Perusasiat unohtuvat helposti, kun aloitin tämän blogini kesken kauden ja sitä edelsi kolme vuotta kasvatuspäiväkirjaa Chilifoorumilla. Aloitetaanpa siis kerrankin aivan alusta. Tai no, alku on tietysti se, että innostutaan chilistä, luetaan kaikenlaisia juttuja silmät ymmyrkäisinä ja vihdoin hankitaan siemeniä. Sen jälkeen minä teen nykyisin näin:
Talouspaperilla idätyksen jälkeen siemenet pääsevät multaan 7x7cm ruukkuihin tai jogurttipurkkeihin. Tavallinen kuohkea kukkamulta käy hyvin. Onhan niissä eroja, mutta vasta kesäksi pyrin saamaan isoon ruukkuun parasta mahdollista multaa, talvella kelpaa lähikaupan tarjonta.
Esitellään nyt lastentarha. Sitä varten minulla on jostakin grillipihvien pakkauksesta jäänyt muovikaukalo, johon mahtuu kerrallaan 12 taimiruukkua. Kaikkien kylkeen on teipattu nimilappu. Tuossa ne saa kerralla kasteltua ja isompia siirretään muualle, kun pikkuisia tulee lisää. Näillä on valona yksi 23W energiansäästölamppu (jonka vaihdoin 2011 50-wattiseen), joka normaalioloissa riippuu ketjussa lähempänä ja keskellä kaukaloa ja palaa ajastimen ohjaamana 12-14 tuntia päivässä.
Seuraavan vaiheen, maitopurkin esittelinkin jo 18.1. Isompaan ruukkuun istutettaessa laitan taimen paljon syvempään multaan, sirkkalehdet lähelle pintaa, jolloin tukevuus lisääntyy. Tämä nurinkurinen järjestys kertoo kasvatusmenetelmistäni sen, että rajoitetussa tilassa suoritan vuorottelua. Kaikki eivät mahdu kerralla kasvamaan, vaan osa saa odottaa. Onhan noita iso osa vielä kylvämättäkin. Ehkä piakkoin olisi jo aika, viimeistään maaliskuun alussa.
Lisäys vuotta myöhemmin:
Uuden 50W ESL:n alla kasvaa tukevampia taimia varsinkin, kun osa niistä on isommissa, 10 cm taimiruukuissa. Isompi on parempi sekä valoissa että ruukuissa.
Bolivialaiset Locotot
2 vuotta sitten
7 kommenttia:
Nimet purkeissa eikä kansissa on tosiaankin tärkeää. Kolme lajiketta meni idätyksessä sekaisin koska niihin (onneksi vain niihin) laitoin nimet kansiin jotka siis sössin.
Joo, tuota ei voi liikaa korostaa. Hommaa tehdessään luulee taimet helpostikin tunnistavansa, mutta muutaman viikon päästä on toisin. Minä merkitsen samaan nimilappuun myös erikoislannoitukset tms. myöhemmin tärkeät, mutta helposti unohtuvat asiat.
Miten kastelet tuota "grillipihvipakkausta"?
Minulla on minikasvihuoneessa (kenkälaatikkokokoa) samalla tavalla taimet kasvamassa.
Pidätkö koko ajan vettä altaassa?
Ei missään tapauksessa.
Vettä annan, kun osassa ruukuista pintamulta on aivan kuivaa. Isoimmat taimet tietysti kuivuvat nopeammin. Ei niitä helposti saa kuivumaan. Kaikillahan on juuret pohjalla asti, paksun mullan peitossa jo. Kyllä siellä kosteutta riittää pitkään.
Onko sinulla yötkin valot päällä
Hyvä, että huomautit. Lisään sen tekstiin.
Itsestäänselvyydet (itselle) unohtuu usein kertoa. Valaisen taimia n.14 tuntia ajastimella. Tuon ajan ne saavat valoa kotiseuduillaankin tropiikissa, missä aurinko paistaa 12 tuntia päivässä.
Tästä tuli uusi mielenkiintoinen harrastus, kiitokset chilivaarille hyvistä ohjeista.
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.