Ulkoa löytyi yllättäen Fatalii

lauantai 25. elokuuta 2018

Tämä on mutkikas tarina, mutta pääpiirteissään se meni näin:
Viime kesänä laitoin kolme eri chinensen oksaa vesilasiin juurtumaan, kun niiden emokasveille oli käynyt huonosti. Ne juurtuivat hitaasti ja nimilaput hävisivät. Syksyllä laitoin niistä muutaman multaan ja alakerran viileään huoneeseen talvehtimaan. Vain yksi selvisi talvesta, oletin sen olevan Habanero, joita minulla oli isompikin talvehtinut. Niinpä vein keväällä chilin pienessä ruukussaan ulos itäseinustalle, missä ainoa hoito oli ajoittainen kastelu. Nyt se paljasti vihdoin luonteensa, kun nostin ruukun ilmaan ja katsoin oksien alle.

Fataliihan tuo on, aito keltainen Fatalii. Sellainen minulla oli taimivaiheessa keväällä 2017, mutta sitten napsautin juuren poikki uudelleen istutuksessa, kun taimi oli kasvanut kovin vinoon ja siirsin sen mullasta kookoskuituun, missä ei ole tukea taimen asennolle. Emokasvi ei tuottanut mitään ja kuihtui myöhemmin, mutta leikatut oksat juurtuivat. Minulla kävi tuuri talvehtineiden juurrutettujen kanssa, sillä tätä lajiketta eniten kaipasin, sitä ei ole ollut vuosikausiin ja maku on melkoinen, jättää muistijäljen. Litran purkissa olemattomalla hoidolla se oli kasvanut 80 cm leveäksi ja vain reilut 10 cm korkeaksi. Talvehtineilla chinenseillä on usein tämän tapainen kasvutapa, jos runko on leikattu lyhyeksi syksyllä.

Pienin podi kypsyi ensiksi ja paljasti värin. Isommissa on tyypillinen Fataliin (C. chinense) muoto.

Fataliihan on afrikkalainen lajike. Joku tietolähde väitti, että vapautetut orjat toivat sen mukanaan palatessaan kotiseuduilleen Amerikasta, mutta se ei ole ainakaan koko totuus. Chiliharrastusta aloitellessani tutustuin myös Kolumbuksen löytöretkiin ja niiden seurauksina portugalilaiset merenkulkijat veivät chilit heti 1500-luvun alussa siirtomaihinsa Afrikkaan ja Intiaan, kun ne kasvoivat siellä paremmin kuin Portugalissa. Voihan tietysti olla, että orjat toivat ne vapautuessaan takaisin, mutta kyllä ne jo silloin olivat kasvaneet Afrikassa muutaman vuosisadan. Piri Piri on afrikkalaisista chileistä tunnetuin, mutta kyllä Fataliikin kuuluu sikäläiseen perintöön, nimenomaan keltainen Fatalii. Punainen on myöhemmin tehdyn jalostustyön tulos.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.