Aji Cristal (C. baccatum)
Uskalsin viimein viedä tämän hyvin kasvaneen chilin parvekkeelle. Sain sen ehjänä siirrettyä, mutta varsinainen riskihän on edessä pakkasöiden tullessa, sillä tuo on nyt kiinteästi paikallaan niin isossa ruukussa, että sitä ei sisään siirrellä.
Olen silti luottavaisella mielellä. Parvekkeella on lämpöpuhallin, joka 1000W puolitehollakin on pitänyt lasien sisäpuolella ainakin 6° lämpimämpää kuin ulkolämpötila. Meillä harjun ylärinteellä on yleensä 2-3 astetta lämpimämpää kuin lentoasemalla. Riskiraja on minulla -7°. Jos sitä enemmän pakkasta ennustetaan yöksi, silloin pitää lämmitin laittaa täysteholle. Sillä on nyt viime viikko pärjätty, eikä parvekkeella ole laskenut alle viiteen asteen.
Jaa että energiantuhlausta. Tavallaan, mutta ennen kaikkea mukavuudenhalua. Jatkuva huolehtiminen sääennustuksista ja kasvien kuskaus sisään ja ulos päivittäin ei houkuttele. Sitä paitsi lasku huolettomuudesta on alle euro yöltä. Mittasin viime keväänä muutaman viikon ajan huhtikuussa sähkön kulutusmittarilla ja sen enempää se ei syönyt.
Vappuviikoksi povataan taas kylmää, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Ainakin voin kerätä syöntikelpoisia chilejä oksilta, jos lehdet paleltuvat.