Aurinkokin taas paistaa

Hallaöistä selvittiin parvekkeella lämmittimen turvin ilman vaurioita. Tässä muutama otos aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi.

Starfish (C. baccatum) on majaillut tuossa nojatuolini kyljessä ja mittaa on kattoon asti, satoakin ihan mukavasti kun muistaa, miten surkeassa kunnossa se oli keväällä.

Starfishit ovat hauskan näköisiä, muista selvästi erottuvia muodoltaan ja tänä vuonna niitä tuntuu tulevan tiheään, kun se pääsi aurinkoiseen paikkaan. Edellinen yritykseni tuotti vain muutaman, kun se oli vähän varjossa seinän vieressä.

Scarlet Lantern (C. chinense) on kaunis chili, mutta sai vasta syyskuussa ensimmäisensä kypsäksi. Kesän säillä saattaa olla osuutta asiaan, samoin paikalla parvekkeen itäreunalla tiheässä viidakossa. Maistamatta on Scarlet vielä.

Red Butlah (C. chinense) kasvaa lomittain Aji Amarillon kanssa ja tuo raakile on Amarillon. Butlah on supertulisten sukua, enkä ole sitä rohjennut vielä maistella, vaikka näitä onkin useita oksilla, kun tuota tiheikköä vähän kaivelee. Ulkonäkökin viittaa runsaaseen poltteeseen.

Suurimman tilan parvekkeelta on vallannut Perusta tullut Aji Amarillo (C. baccatum). Sen satokautta on nyt kestänyt melkein neljä kuukautta ja chilit vain kasvavat kokoa ja tihenevät. Se on täyttänyt tilansa lattiasta kattoon ja ainakin pari metriä leveälle muiden chilien joukkoon tunkeutuen. Paikka on valoisa ja ruukku iso, mikäpä siinä on kasvaessa.

Tähän väliin pieni ruokavihje: Mainio kalan kastike (ja kelpaa se vihanneksillekin) syntyy, kun Amarillon silppuaa maustamattoman 10% turkkilaisen jogurtin joukkoon. Toki muutkin chilit kelpaavat.

Aji Charapitakin (C. chinense) kypsyy vihdoin. Parvekkeella kaikki hyvin.

Halla kävi jo kylässä

Tuo on nuorin ja vielä vähän raaka, noin kymmenkiloinen mötkäle, joka kasvoi kymmenen metrin päässä jättikurpitsan keväisestä istutuspaikasta. Talon seinustalla lämpömittarin miniminäyttö oli viime yöltä 0,0. Tuolla alapihalla on ilmeisesti ollut kylmempi. Betonimuuria kiipeilevä avomaankurkku ei ollut paleltunut ja keräsin siitä vielä komean kurkun syötäväksi. Chilit eivät myöskään vaurioituneet vielä tässä viileydessä, mutta basilika oli mustunut.

Niin, paksukuorinen kurpitsa ei tietenkään ole vioittunut. Se kestää useita pakkasasteita. Leikkelin nuo nyt irti varsistaan, mutta saavat kypsyä ulkona.

Huomenna on viriteltävä lämmitin parvekkeelle

Vuodet ovat kovin erilaisia. Tänä vuonna näyttäisi kylmä tulevan varhain. Menneitä vuosia selatessa havaitsin ulkochilien kauden loppuneen usein lokakuussa, 2010 esimerkiksi kuun puolessa välissä. Parvekekautta pakkasvahdin kanssa on jatkunut joskus jopa joulunpyhiin asti. Tuommoinen 1000W lämmitin pitää jopa viiden asteen hallayöt meidän parvekelasien ulkopuolella, kunhan päivällä lämpenee.

Huomenna on kerättävä ulkoa vähäiset kypsät talteen. Chiliaidan tyhjensin jo aikaisemmin, eikä se viime kesänä oikein jaksanut kasvaakaan.

Tuommoisia nuijia kasvaa nyt (vasta) chilipuskassa

Tämä murheenkryyni, Perusta viime kesänä Suomeen tullut sademetsien asukki Charapita tai Aji Charapita (C. chinense tai ulkonäön perusteella C. frutescens) alkoi nyt vihdoin tehdä tulosta.

