Sataa, tuulee ja on kylmä

torstai 25. kesäkuuta 2015

On tämä "kesä".
Kesäkuu on kohta loppu, eikä ainuttakaan edes 20-asteista päivää ole ollut, helteistä puhumattakaan. Tuulta on riittänyt. Ulkona ei kasva juuri mikään. Tomaatit olivat tänä vuonna edellisvuotista paremmassa kunnossa kun vein ne ulos, nyt ne ovat viikkoja jäljessä viime kesästä. Chiliaidasta ei taida uutta satoa kasvaa, ennen ulos vientiä kasvuun lähteneet raakileet sentään kypsyvät. Kurpitsa näyttää viihtyvän, mutta kurkut kuolivat joka ainoa. Ne ovat herkkiä.

Ei nyt pelkkää synkistelyä kuitenkaan. Parvekkeella lasien takana päivälämmöt nousevat sen verran, että kasvua ja kypsymistä tapahtuu. Risteytynyt baccatum Starfish X Hot Tree Pepper F4 parvekkeen parhaalla paikalla on hyvässä vedossa, uusia raakileita, kooltaan selvästi näitä ensimmäisiä isompia, uutta kasvua ja kukkia riittää. Maku tosin tuntuu varsin miedolta, mutta ensimmäisten maistiaisten perusteella ei vielä pidä tehdä lopullista makuarviota.

Chilirintamalla siis kuitenkin melkein kaikki hyvin, chinensejä lukuun ottamatta.

Kookos kellastaa chinenset

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tuo nyt on liian jyrkkä väite, mutta käyttämäni kookosmulta on kasvattanut vain kellastuneita chinesejä. Sävyero ei ole voimakas, mutta olen ihmetellyt sitä jo kuukausia. Silmä havaitsee, että jotakin on vialla, mutta kuvassa sitä on vaikea saada näkyviin. Toisaalta kasvit kasvavat ja satoakin alkaa muodostua. Väri on oire jostakin puutoksesta, mutta ei kohtalokas virhe kuitenkaan.

Maaliskuussa ostin heräteostoksena keskustan rautakaupasta muutamalla eurolla kolmen kookoskuitupaketin tarjouksia. Nyt hinta näyttää olevan 5€ paketti. Se siitä halpuuttamisesta, vaikka nythän ei enää ole mullanvaihtosesonki. Chilit pääsivät silloin taimiruukusta isompaan ja kookoskuituun. Kaikki siihen siirretyt chinenset alkoivat kasvaa, mutta kasvu oli kellertävää. Muut olivat normaaleja. Tiedän toki, että kookoksen ravinteet eivät riitä pitkälle, mutta lannoitin melkein alusta asti tupla-annoksella Puutarhan Kesää (2ml/l). Ei auttanut chinenseille. Taimet olivat alhaalta ylös asti kellertävän sävyisiä, kun ne aikaisempina keväinä ovat olleet syvän vihreitä.


Tänään taisin saada ilmiön näkymään kuvassakin. Olisi pitänyt käyttää vertailua, mutta nyt vertailu syntyi itsestään. Vaihdoin muutama viikko sitten tämän Trinidad Scorpion Cardin isompaan ruukkuun, laitoin puolet puutarhamultaa kookoksen seuraksi ja reilusti kanankakkaa yhteen nurkkaan varastolannoitteeksi. Seuraus on tässä. Oikealla on entinen, kellastunut latva, vasemmalle kasvaa uusi, terveemmän värinen haara. Ilmeisesti lannoitevarastoon on jo osuttu ja runsaampi typpi vaikuttaa kasvuun ja väriin.


Pikku skorpioneja siellä kellastuneenkin lehden alla jo majailee. Kunpa eivät jäisi juhannusviikon kylmyydessä pikkuruisiksi hämähäkeiksi.

Baccatumit kasvavat tuossa kookoksessa aivan normaalisti ja ovat oikean värisiäkin. Niille se käy hyvin. Kummallista. Eri chililajien erilaisista ravinnevaatimuksista ei ole kovin paljon tietoa liikkeellä, mutta eroja niissä on, se on nyt selvää.

