Tomaattia ulkoa ennen lumisadetta

sunnuntai 23. lokakuuta 2016


Säätiedotus lupaa lunta lähipäivinä. Kävin poimimassa viimeiset tomaatit ulkoa. Seinustalla yksi Golden Sunrise on intoutunut kasvamaan syksyllä, vaikka muut ovat jo kuihtuneet. Se on rehevän vihreä ja siinä oli useita kasvavia terttuja vielä, vaikka melkein sen yläpuolella olevassa lämpömittarissa minimilämpötila viime päivinä on ollut -0,5°. Ehkäpä seinään nojailu auttaa. Pari kypsää siellä oli ja osa noista vihreistä kypsyy lämpimässä. Pari terttua olen kypsytellyt sisällä viime viikkoina ja niistä on tullut sangen maukkaita ja mehukkaita.

Parvekkeelta saadaan edelleen kypsää satoa sekä Tumbling Tom Yellow amppelitomaatista että useista chileistä, vaikka päivälämmöt ovatkin vain muutamia asteita. Öisin sähkölämmitin pitää ilman plussan puolella, minimi näyttää olleen 5 astetta. Leikkelin Tumpelon Tommin pitkät oksat pois ajatuksena siirtää se talvehtimaan varaston puolelle, missä on yli 15 astetta.

Samalla paljastui, että lamput siellä eivät enää syttyneet. Viisi vuotta sitten hankitut loisteputkivalot ovat tulleet tiensä päähän ja nyt varmaan pitää suunnistaa ledikauppaan. Onneksi sellaisia on jo lähiseudullakin, ainakin ns. työmaavaloina jopa ihan luonnollisen valkoisella valolla. Tutkinpa, mitä ne ovat.

2 kommenttia:

mustakissa kirjoitti...

Taitaapi olla kokeilemisen arvoinen lajike tuo Golden Sunrise, kun kerran tuollaisissakin lämpätiloissa porskuttaa:) Pistämpä korvan taakse ensi kevättä ajatellen.

Chilivaari kirjoitti...

Onhan se hyvä lajike, mutta ei tämän viherryksen syy minulle oikein selvinnyt, ehkä se löysi lannoitevaraston tai jotakin vasta syksyllä. Samassa penkissä toinen on kuihtunut jo aikoja sitten.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.