Tämän taimillehan kävi minulla keväällä huonosti ja laitoin toisen erän kasvamaan, jotka sitten juhannuksena alkoivat kukkimaan. Siitä lähtien on kukkia riittänyt, mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Varmuuden vuoksi laitoin vielä kesällä kolmannenkin erän kasvamaan ja niistäkin kahdelle kävi huonosti jo taimivaiheessa. Epäonnistumisista en ole lannistunut, mutta syitä en ymmärrä. Seuraava on siis pelkkää spekulointia, ei faktaa.

Tuo chilihän on erittäin kuuman ja kostean ilmaston kasvatti ja ensimmäistä kertaa sen ulkopuolella, joten se ei ole ehtinyt sopeutumaan. Sikäläisestä maaperästä ja sen happamuudesta minulla ei ole käsitystä. Sademetsän pohja on joidenkin tutkimusten mukaan aika hapanta, eikä siellä ole paksua humuskerrosta, eikä se välttämättä edes ole märkää, sillä sade saattaa jäädä puiden latvuksiin ja maaperä voi olla hyvin läpäisevää punaista hiekkaa. Suota se ei ainakaan ole, sillä turpeesta nämä eivät pitäneet ja viimeisen erän taimet sain kuolemaan jättämällä vettä muutamaksi tunniksi niiden juurille. Amazonian kosteutta ja lämpöä ei kotikonstein saa aikaan ikkunalaudalle.

Nyt, kun homma näyttäisi vihdoin onnistuvan, herää vielä yksi epäilys: päivänpituus. Tropiikin tasainen 12-tuntinen päivä on juuri toteutumassa täälläkin ja nyt nuo alkoivat tehdä marjoja niin parvekkeella kuin ikkunallakin. Se tuskin on sattumaa, niin erilaisissa kasvualustoissa ja ruukuissa nuo ovat. Säätkin ovat vaikuttaneet ihan eri tavalla parvekkeella. Olen ennenkin huomannut, että tropiikin kasvit saa melko helposti tekemän satoa maalis- huhtikuussa, jos ne vain on kasvattanut siihen mennessä riittävän isoiksi. Myöhemmin päivän pidentyessä homma on vaikeampaa, ei toki mahdotonta. Euroopassa monia sukupolvia kasvaneet tai täällä jalostetut chilit ovat aivan eri juttu. Nämä Charapitat tulivat suoraan viidakosta.

Olohuoneen Charapita on pienessä ruukussa, usein leikelty ja mutkitteleva oksistoltaan. Parvekkeella isommassa ruukussa se on tuplasti isompi, tukevarunkoinen ja suoraoksainen, mutta niin sekaantunut muiden chilien kanssa, että en sitä saanut revityksi esille. Molemmissa on satokausi alkamassa syyspäivän tasauksen lähestyessä. Lannoituksen lopettamisellakin voi toki olla vaikutusta.

Yksikin Omnicolor lämmittää kurpitsakeiton

Sadonkorjuun aika.

Eniten olen nauttinut viinirypäleistä. Zilga kypsyy aivan liiankin kovalla vauhdilla. Omenia putoilee puusta. Tänään avasin ensimmäisen kurpitsan. Sillä oli painoa 12,2 kiloa ja noita on vielä 4 saman kasvin lonkeroissa, 2 kypsää ja kaksi kasvamassa. Eipä lopu kurpitsat ihan heti tästä perheestä.

"Jättikurpitsan" sain parhaiten halki isolla, ohutteräisellä veitsellä. Sahalaitaisista ei oikein ollut siihen hommaan, vaikka niin luulin. Valkoinen astia takana ei ole lautanen, vaan iso paistivati, jolla siirtelin osan kurpitsanpaloista jääkaappiin.

Kurpitsasta saa monenlaista muonaa, mutta viime vuodesta jäi ylivoimaisena mieleen kurpitsakeitto ja ohjekin oli vielä tallessa. Tein aluksi melkein perusversion runsaammalla kurpitsalla ja miedolla chilillä. Oikea kerma on aivan oleellinen maun pyöristäjä ja timjamia ripottelin pinnalle runsaasti pekoninpalojen kera.

"Jokamiesversioon" valitsin chiliksi Omnicolorin. Tämä baccatum on vuosia ollut yksi suosikeistani, amppelikasvatukseen sopiva, melkein mitä tahansa kestävä, keskitulinen makupilleri, joka vielä on kaunis koristekasvi. Nyt se on kasvanut tuulisella ja varjoisella kuistilla ulko-oven vieressä. Koko kesän siitä on riittänyt maustetta, kun pikku chilin paloa on ruokaan kaivattu. Nytkin se täydensi kurpitsakeiton suorastaan kehujen arvoisesti.