Tapaus Habanero

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Olisihan tämä pitänyt arvata ja oikeastaan tiesinkin näin käyvän, mutta tein sen silti. Netissä otsikot jo kertoivat "kylmin alkukesä 50 vuoteen".  Se ei sovi Habanerolle eikä monelle muullekaan chinenselle. Nyt vielä tein sen virheen, että vein ne parvekkeelle jo huhtikuussa. Lämpöpuhallin piti yöhallat loitolla, mutta en minä sillä päiviä lämmittänyt ja yötkin kävivät alle kymmenessä asteessa.


Nappuloitahan sieltä tulee. Kylmä jossakin kukinnan vaiheessa tekee habaneroista puolukan kokoisia, eivätkä ne kasva tuosta, vaikka lämpöä nyt tulisi lisää. Siitä on edellisiltä keväiltä varmat havainnot.


On siellä sentään muutama melkein normaalin kokoinenkin ja ne taitavat kasvaa vielä. Sen kun tietäisi, mikä näitä erottaa, mikä saa toiset kasvamaan, toiset jäämään kääpiöiksi.



Habanero on kasvanut ihan mallikkaaksi pikku puuksi aivan lajilleen ominaiseen tapaan. Nuo pikkuiset nappulat pitäisi kait riipiä tai leikellä pois kasvua häiritsemästä. Ne kyllä kypsyvät oranssiksi ja maistuvatkin ihan oikealle, mutta kovin vähän niistä kertyy satoa. No, tässä on vielä kesää jäljellä, ei syytä huoleen. Piilotin tuonne ruukun kulmaan lusikallisen kanankakkaa, kohta pitäisi ripeämpi kasvu alkaa. Jospa se vaikuttaisi chilien kokoonkin.


Mitäpä tästä opimme? Ehkä sen, että baccat ja pubet  viihtyvät parvekkeella, chinenset sisällä, jos kelit ovat tällaisia.

Kypsää pukkaa

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Nyt teen jotakin sellaista, mistä en chilifoorumeilla pidä. Kun näen pitkiä rimpsuja pieniä kuvia, mielenkiintoni alkaa hiipua. Liian paljon liian samanlaista informaatiota. Eipä sinunkaan näihin tarvitse uppoutua, nehän ovat vain omia muistiinpanojani kesäkuun alun tilanteesta 2015.


Talvehtineet Rocoto Santa Natalia ja Cajamarca


Rocoto Montufar kypsyy monimuotoisena, tässä pyöreä ja puikula

Peruvian White Habanerossa on vihdoin valkoisiakin makupippureita normaalimman kellertävän ohella
Padron ehti punastua ennen ulosvientiä ja ulkona tuuli oli repinyt Omnicolorista tuollaisen oksan. Sitä on syöty paljon jo punaisenakin.

Sugar Rushia kasvaa samasta siemenpussista sekä oranssinkeltaista että punaista

Trepadeira do Werner kuten tuo oranssi Sugarkin kypsyvät ulkona, mutta olivathan ne melko valmiita jo ulos vietäessä. Ei näillä kesäkuun säillä ulkona paljon kehitystä tapahdu.

Tumpelokin onnistuu nyt leivänteossa

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Chilit kasvavat, kypsääkin jo pukkaa monella taholla, mutta nyt poikkean vakioaiheestani.

Pataleipä on kohta vuoden ikäinen some-ilmiö Suomessakin, mutta uudelleen lämmitys ei liene pahasta. Unohtakaa leipäkoneet ja monitoimikoneet taikinaa vaivaamassa. Käsivoimiakaan ei tarvita. Hitusen hiivaa ja paljon aikaa ajaa saman asian. Ohjeita on netti täynnä, enkä niistä ole paljoa poikennut, mutta kerron silti omani puolen vuoden kokemuksella.

