Kevään viimeinen chili-idätys

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Tämä on vain oma muistiinpano, jolla tuskin on suurempaa kiinnostusta muille. Blogimerkinnöistä löydän helpommin kuin almanakasta, mitä kasveille milloinkin on tapahtunut.

Luulisin chilien idätyksen jo riittävän. Annuumit tässä ovat ehkä vähän myöhässä, mutta uskon niiden ehtivän hyvin kesään parvekkeella. Amachito Rosso on italialainen annuum. Lisäksi laitoin kaksi jalapeñoa, vaikka en yleensä ole niitä kasvattanut. Niitä kun pitää olla ruoassa paljon, enkä ole koskaan saanut noista runsasta satoa. Niitä saa kaupasta kilokaupalla suhteellisen edullisesti. Maukkaampia baccatumeja tai chinensejä löytyy harvemmin meidän marketeista paitsi Heinän puutarhan vaunusta, jos se vierailee paikkakunnalla.

Kun lautta jäi puolityhjäksi, lisäsin sinne viikon verran aikaisessa neljä tomaattilajiketta. Niitähän minä kasvattelen ulkosalla, kun ei kasvihuonetta ole ja niitä ei voi viedä kovin aikaisin yöpakkasten armoille. Nuo kaikki lajikkeet ovat minulle outoja ja siemenet tulivat Espanjasta. Sibirian nyt todennäköisesti on sama kuin aikaisemmin kotimaasta hankkimani Sibiria. Nepalilainen on kirsikkatomaatti, jonka pitäisi kestää kylmää, Early Wonder on aikainen ja isompi sekä Amish Paste Wisconsinista tuleva perinnetomaatti. Ehkä joku vanhoista lajikkeistani pitäisi vielä ottaa mukaan.

Varaslähdön sai tämä Virosta tuleva Boney-MM, jota jo muutamana vuotena olen kasvatellut parvekkeella tosi aikaisena tomaattilajikkeena, alkukesän herkkuna. Sen laitoin jo pari viikkoa sitten kookoskuituun ja nythän nuo ovat terhakasti taimella, valmiina siirtymään maitopurkkiin, kumpikin omaansa. Siitä saan parhaassa tapauksessa jo kesäkuun alkupuolella kypsää, jos kevät on vähänkään lämmin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.