Ripsiäisen tuhot leviävät hitaasti

Joka kesä niitä on ollut, niihin on jo totuttu. Jossakin lähiympäristössä ulkona on kasveja, joissa on ripsiäisiä ja kun niillä on siivet, ne tulevat parvekkeelle, valitsevat sopivat chilit ja alkavat levitä - vähitellen.

Keväällä tartunta alkaa kuin varkain eikä sitä heti huomaa. Vasta keskikesällä tai syksyllä havahdun siihen, että chilit, erityisesti annuumit alkavat voida huonosti. Lehdet varsinkin alhaalta on syöty harmaiksi ja ne ovat täynnä tummia pilkkuja, ripsiäistoukan ulosteita. Tuossa on tämän vuoden annuumivalikoimastani Leekin alalehdet. Noillahan ei enää paljon yhteytetä, mutta usein nämä lehdet kyllä kellastuvat ja putoilevat ihan itsestäänkin. En siis suhtaudu asiaan kovin vakavasti. Nyt, kun sato kypsyy, ei myrkytys tule kysymykseen. Mieluummin syön vähän vähemmän chilejä kuin syön myrkkyjä.

Tuollaiset lehdet kannattaisi toki heittää ulos, polttaa tai kerätä kuumaan kompostiin, sillä ainakin jotkut ripsiäiset munivat lehtien kudoksen sisään ja sieltä siis tulee kohta uusia tuholaisia. Tuollaisia kasveja ei tietenkään kannata ottaa sisään talvehtimaan ilman kunnollista, toistuvaa myrkyttelyä. Kaikesta huolimatta ripsiäisiä on joskus ilmestynyt talvikaudellakin ikkunalaudalleni. Pari viikon välein tehtyä myrkytystä mäntysuovalla tai pyretriinillä on pitänyt ne pitkään näkymättömissä.

Ripsiäisiä ja niiden tuhoja kuvasin läheltä taannoin videokameran makrolisäkkeellä, joten tyydytään tässä nyt vähän kauempaa kuvattuihin vaurioihin. Tuhon eteneminen näkyy myös chilin rungolla. Vaaleat syöntijäljet ja tummat ulostepallot kirjavoittavat rungon alhaalta lähtien. Wikipedian mukaan ainakin jonkun  ripsiäislajin kehitykseen kuuluu toukkavaihe mullassa, mistä se kiipeää oksille ja ilmeisesti syö mennessään. Tässä taimessa ne olivat ehtineet puoliväliin, latva oli aivan terve, mutta kärsiihän kasvi varmaan tuostakin. Lehdissä ei vielä ollut kovin pahoja vaurioita, eli rungon alaosasta voisi tuholaisen havaita ensiksi. Tosin isoilla chileillä runko on niin paksua "kaarnaa", että siinä eivät tuommoiset vauriot näy.

Leekissä, jonka alalehdet on lähes kokonaan syöty, sato alkaa kypsyä reilun puolen metrin korkeudella. Siellä on vain pienehköjä lehtivaurioita, hopeanharmaita alueita. Kellastunut lehti on muulla tavalla vaurioitunut. Nämä ovat komeita, noin 15 cm pitkiä ja tukevia chilejä, mutta ainakin ensimmäiset maistamani olivat kyllä varsin mietoja. Maukas paprikan maku niissä on, mutta chilin poltetta saa etsiä. Ensivaikutelma saattaa chilien kohdalla usein pettää, joten maistellaan lisää. Hienoa grillin täytettä tästä tulee.

Kolme annuumia samassa parvekelaatikossa

Tämä on lähinnä omiksi muistiinpanoikseni ensi kasvatuskautta varten, mutta saattaahan siitä olla apua jollekin muullekin parvekekasvattajalle.

Olen minä ennenkin kasvattanut eri annuumeita samassa laatikossa useampia, mutta kokemukset eivät aina ole olleet hyvät. Joku ottaa juuritilan haltuun ja muut jäävät nuolemaan näppejään. Nyt otin useita kesiä auringossa hapertuneen ja teipillä koossa pysyvän parvekelaatikon parvekkeen sisäpuolelle ja sijoitin chilit siihen kukin omissa 3,6-litraisissa (15x15x20 cm) ruukuissaan. Juuret eivät sekoa ja kastelu on helpompaa, kun kaikille voi kaataa yhteiset liemet laatikon pohjalle.