7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5-1 tl kuivahiivaa riippuen nostatusajasta ja jauhojen karkeudesta
3,5 dl kuumaa (42-45°) vettä, olen ottanut mittailematta hanasta melkein kättä polttavaa

- Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa, lisätään vesi ja sekoitellaan, ei vatkata eikä vaivata
- Taikina saa nousta kelmulla tai kannella peitetyssä astiassa puoli vuorokautta tai enemmänkin
- Sitten laitetaan uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja kannellinen pata tai muu paistoastia sinne
- Taikinan olen kaatanut hyvin jauhotetulle leivinlaudalle, käännellyt vähän ja peittänyt
- Kun pata on kuuma, sen pohjalle kaadetaan vähän öljyä ja nostetaan taikina kuumaan pataan
- Se saa kypsyä 225° uunissa kannella peitettynä puoli tuntia
- Sitten otetaan kansi pois ja kypsennetään vielä 15 minuuttia väriä pintaan

- Valmis leipä kumotaan leikkuulaudalle ja annetaan jäähtyä vähän. Perusohjeen vastaisesti olen peittänyt leivän liinalla tai jopa muovikuvulla joksikin aikaa. Muuten kuoresta tulee liiankin rapea.

Eilinen nokkosleipä oli mallia "pika". Tein taikinan päivällä ja leivoin 6 tuntia myöhemmin. Hiivaa käytin kokonaisen teelusikallisen. Keräilin tuoreita nokkosia ja lisäsin niitä jauhoihin aika kasan hieman saksittuna, mitenkään käsittelemättä. Taikinassa tuoreet lehdet aiheuttivat vetisyyttä ja loppuvaiheessa piti lisätä tavallista enemmän jauhoja laudalle, että taikinaa pystyi käsittelemään. Taikinaahan ei leivota millään tapaa, mutta se pitää pystyä nostamaan kuumaan pataan yhtenä möykkynä, eli sen pitää pysyä jotenkin käsissä.

Minä paistelen leivät isohkossa (25 cm) lasisessa uunivuoassa, jonka päällä käytän alumiinifoliosta muotoiltua kantta. Tämä nokkosleipä nousi poikkeuksellisen lyhyen ajan tavallista runsaammalla hiivalla, mutta hyvin se nousi noinkin, vaikka vähän epäilin. Jotkut tummat tai rouheiset jauhot eivät ole toimineet tällä tavalla. Nokkonen muuten maistui tuossa selkeästi ja tuoksui myös. 

Chiliä en ole leipään sekoittanut, sen lisään leivän päälle chilijuustona.

Niin, kerrottakoon vielä, että en ole mikään leipojamestari. Eläkepäivinä opettelin sämpylöiden tekoa, mutta tuollaiset kokonaiset leivät onnistuivat vasta, kun tuli pataleipä. Eläköön se pitkä nostatus ja vaivaamisen pois jäänti. Tämä olisi periaatteessa hieno tapa saada aamulla tuoretta leipää pöytään, mutta ei käytännössä. Taikinan voi tehdä edellisenä päivänä, mutta kun itse leivontaan uunin kuumentamisineen ja leivän jäähdyttämisineen menee yli tunti aikaa, eihän sitä ehdi aamukahville tehdä. Niinpä olen alkanut tehdä taikinan aamukahvin jälkeen ja leiponut illalla. Leipä on ilman muovipussia säilytettynä ihan hyvää seuraavanakin aamuna. Nokkosleipä varsinkin.

Ja vielä: Älypuhelin on ihan älyttömän hyvä paistoaikojen muistuttaja. Sinne voi laittaa hälytykset milloin pitää leipoa, milloin ottaa kansi pois ja koska leipä on valmis. Eipä tarvitse niilläkään stressata itseään.

Kuvauskalustosta

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kevään kuluessa olen vähitellen vaihtanut kuvauskalustoni kokonaan uuteen "perheen painostuksesta". Muut olivat jo vuosi sitten siirtyneet Panasonicin pokkarikokoisiin vaihto-objektiivisiin ja niihin sopivaa laitteistoa alkoi olla lähistöllä saatavissa, vain makro puuttui. Olin niitä vertaillessani todennut, että uudet pienemmät peilittömät olivat vähintään yhtä hyviä kuin vanha peili-järjestelmäni. Vain etsin noista pienistä puuttui. Olen kai vanha ja opittuihin tapoihini jämähtänyt, mutta minusta tuntui, että kamerassa pitää olla etsin, ei vain joku läpyskä takakannessa. Etsimestä kuvatessa saa paljon tukevamman otteen kameraan, kun sitä nojaa otsaan ja tukee kyynärpäillä kylkiin. Maaliskuussa vihdoin löytyi sopiva etsimellinen kamera, vain makro vielä puuttui. Niitä toki oli kaksi markkinoilla, mutta kolmas, lupaava tulokas oli jo julkaistu. Parin kuukauden jälkeen sekin saapui Suomeen ja minähän tein kaupat heti, sen verran hyviä olivat arvioinnit maailmalla olleet.


