Ulkona chilit kellastuvat tänä "kesänä"

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Juhannuksena chiliaita vielä oli vihreä, kun vasta pari viikkoa yhtenäistä kylmää kautta oli takana, mutta kaksi viikkoa lisää palelemista lannisti tropiikin kasvien kasvun.


Aidassa lehdet kellastuvat ja putoilevat pois. Harvaa on kasvusto, mutta kypsyy siellä sentään chilejä. Nämähän olivat hyvässä kasvussa jo ulos vietäessä ja silloin oli vielä lämmin.

Onhan siitä jotakin positiivistakin sanottavissa. Juhannuksena havaitsemani kirvat ovat hävinneet. Kenties kylmyys vei ne, ehkä pikkulinnut, hämähäkit tai leppäkertut, mutta poissa ovat. Pessimisti minussa sanoo, että nyt helteiden alettua ne kohta kuoriutuvat jostakin suurin joukoin.

2 kommenttia:

Soosissa kirjoitti...

Pyhäjärven vastarannalla chilit ovat voineet harvinaisen hyvin keleistä huolimatta, mutta vasta nyt kukkiminen alkaa todenteolla. Ja samalla ilmaantui valtava määrä kirvoja. tymäkän mäntysuopakäsittelyn annoin, mutta vähän pahaa pelkään missä kunnossa kasvit ovat jahka pääsen niitä katsastamaan. En ole ennen tällaista määrää kirvoja nähnyt, mutta onneksi eniten on hakeutunut syötti Annuumiini ja Baccat ja Pubet ovat päässeet huomattavasti helpommalla. Joskin annuumin lehdet, varsi, kukat ja jopa multa suorastaan kuhisi kirvoja.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa kellastumista huomannut kanssa. Uutta kasvua tulee vauhdilla ja onneksi myös nuppuja. Toivotaan lämmintä syksyä niin kerkiää vielä sato kypsyäkin.

-Kaltsu-

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.