Aurinkoa parvekkeella

lauantai 19. maaliskuuta 2016


Kesäisen oloista on, kun paistaa. Lasien takana lämpö nousee yli kolmenkymmenen, mutta ei tuonne vielä kasveja voi jättää, yöt ovat kylmiä - ja pilviset päivätkin.
Peruvian White Habanero (C. chinense) on suosikkimakujani muutaman vuoden takaa. Maku tuntuu vieläkin suussani, vaikka en sitä vähään aikaan ole maistanut. 2012 se kasvoi tosi komeaksi ja talvehtikin, mutta kuihtui sitten myöhemmin ja nyt laitoin uuden kasvamaan. Chinenseistä viimeisenä itänyt sai vain 7 cm leveän taimiruukun, missä se on vajaassa parissa kuukaudessa kasvanut vasta 12 cm korkeaksi.

Pikkuisella on kuitenkin jo kukinnan aikeita.  

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minulla suurinpiirtein saman kokoisia chilejä tällä hetkellä ja kaikki kasvattavat nuppuja. Onko siitä jotakin haittaa lopulliseen kokoon? Meinaan, että jääkö kasvit pieniksi kun näin aikaisin kukkii?

Chilivaari kirjoitti...

Se vähän riippuu... Eli yhtä vastausta ei ole.
Monet chilit pystyvät kukkimaan ja tekemään satoa koko ajan, niin kauan kuin lämpöä ja valoa riittää. Pienimarjaiset ovat tässä hyviä.
Jotkut, erityisesti isohedelmäiset kasvattavat pienenä muutaman kypsäksi ja niiden aikana kasvu hidastuu. Se jatkuu sitten, kun ensi sato kypsyy. Nyt vielä ehtii tämänkin käydä läpi. Valo ja lannoitus ovat tarpeen, että satokausi jatkuu.
Jotkut kasvattajat nyppivät pienistä nuput pois, mutta minä olen luottanut luonnonmenetelmään. Pienet taimet pudottelevat kukkansa ihan itse, jos voimaa ei ole tarpeeksi.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.