Paraatipaikalle tänä vuonna Aji Cristal

lauantai 21. toukokuuta 2016

 Parvekkeella on eritasoisia kasvupaikkoja, mutta tuo itä- ja eteläseinustojen nurkkaus on osoittautunut parhaaksi. Siitä on suurimmat sadot saatu monena kesänä. Nyt paikan sai vielä varsin pienikokoinen Aji Cristal (C. baccatum).  Kaksi viikkoa sitten, kun sen istutin, se tuskin ylettyi kaiteen reunalle. Siitä se on jo kaksinkertaistanut mittansa.

Ruukku on vanha 30 cm altakastelu, mutta tein vähän oudon järjestelyn. Cristal sai olla omassa 3 litran ruukussaan ja upotin sen suurimmaksi osaksi keskelle isoa ruukkua. Mustan ruukun pohjan sivuissa on sormen mentävät aukot ja uskoisin Cristalin juurten sieltä löytävän isoon ruukkuun, jonka pohjalla on varastolannoitteena kourallinen kanankakkaa. Ison ruukun sivuihin sain mahtumaan pikkubasilikaa ja kirveliä keittiönpöytään kerättäväksi. Noiden kasvatus ulkona on osoittautunut haastavaksi. Tuulet riepottavat ja etanat syövät elleivät ne kuivu hiekkarinteessä helteellä.

Aji Cristal on kestosuosikkejani, erityisesti chilijuustona leivän päällä. Viime vuonna sato jäi vaatimattomaksi pienessä ruukussa, nyt toivoisin niitä reilusti koko kesän. Cristaliahan voi syödä jo vihreänä.

Tuo raakile näyttää jo pysyvän, se selvästi kasvaa ja on noussut pystyyn. Kukkia on runsaasti, mutta sellaisenhan te jo tunnette, vihreänruskeä kalanruotokuvio valkoisilla terälehdillä, tyypillinen baccatum siis.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.