kirjoitti...

Tilasin vuosi sitten keväällä neljä chiliä Taimimoisiolta ja ainoastaan yksi lehti oli vahingoittunut pakkauksessa. Ja siitäkään en voi olla varma, että ottiko se siipeensä, kun purin paketteja. Laitoin itsekin nyt tuon Ulupica Largen tilaukseen niin saapa nähdä tuleeko sieltä jälleen yksi mestarinäyte paketoinnista :)

Caj Koskinen kirjoitti...

Mä voitin tuotepaketin taimimoisiolta facebookissa ja siinä oli myös viisi erinomaisesti pakattua taimea ja ei lehteäkään ollut irti. Nyt ne roikottaa raakileita lähes jokainen ja on hienossa tikissä. Tuo ulupica large kiinnostaisi myös, kun omista siemenistä ei yksikään itänyt. Jos tulee hyvää marjaa, niin pitää yrittää pummia sulta taas siemeniä...

Anonyymi kirjoitti...

Turmiollinen blogitus, piti sitten itsekin tilata muutama taimi :)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.