Tässä vastaava kuva kuin vuodelta 2012, jolloin esittelin edellisen makroni. Eniten on muuttunut vakiozoomi, "kittilinssi", joka tuolloin oli yhtä iso kuin makro. Nyt se on mallia "pannukakku", mutta yhtä hyvä, vain pienempi. Makro on miltei yhtä pitkä kuin edellinenkin, mutta puolet kevyempi, silti laadultaan vähintään yhtä hyvä. Vauhtiviivat ja tyylikäs ulkomuoto puuttuvat, mutta niitähän ei näe valmiista kuvista. Paljon on objektiivien suunnittelu edennyt muutamassa vuodessa ja kameran pienempi kenno tietysti auttaa lasien keventämisessä, se lyhentää polttovälejä. Panasonicin ja Olympuksen objektiivit ovat vapaasti keskenään vaihtokelpoisia ja niin minä sitten vaihdoin, tein omia yhdistelmiä.

Kamerakseni valitsin Olympuksen juurikin sen etsimen vuoksi. Se myös istui käteeni parhaiten. Objektiivit ovat kaikki Panasonicin, koska vain niissä on kuvanvakaaja, jota muut perheessä tarvitsevat ja ne on testeissä todettu hitusen paremmiksi kuin Olympuksen halpislasit. Pro-sarja on sitten ihan erikseen.

Kamera on roiskevesi- ja pölytiivis, mutta objektiivi ei. Säätönuppeja ja funktionäppäimiä on niin paljon, että en vielä ole keksinyt kaikille käyttöä. Niitä voi käyttäjä määritellä haluamallaan tavalla. Menurakenne on valtava, enkä usko koskaan oppivani sitä, mutta perustoiminnot ovat samanlaiset kuin muissakin järjestelmäkameroissa, joten minkäänlaista oppimisaikaa ei tarvittu kuvien saamiseksi. Olen varsin tyytyväinen valintaani. Kamera on selvästi pienempi, tukevampi ja monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Wi-Fiäkin ehdin jo käyttämään, kun tarvittiin ryhmäkuvaa, jossa itse olin mukana. Kameran kuvan saa kännykkään ja sillä voi hallinnoida kameraa, vaikkapa kuvata sarjatulta. Erityiskiitoksen ansaitsee kameran rungossa oleva kuvanvakaaja, joka mahdollistaa käsivarakuvauksen varsin pitkilläkin valotusajoilla ja se toimii hienosti myös videokuvauksessa, mikä on aika ainutlaatuinen ominaisuus tämän hetken järjestelmäkameroissa.

Makrolasilla todellakin syntyy neulanterävää jälkeä. Tässä kohteena ovat kurpitsan nuput vastavalossa. Noin lyhytpolttovälisen makron ongelmana on, että lähikuvissa kuvausetäisyydet ovat varsin lyhyitä ja kamera helposti varjostaa kohdetta. Perhoskuvaukseen tämä 30mm (vastaa täyskennoisella 60mm) tuskin soveltuu, niitä ei pääse niin lähelle, mutta se toimii hyvin muoto- ja esinekuvauksissa ja kelpaa maisemiinkin, ellei laajakulmaa tarvita.

Lähietäisyydeltä sillä saa ruudun täyteen alle parin sentin kokoisesta kohteesta. Tuo vaakatasossa oleva nuppu on juuri sellainen ja siitäkin sai lähikuvan. Näpyttämällä näistä saat vähän isompia. Kaikki kuvat on kuvattu käsivaralta. Jalustalta saisi vieläkin terävämpää jälkeä, mutta kun se on niin hankala asetella näissäkin tiloissa. Laiskuus voittaa. Nautitaan elämästä.