Vasemmalla on Pimiento de Padron, joka ulkona kasvoi 70 cm korkeaksi, parvekkeella 170 cm.

Parvekkeella Padron kypsyi heinäkuun lopulla, kuukautta aikaisemmin kuin ulkona. Kaikki nämä annuumit tulivat taimelle maaliskuun alkupuolella ja kaikki ovat kärsineet kylmästä kesäkuusta, tuo Alma ehkä vähiten.

Keskellä on porukan pienin ja nopein, Alma Paprika, josta kerätään jo toista satoa. Se on tässä välissä ehkä saanut tavallista vähemmän valoa, sillä yleensä se on tukevampirunkoinen. Tämän oksia piti sitoa kiinni etteivät kaatuisi. Valon tulosuunta tähän on länsi ja eteläpuolelta Padron varjostaa voimakkaasti. Jotenkin tuntuu siltä, että Alma olisi kaivannut muita enemmän lannoitusta, mutta sehän on toki mahdollista antaa ruukkuihin yläkautta.

Oikean laidan iso chili on minulla ensimmäistä kertaa kasvava Leek. Se vaikuttaa hitaalta. Onhan siinä jo kypsiä ollut viikon verran, mutta suurin osa noista isoista, muhkuraisista suippochileistä on edelleen vihreitä puoli vuotta taimelle tulon jälkeen. Lajikekin hieman askarruttaa. Esimerkiksi Chiliwikissä tästä on vaaleanvihreä raakilekuva. No, saattaahan siellä olla väärät tiedot ja risteytynyt lajike. Nämä siemenet tulivat suoraan Seemnemaailmasta, joka on tämän lajikkeen ainoa tuntemani levittäjä. Nimi on hankala, sillä Googlella tulee vain sipulia sisältäviä hakutuloksia.

Sugar Rush ja herkkutatti, mainio yhdistelmä

Vaihteeksi ihan kuvaton juttu. Kaikki syötiin jo.

Herkkutatteja löytyy metsästä ja chiliä parvekkeelta, joten vaihtelun vuoksi laitoin tänään sienikastikkeen chilillä maustettuna. Mieto Sugar Rush (C. baccatum) sai aivan uusia makuvivahteita sieniinkin. Varmaan muutkin chilit käyvät, kunhan oikea annostus löytyy. Sugaria voi silputa muutaman pannulliseen tatteja, eikä vielä polttele tottumattomankaan suussa. Paistoin niitä vain kevyesti voissa, suolasin, lisäsin kermaa ja hauduttelin hetken.  Kaikki syötiin ja vielä jäi kaipaus maun perään. Pitää taas lähteä sienimetsälle.

Vielä kasvaa ulkonakin

Chiliaita ei tänä kesänä juuri kasvanut, mutta satoa se sentään tuotti jonkin verran, kun sitä oli kasvamassa jo ulos vietäessä. Nyt on uusia raakileita näkyvissä, mutta ne eivät enää ehdi kypsyä. Tämä ei ollut ulkokasvatuskesä, mutta jotakin sentään onnistui.

Istutin Pimiento de Padronin (C. annuum) ylijäämätaimet kesäkuun alkupuolella ulos tontin terassointimuuria vasten nuoren omenapuun ja marjapensaan väliin ja rikkaruohot näyttävät vallanneen alustan. Nuo ovat olleet unohtuneena, täysin vailla hoitoa, maaperän kosteuden ja ravinteiden armoilla. Etanat näyttävät syöneen lehdet reikäiseksi, mutta satoa se vain pukkaa ja kukkiakin vielä on.

Padron on mieto, maukas chili, eräs suosikeistani. Se maistuu öljyssä paistettuna ja varsinkin grillattuna, pekoniin käärittynä ja täytettynä. Oikealla näkyy auringon aiheuttamaa tummumista raakileessa. Se ei ole vaarallista, eikä vika, vaan chilin suojautumiskeino auringon UV-säteilyltä. Tumma väri häviää chilin kypsyessä. Perinteisesti nämä syödään vihreänä, punaista väriä ei tarvitse odotella kuin itävien siemenien tähden.