Kuvauskalustosta

Kevään kuluessa olen vähitellen vaihtanut kuvauskalustoni kokonaan uuteen "perheen painostuksesta". Muut olivat jo vuosi sitten siirtyneet Panasonicin pokkarikokoisiin vaihto-objektiivisiin ja niihin sopivaa laitteistoa alkoi olla lähistöllä saatavissa, vain makro puuttui. Olin niitä vertaillessani todennut, että uudet pienemmät peilittömät olivat vähintään yhtä hyviä kuin vanha peili-järjestelmäni. Vain etsin noista pienistä puuttui. Olen kai vanha ja opittuihin tapoihini jämähtänyt, mutta minusta tuntui, että kamerassa pitää olla etsin, ei vain joku läpyskä takakannessa. Etsimestä kuvatessa saa paljon tukevamman otteen kameraan, kun sitä nojaa otsaan ja tukee kyynärpäillä kylkiin. Maaliskuussa vihdoin löytyi sopiva etsimellinen kamera, vain makro vielä puuttui. Niitä toki oli kaksi markkinoilla, mutta kolmas, lupaava tulokas oli jo julkaistu. Parin kuukauden jälkeen sekin saapui Suomeen ja minähän tein kaupat heti, sen verran hyviä olivat arvioinnit maailmalla olleet.

Tässä vastaava kuva kuin vuodelta 2012, jolloin esittelin edellisen makroni. Eniten on muuttunut vakiozoomi, "kittilinssi", joka tuolloin oli yhtä iso kuin makro. Nyt se on mallia "pannukakku", mutta yhtä hyvä, vain pienempi. Makro on miltei yhtä pitkä kuin edellinenkin, mutta puolet kevyempi, silti laadultaan vähintään yhtä hyvä. Vauhtiviivat ja tyylikäs ulkomuoto puuttuvat, mutta niitähän ei näe valmiista kuvista. Paljon on objektiivien suunnittelu edennyt muutamassa vuodessa ja kameran pienempi kenno tietysti auttaa lasien keventämisessä, se lyhentää polttovälejä. Panasonicin ja Olympuksen objektiivit ovat vapaasti keskenään vaihtokelpoisia ja niin minä sitten vaihdoin, tein omia yhdistelmiä.

Kamerakseni valitsin Olympuksen juurikin sen etsimen vuoksi. Se myös istui käteeni parhaiten. Objektiivit ovat kaikki Panasonicin, koska vain niissä on kuvanvakaaja, jota muut perheessä tarvitsevat ja ne on testeissä todettu hitusen paremmiksi kuin Olympuksen halpislasit. Pro-sarja on sitten ihan erikseen.

Kamera on roiskevesi- ja pölytiivis, mutta objektiivi ei. Säätönuppeja ja funktionäppäimiä on niin paljon, että en vielä ole keksinyt kaikille käyttöä. Niitä voi käyttäjä määritellä haluamallaan tavalla. Menurakenne on valtava, enkä usko koskaan oppivani sitä, mutta perustoiminnot ovat samanlaiset kuin muissakin järjestelmäkameroissa, joten minkäänlaista oppimisaikaa ei tarvittu kuvien saamiseksi. Olen varsin tyytyväinen valintaani. Kamera on selvästi pienempi, tukevampi ja monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Wi-Fiäkin ehdin jo käyttämään, kun tarvittiin ryhmäkuvaa, jossa itse olin mukana. Kameran kuvan saa kännykkään ja sillä voi hallinnoida kameraa, vaikkapa kuvata sarjatulta. Erityiskiitoksen ansaitsee kameran rungossa oleva kuvanvakaaja, joka mahdollistaa käsivarakuvauksen varsin pitkilläkin valotusajoilla ja se toimii hienosti myös videokuvauksessa, mikä on aika ainutlaatuinen ominaisuus tämän hetken järjestelmäkameroissa.

Makrolasilla todellakin syntyy neulanterävää jälkeä. Tässä kohteena ovat kurpitsan nuput vastavalossa. Noin lyhytpolttovälisen makron ongelmana on, että lähikuvissa kuvausetäisyydet ovat varsin lyhyitä ja kamera helposti varjostaa kohdetta. Perhoskuvaukseen tämä 30mm (vastaa täyskennoisella 60mm) tuskin soveltuu, niitä ei pääse niin lähelle, mutta se toimii hyvin muoto- ja esinekuvauksissa ja kelpaa maisemiinkin, ellei laajakulmaa tarvita.

Lähietäisyydeltä sillä saa ruudun täyteen alle parin sentin kokoisesta kohteesta. Tuo vaakatasossa oleva nuppu on juuri sellainen ja siitäkin sai lähikuvan. Näpyttämällä näistä saat vähän isompia. Kaikki kuvat on kuvattu käsivaralta. Jalustalta saisi vieläkin terävämpää jälkeä, mutta kun se on niin hankala asetella näissäkin tiloissa. Laiskuus voittaa. Nautitaan elämästä.