Itsepä (taas) kannoin ansarijauhiaiset sisään

torstai 30. lokakuuta 2014

Juuri ennen ensimmäisiä pakkasia syyskuun loppupuolella kannoin ulkona kesänsä viettäneen amppelitomaatin sisään. Myrkyttelin sen mäntysuovalla ja Missing Linkillä kuten muutkin sisäkasvatukseen siirretyt. Pari viikkoa sitten alkoivat murheet paljastua. Valkoisia "pikku kärpäsiä" lehahteli lentoon tomaatteja kerätessäni ja lehtien alta niitä löytyi lisää.

Ansarijauhiainen, tuo lähes mahdoton torjuttava oli ulkona muninut tomaatin lehdille ja nyt ne lämpimässä kuoriutuivat. Välittömästi suljin amppelin roskasäkkiin ja ruiskuttelin reippaasti Raidia perään. Onneksi tuo on makuuhuoneessa, missä ei chilejä ole, mutta osaavathan nuo lentää. Tarkka terveystarkastus sisächileilleni on vielä tekemättä, mutta jos nuo leviävät, kaikki on pistettävä matalaksi.

Vaan hyvää tuo on vieläkin, vaikka aurinkoa harvoin näkee. Viikon päästä myrkytyksestä uskalsin taas maistella, sillä varoaikahan on vain vuorokausi. Tumbling Tom Yellow on tämä herkkupala nimeltään.

Tuoretta omaa tomaattia vielä marraskuussakin - se on yhtä juhlaa.

Yöpakkasista vielä selvittiin - parvekkeella

lauantai 18. lokakuuta 2014

Viimeöiset lukemat: Tampereen virallinen -7°, parvekkeen ulkopuolella -3,5 ja sisäpuolella +4. Seitsemän astetta siis lämpöpuhallin ja parvekelasit auttoivat, loput tulee edullisesta sijainnista harjun etelärinteellä. Sähköä on kulunut nyt vajaan kuukauden ajan öiseen lämmittelyyn melkein kolmekymppiä. Laitoin kulutusmittarin ajastimen ja lämpöpuhaltimen väliin. Kohta tämä keinotekoinen kesän pidennys saa riittää. Ensi viikolla myös päivät kylmenevät ja silloin ei lämmitin pitkään riitä takaamaan chilien hyvinvointia. Pelkkä hengissä pitäminen ei ole järkevää.

Starfish (C. baccatum) riiputteli eniten lehtiään vielä puolenpäivän jälkeen. Syynkin luulen keksineeni. Sen ruukku on lattialla nurkassa eli kylmää ulkoseinää on kolmella suunnalla ja juuret kärsivät kylmyydestä. Chilit, joiden ruukut ovat irti seinästä eivät näytä kärsivän muutamasta viileästä yöstä, kun päivisin auringossa lämpö nousee vielä yli kahdenkymmenen. Pilviset kylmät päivät ovat myrkkyä ja niitä on tulossa, nyt pitänee päättää parvekekausi jo lokakuussa.

Aika on mennyt sadon säilönnässä, mutta niistä olen vääntänyt juttua jo edellisinä syksyinä niin paljon, että antaa olla nyt. Kuivannut olen useita eriä, tehnyt etikkasäilykettä ja hapanchiliä. Nuo Starfishit vielä odottavat käsittelyä. Maku on hyvä ja muoto hieno, ehkä nämä pitäisi säilöä kokonaisena maukkaaksi koristeeksi.

Ulkona kaikki on toisin. Viimeisetkin chilit paleltuivat viime yönä. Omnicolor,  Cajamarca ja Aji Cristal pääsivät jo aikaisemmin sisätiloihin suojaan, samoin kuistilla riippunut amppelitomaatti, jossa nyt onkin makoisaa satoa. Tuossa kuvassa on 24.9. pakkasyöltä säästynyt kurpitsa. Samassa penkissä kasvanut jättikurpitsa luikerteli maassa ja paleltui jo nollan paikkeilla. Tämä kiipesi betonimuuria ylös ja säästyi. Metri irti maan pinnasta taisi pelastaa sen tähän asti.
Betoni myös säilönee päivän lämpöä ja luovuttaa sitä yöllä ympäristöönsä. Tämä on ns. butternut- eli myskikurpitsa, jollaisia en ole ennen kasvattanut, enkä taida jatkossakaan kasvattaa, en ainakaan tätä "Gitaraa". Se nimittäin oli tavattoman hidas, myöhäinen lajike. Se kasvoi aluksi tasatahtia jättikurpitsan kanssa, mutta lopulta siihen ehti tulla vain tämä yksi parikiloinen syötävä ja muutamia pieniä alkuja. Jättimallissa taas kehittyi viisi yli kymmenkiloista kiekkoa.


Kesän hidastelijoita - Rocoto Santa Natalia

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Siinä se nyt vihdoin on: Rocoto Santa Natalia (C. pubescens) kypsänä.

Tämä Caidelle Perusta tuoduista rocotoista alkunsa saanut karvainen kaveri ei helpolla sopeutunut meille, mutta ei sentään luovuttanutkaan. Kylvin sen jo marraskuussa päästäkseni ajoissa maistelemaan - toisin sitten kävi. Sehän kukki jo tammikuun lopulla, mutta siihen kasvu lopahti ja kasvi alkoi juroa, pudotteli lehtiään ja pysyi kuukausia saman kokoisena. Epäilen nyt, että kukkamultani oli liian ravinteikasta ja se tappoi juuria. Saattaa syy olla pH:ssa tai monessa muussakin tekijässä. Kesän tuo vietti parvekkeella ja kasvoi vain kituen, vaikka oli terveen oloinen. Syyskuun alussa alkoivat ensimmäiset kypsyä, eikä niitä ollut montaakaan. Tuo kuva on viimeisestä poimitusta 17.9. Meinasi unohtua dokumentointi.

Ei se iso ole vieläkään. Sadon kerättyäni kukinta kuitenkin vilkastui ja uusia versoja ilmestyy. Syy parantuneeseen vointiin voi olla vaikka se, että lopetin lannoituksen elokuun alussa. Hauska havainto on, että se kasvaa eniten valosta poispäin. Onkohan sillä ollut liian valoisaa?

Rocoton kukat ovat hienoja, eikä Santa Natalia tee poikkeusta. Toisaalta, ei sitä kukan perusteella pysyisi tunnistamaan, niin samanlaisia pubescensien kukat ovat ja samassakin lajikkeessa on variaatioita. Ilmeisesti kasvupaikka ja valo vaikuttavat. Nämä ovat enimmäkseen vähän supussa.

Lokakuun alussa tilanne on vihdoin tällainen: raakileita on joka oksalla ja kukinta jatkuu. Aivan ilmeisesti tuo kerjää sisään pääsyä talveksi, sillä noista ei tule kypsää ihan kuukaudessa, ehkä ei kahdessakaan. On siellä tosin isompiakin. Maistiaiset ensimmäisistä kypsistä kertoivat, että tämä on tulisimpia rocotoja, mitä olen maistanut. Ei siitä meikäläiselle täytettyä rocotoa kannata tehdä, hiki tulisi syödessä, mutta erinomaista maustetta niistä saa. Kuivasin ne ja käytän murskattuna tai jauhettuna erilaisiin ruokiin.