Aji Cristalin parvekekausi alkoi

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Aji Cristal (C. baccatum)
Uskalsin viimein viedä tämän hyvin kasvaneen chilin parvekkeelle. Sain sen ehjänä siirrettyä, mutta varsinainen riskihän on edessä pakkasöiden tullessa, sillä tuo on nyt kiinteästi paikallaan niin isossa ruukussa, että sitä ei sisään siirrellä.

Olen silti luottavaisella mielellä. Parvekkeella on lämpöpuhallin, joka 1000W puolitehollakin on pitänyt lasien sisäpuolella ainakin 6° lämpimämpää kuin ulkolämpötila. Meillä harjun ylärinteellä on yleensä 2-3 astetta lämpimämpää kuin lentoasemalla. Riskiraja on minulla -7°. Jos sitä enemmän pakkasta ennustetaan yöksi, silloin  pitää lämmitin laittaa täysteholle. Sillä on nyt viime viikko pärjätty, eikä parvekkeella ole laskenut alle viiteen asteen.

Jaa että energiantuhlausta. Tavallaan, mutta ennen kaikkea mukavuudenhalua. Jatkuva huolehtiminen sääennustuksista ja kasvien kuskaus sisään ja ulos päivittäin ei houkuttele. Sitä paitsi lasku huolettomuudesta on alle euro yöltä. Mittasin viime keväänä muutaman viikon ajan huhtikuussa sähkön kulutusmittarilla ja sen enempää se ei syönyt.

Vappuviikoksi povataan taas kylmää, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Ainakin voin kerätä syöntikelpoisia chilejä oksilta, jos lehdet paleltuvat.

5 kommenttia:

Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja kirjoitti...

Ompahan sinulla jo komea chili! Saa nähdä miten mulla taimet alkavat kasvaa, niitä ei parvekkeelle uskalla laittaa ennen kesäkuuta :)

Olli Aalto kirjoitti...

Ajattelin siirtää omat baccatumit ja annuumit lasitetulle parvekkeelle noin viikon päästä ja samalla vaihtaa ruukut. Kysyisin kannattaako lopulliseen ruukkuun laittaa kevennykseksi perliittiä tms. Mitä multaa olet käyttänyt lopullisessa ruukussa täytteenä? Olen kastellut chilejä puutarhan kesällä lannoitettuna ja sama jatkuu. Chilit ovat nyt 1.5 L -> kohta 6 L ruukkuihin.

Unknown kirjoitti...

Itse laitan kasvutervetta ja multaa puolet ja puolet. Maku asioita. Pelkkä multa kovin tiivistä turve vähän kuohkeuttaa. Myös laitoin tuhkaa kokeeksi kun turve pitäisi alla hapan tosin voi olla myös valmiiksi keskittyä.

Unknown kirjoitti...

Kalkittua piti olla vika sana.

Chilivaari kirjoitti...

Kappas, vastasin tuohon Ollille aamulla, mutta näkyy häipyneen bittiavaruuteen. Mullaksi minulle on vakiintunut Kekkilän puutarhamulta 2008 tekemäni multatestin jälkeen: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4107.msg43968#msg43968

Nykyisin käytän paljon kookoskuitua, mutta siihen sekoitan multaa joukkoon, kun pelkällä kookoksella ei aina oikein onnistu. Niissäkin on huonoja eriä. Perliittiä en ole koskaan sekoitellut, mutta tuskin siitä haittaa on, jos ruukut ovat riittävän isoja.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.