Ulkoa löytyi yllättäen Fatalii

lauantai 25. elokuuta 2018

Tämä on mutkikas tarina, mutta pääpiirteissään se meni näin:
Viime kesänä laitoin kolme eri chinensen oksaa vesilasiin juurtumaan, kun niiden emokasveille oli käynyt huonosti. Ne juurtuivat hitaasti ja nimilaput hävisivät. Syksyllä laitoin niistä muutaman multaan ja alakerran viileään huoneeseen talvehtimaan. Vain yksi selvisi talvesta, oletin sen olevan Habanero, joita minulla oli isompikin talvehtinut. Niinpä vein keväällä chilin pienessä ruukussaan ulos itäseinustalle, missä ainoa hoito oli ajoittainen kastelu. Nyt se paljasti vihdoin luonteensa, kun nostin ruukun ilmaan ja katsoin oksien alle.

Fataliihan tuo on, aito keltainen Fatalii. Sellainen minulla oli taimivaiheessa keväällä 2017, mutta sitten napsautin juuren poikki uudelleen istutuksessa, kun taimi oli kasvanut kovin vinoon ja siirsin sen mullasta kookoskuituun, missä ei ole tukea taimen asennolle. Emokasvi ei tuottanut mitään ja kuihtui myöhemmin, mutta leikatut oksat juurtuivat. Minulla kävi tuuri talvehtineiden juurrutettujen kanssa, sillä tätä lajiketta eniten kaipasin, sitä ei ole ollut vuosikausiin ja maku on melkoinen, jättää muistijäljen. Litran purkissa olemattomalla hoidolla se oli kasvanut 80 cm leveäksi ja vain reilut 10 cm korkeaksi. Talvehtineilla chinenseillä on usein tämän tapainen kasvutapa, jos runko on leikattu lyhyeksi syksyllä.

Pienin podi kypsyi ensiksi ja paljasti värin. Isommissa on tyypillinen Fataliin (C. chinense) muoto.

Fataliihan on afrikkalainen lajike. Joku tietolähde väitti, että vapautetut orjat toivat sen mukanaan palatessaan kotiseuduilleen Amerikasta, mutta se ei ole ainakaan koko totuus. Chiliharrastusta aloitellessani tutustuin myös Kolumbuksen löytöretkiin ja niiden seurauksina portugalilaiset merenkulkijat veivät chilit heti 1500-luvun alussa siirtomaihinsa Afrikkaan ja Intiaan, kun ne kasvoivat siellä paremmin kuin Portugalissa. Voihan tietysti olla, että orjat toivat ne vapautuessaan takaisin, mutta kyllä ne jo silloin olivat kasvaneet Afrikassa muutaman vuosisadan. Piri Piri on afrikkalaisista chileistä tunnetuin, mutta kyllä Fataliikin kuuluu sikäläiseen perintöön, nimenomaan keltainen Fatalii. Punainen on myöhemmin tehdyn jalostustyön tulos.

Jauhiaissota alkaa taas?

lauantai 11. elokuuta 2018

Vuosina 2012-13 meillä oli melkoinen ongelma ansarijauhiaisista. Eniten niitä oli amppelitomaatissa, mutta kyllä ne chileihinkin levisivät. Mikään myrkky ei tuntunut tehoavan. Talvi ja kaikkien vihreiden hävittäminen vihdoin auttoi - hetkeksi. Niitä tulee parvekkeelle jostakin ulkoa, osaavathan ne lentää.

Pahimmista esiintymistä löydät kuvia 2012-vuodelta täältä.

Tutkin perulaisten rocotojen vaurioita lehtien alapinnoilta ja sieltähän löytyi tuommoinen valkoinen siivekäs. Silloin alkoi sydäntä kylmätä kun muistin edellisen toivottoman taistelun. Tämä jauhiainen oli niin nopea, että en ehtinyt saamaan kunnon kuvaa ennen kuin se pyrähti lentoon. Sain sen kiinni toiselta lehdeltä ja liiskasin heti. Jatkotutkimuksissa niitä löytyi lisää, aina vain yksi lehdellä, ilmeisesti munimassa ja aina kattoon sidottujen isojen chilien lehdiltä. Niitä ei voi kuskata ulos tai kylppäriin myrkytettäväksi. Koko parveketta ei voi myrkyttää, kun siellä on paljon kypsiä chilejä, joita käytetään koko ajan. Pitääkö vain odottaa syksyä ja hävittää sitten kaikki?

Avoimet lasit lienevät selkeä syy esiintymään. Helteillä kaikenlaisilla lentävillä ötököillä on ollut vapaa pääsy parvekkeelle.

Tänä kesänä linnuissa on jotain vikaa

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Meidän hiekkaisella harjutontillamme kasvaa runsaasti matalaa, villiä kirsikkakasvustoa, enimmäkseen melkein pensaita, pari puun kokoistakin. Tämä kuva on kuukauden takaa. Kirsikat taisivat kypsyä tavallista aikaisemmin. Niitä on "syöty", lähinnä maisteltu siinä vaiheessa, kun ne ovat pehmeitä ja irtoavat varrestaan kevyesti vetämällä. Happamia ovat nämä villikirsikat, mutta hyviä silti. Tuossa vaiheessa tulevat yleensä linnut suurina parvina ja tyhjentävät kirsikkapuut. Nyt ei niin tapahtunut.

Tontilla on myös itse istutettu Pihtiputaan kirsikka, viitisentoista vuotta vanha pieni puu. Siinäkin kirsikat kypsyivät samaan aikaa punaiseksi, mutta nyt, kuukautta myöhemmin ne alkavat mustua ja samalla maku muuttuu makeammaksi ja siinä on oikean kirsikan makuakin. Koskaan ennen niitä ei ole säilynyt näin pitkään, että olisi päässyt maistelemaan. Nyt linnut ovat jättäneet ne rauhaan jostain kummallisesta syystä. Lämmöllä täytyy olla jotakin tekemistä tämän kanssa.

On meillä kolmaskin kirsikkalaji, linnunkirsikka, joka taitaa olla levinneisyysalueensa pohjoislaidalla täällä. Se on niin korkea, että ihmiset eivät pääse kirsikoita poimimaan, mutta se näyttää syödyn tyhjäksi. Siihen ei tarvittu isoa parvea, yksittäiset linnutkin ovat voineet napsia pienen sadon, jota oli harvakseltaan oksilla.