Kypsää tomaattia helmikuussa

maanantai 6. maaliskuuta 2017


Tästä unohtui raportoida helmikuussa, mutta kuukauden viimeisenä päivänä tuosta maisteltiin "kevään" ensimmäinen kypsä tomaatti. Nyt niitä on enemmän. Tertun rakenteesta voisi päätellä, että en ole kolistellut kasvia joka päivä. Kukat pölyttyvät vain liikkeestä, ravistelusta tai tuulesta ja tuultahan ei sisätiloissa ole.


Tumbling Tom Yellow on amppelitomaattini jo vuosien takaa. Nyt siirsin sen pois parvekkeelta vasta lumisateiden alkaessa lokakuun lopulla. Samalla leikkasin oksat hyvin lyhyiksi. Sehän teki niihin muutaman kypsän jouluksi ja helmikuun lopulla alkoi uusi satokausi. Tuolla on ollut oma ledivalo, viimeksi 36W (todellinen kulutus 17W) kiinalainen spotti valkoisella valolla. Nuo ovat osoittautuneet hyviksi chilivaloiksi. Vähän isommat kasvit tarvitsevat oman spotin, pikkutaimia menee puoli tusinaa samalla lampulla. Nyt jätän tuon jo auringon armoille.

Puutarhan kesällä minä tuota olen ruokkinut, mutta joulun jälkeen annoin sillekin reilun annoksen Epsom-suolaa. Onko se auttanut, en voi varmuudella sanoa, koska ei ole vertailua, mutta siltä tuntuu.

7 kommenttia:

PP kirjoitti...

Mistä tämän siemenet on ja miltä vuodelta? En ole löytänyt enää pariin vuoteen hyvänmakuista keltaista Tumbling Tomia.

Chilivaari kirjoitti...

Nuohan on vanhoista englantilaista siemenistä vuodelta 2007, hyvin itivät pari vuotta sitten. Alkuperäinen kasvihan kasvoi meillä 8 vuotta ennen kuin se piti uudistaa ansarijauhiaisten ja muiden tuholaisten hyökättyä.

PP kirjoitti...

Se selittääkin. Silloin lajike oli vielä oikea alkuperäinen F1, nyt myytävät on jotain muuta kuin aitoa F1:tä. Olisikohan mitään keinoa toimittaa pistokasta Vantaalle? Alkuperäisiä siemeniä sinulla ei varmaan ole?

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on ollut tänä kesänä hyvänmakuista oranssia pensastomaattia ja nyt se on ruvennut tekemään jumalattomasti uutta versoa kukkineen. Oisko viisainta ottaa koko kasvi ämpäreineen sisälle vai napsia pistokas poikineen talvehtimaan? Kasvi valtaa yli neliön kasvihuoneessa tällä hetkellä.

Chilivaari kirjoitti...

Pistokkaita suosittelisin.
Ihan jo koonkin puolesta ja vanha kasvi saattaisi myös ryhtyä talvehtimaan ja pudottaa vanhat lehtensä.
Tomaatin oksat saavat juuria muutamassa päivässä vesilasissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos nopeasta vastauksesta! Kannattaisi varmaan napsia kukat niistä pois?

Chilivaari kirjoitti...

Ei sillä taida olla suurta merkitystä. Ainakin amppelitomaatti juurtuu hyvin kukkiessaan ja alkaa tehdä tomaatteja, kun on hyvin juurtunut multaan.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.