Chilit itämään itsenäisyyspäivänä

lauantai 6. joulukuuta 2014

Nyt se on polkaistu käyntiin. Chilikausi 2015 alkaa näin juhlavasti.
Hitaasti kasvavat pubescensit, rocotoksi kutsutut chililajikkeet olen idättänyt joinakin vuosina jo marraskuussa, toisinaan joulukuun lopulla. Nyt aloituspäiväksi tuli itsenäisyyspäivä 6.12.

Idätysastiaksi valitsin salaattirasian ja kellukkeeksi nelinkertaisen kuplamuovin, jota kuvassa on rasian taustana. Käärin kuplamuovin talouspaperiin ja pinnalle kahvisuodatin, johon juuret eivät tartu. Ajattelin lähipäivinä kirjoittaa uusiksi idätyslautan teon, kun alkuperäisestä blogimerkinnästä on jo kuusi vuotta ja se on edelleen luetuin juttu.

Vain kolme pubescensia päätyi nyt lautalle ja niiden seuraksi hidaskasvuinen Aji Amarillo, vaihteeksi pienempi, aikaisemmin kasvattamani lajike. Tuohon mahtuisi vielä pari chinenseä, jotka perinteisesti olen idättänyt jouluksi, tosin viime vuonna vasta tammikuussa ja silloinkin ehti. Paljon riippuu kasvuolosuhteista itämisen jälkeen, ennen kaikkea lämmöstä ja valosta. Taimet  voivat kituuttaa kuukausia, jos on viileää, eikä lannoitusta tule. Toisaalta ne voivat venähtää hetkessä hervottomiksi hujopeiksi, jos lannoittaa hyvin, mutta valoa on niukasti. Enpä vieläkään hallitse sopivia yhdistelmiä, vaan kasvattelu on yllätyksiä täynnä.

Idätysten porrastamista voin suositella. Baccatumit ja varsinkin annuumit ehtii myöhemminkin. Samoja idätyslauttoja ja kasvatusvaloja voi käyttää vuorotellen pitkin kevättä. Tulevaan kauteenkin on varaslähtö jo olemassa. Syksyn viimeisten siementen testi-idätyksessä on niin hyviä taimia lautalla, että saatan niistä laittaa pari saman tien multaan.

4 kommenttia:

Obatsu kirjoitti...

Muutama ajatus ohjetta ajatellen: paras tapa idättää, valossa vai pimeässä vai jotain siltä väliltä? Tomaatista olen kuullut ohjeen, että kannattaisi idättää ja taimettaa pimeässä, näin ne eivät kasvaisi aluksi honteloiksi.

Itse olen tehnyt joskus seuraavan kikan: nenäliinapaperista olen repinyt pois yhden kerroksen (paperissa yleensä kolme kerrosta) pois ja laittanut sen vielä siementen päälle, näin koko siemenen ympäröi kosteus ja itämisnopeus kenties hieman nopeutuu. Yleensä itu nousee sen verran vahvasti että rikkoo tämän ohuenohuen märän paperikerroksen, joskus olen hieman repinyt kerrosta neulalla.

Itse kyllä vahvasti suosittelisin laittamaan VAIN YHTÄ lajiketta lautalle, on käynyt nimittäin niin, että vettä lisätessä siemenet ovat hulahtaneet aivan sekaisin, sekös harmitti...

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jari kirjoitti...

Hyvä päivä idätykselle, täällä meni myös rocotot multaan.

Onko sulla muuten ollut ongelmia noiden rocotojen kovien siemenkuorten suhteen kun idätät lautalla. Viime vuonna kun idätin kivivillassa niin lähes jokaisessa taimessa oli "kypärä" tiukasti kiinni ja oli tekemistä että sen sai pois ahkeralla suihkuttelulla.

Turpeessa ei pahemmin näitä ongelmia ole ollut kun kostea multa irrottaa kuoren.

Chilivaari kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Huomaan niistä, että en taaskaan maininnut pitäväni idätysastian päällä kantta. Tässä tuon salaattirasian kansi on kevyesti (ei lukittuna) päällä suurimman osan ajasta. Muutaman kerran päivässä kun sitä raottaa ei homekaan vaivaa. Kansihan pitää ilmankosteuden korkeana eikä "kypäräpäitä" juuri ole ilmestynyt.

Siemenet itävät pimeässä, mutta en ole huomannut mitään eroa, vaikka pidän niitä voimakkaassa valossa. Näinhän käy, kun osa on jo sirkkalehdillä valoissa ja lisään siemeniä lautalle. Uskoisin, että tomaatitkin tulevat tukevampia, jos saavat paljon valoa. Ne kyllä pitävät viileämmästä taimivaiheessa kuin chilit.

Obatsulle sanoisin huuhtoutumisongelmasta, että olen siihen itsekin törmännyt, kun lautta oli liian ohut. Paksumpi styrox tai useampi kerros kuplamuovia pitää siemenet pinnalla, vaikka vähän loiskuttelisikin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia näistä sivuista. Näköjään Welhon kaapelimodeemin päällä on vedessä 31 astetta, eli varmaankin pinta aika lähellä 29. Chemex-keittimen suodattimissa on 4 kerrosta paperia, eli oivallisia tähän tarkoitukseen.
Matias

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.