Itsepä (taas) kannoin ansarijauhiaiset sisään

Juuri ennen ensimmäisiä pakkasia syyskuun loppupuolella kannoin ulkona kesänsä viettäneen amppelitomaatin sisään. Myrkyttelin sen mäntysuovalla ja Missing Linkillä kuten muutkin sisäkasvatukseen siirretyt. Pari viikkoa sitten alkoivat murheet paljastua. Valkoisia "pikku kärpäsiä" lehahteli lentoon tomaatteja kerätessäni ja lehtien alta niitä löytyi lisää.

Ansarijauhiainen, tuo lähes mahdoton torjuttava oli ulkona muninut tomaatin lehdille ja nyt ne lämpimässä kuoriutuivat. Välittömästi suljin amppelin roskasäkkiin ja ruiskuttelin reippaasti Raidia perään. Onneksi tuo on makuuhuoneessa, missä ei chilejä ole, mutta osaavathan nuo lentää. Tarkka terveystarkastus sisächileilleni on vielä tekemättä, mutta jos nuo leviävät, kaikki on pistettävä matalaksi.

Vaan hyvää tuo on vieläkin, vaikka aurinkoa harvoin näkee. Viikon päästä myrkytyksestä uskalsin taas maistella, sillä varoaikahan on vain vuorokausi. Tumbling Tom Yellow on tämä herkkupala nimeltään.

Tuoretta omaa tomaattia vielä marraskuussakin - se on yhtä juhlaa.

Yöpakkasista vielä selvittiin - parvekkeella

Viimeöiset lukemat: Tampereen virallinen -7°, parvekkeen ulkopuolella -3,5 ja sisäpuolella +4. Seitsemän astetta siis lämpöpuhallin ja parvekelasit auttoivat, loput tulee edullisesta sijainnista harjun etelärinteellä. Sähköä on kulunut nyt vajaan kuukauden ajan öiseen lämmittelyyn melkein kolmekymppiä. Laitoin kulutusmittarin ajastimen ja lämpöpuhaltimen väliin. Kohta tämä keinotekoinen kesän pidennys saa riittää. Ensi viikolla myös päivät kylmenevät ja silloin ei lämmitin pitkään riitä takaamaan chilien hyvinvointia. Pelkkä hengissä pitäminen ei ole järkevää.

Starfish (C. baccatum) riiputteli eniten lehtiään vielä puolenpäivän jälkeen. Syynkin luulen keksineeni. Sen ruukku on lattialla nurkassa eli kylmää ulkoseinää on kolmella suunnalla ja juuret kärsivät kylmyydestä. Chilit, joiden ruukut ovat irti seinästä eivät näytä kärsivän muutamasta viileästä yöstä, kun päivisin auringossa lämpö nousee vielä yli kahdenkymmenen. Pilviset kylmät päivät ovat myrkkyä ja niitä on tulossa, nyt pitänee päättää parvekekausi jo lokakuussa.

Aika on mennyt sadon säilönnässä, mutta niistä olen vääntänyt juttua jo edellisinä syksyinä niin paljon, että antaa olla nyt. Kuivannut olen useita eriä, tehnyt etikkasäilykettä ja hapanchiliä. Nuo Starfishit vielä odottavat käsittelyä. Maku on hyvä ja muoto hieno, ehkä nämä pitäisi säilöä kokonaisena maukkaaksi koristeeksi.

Ulkona kaikki on toisin. Viimeisetkin chilit paleltuivat viime yönä. Omnicolor,  Cajamarca ja Aji Cristal pääsivät jo aikaisemmin sisätiloihin suojaan, samoin kuistilla riippunut amppelitomaatti, jossa nyt onkin makoisaa satoa. Tuossa kuvassa on 24.9. pakkasyöltä säästynyt kurpitsa. Samassa penkissä kasvanut jättikurpitsa luikerteli maassa ja paleltui jo nollan paikkeilla. Tämä kiipesi betonimuuria ylös ja säästyi. Metri irti maan pinnasta taisi pelastaa sen tähän asti.

Betoni myös säilönee päivän lämpöä ja luovuttaa sitä yöllä ympäristöönsä. Tämä on ns. butternut- eli myskikurpitsa, jollaisia en ole ennen kasvattanut, enkä taida jatkossakaan kasvattaa, en ainakaan tätä "Gitaraa". Se nimittäin oli tavattoman hidas, myöhäinen lajike. Se kasvoi aluksi tasatahtia jättikurpitsan kanssa, mutta lopulta siihen ehti tulla vain tämä yksi parikiloinen syötävä ja muutamia pieniä alkuja. Jättimallissa taas kehittyi viisi yli kymmenkiloista kiekkoa.

Kesän hidastelijoita - Rocoto Santa Natalia

Siinä se nyt vihdoin on: Rocoto Santa Natalia (C. pubescens) kypsänä.

Tämä Caidelle Perusta tuoduista rocotoista alkunsa saanut karvainen kaveri ei helpolla sopeutunut meille, mutta ei sentään luovuttanutkaan. Kylvin sen jo marraskuussa päästäkseni ajoissa maistelemaan - toisin sitten kävi. Sehän kukki jo tammikuun lopulla, mutta siihen kasvu lopahti ja kasvi alkoi juroa, pudotteli lehtiään ja pysyi kuukausia saman kokoisena. Epäilen nyt, että kukkamultani oli liian ravinteikasta ja se tappoi juuria. Saattaa syy olla pH:ssa tai monessa muussakin tekijässä. Kesän tuo vietti parvekkeella ja kasvoi vain kituen, vaikka oli terveen oloinen. Syyskuun alussa alkoivat ensimmäiset kypsyä, eikä niitä ollut montaakaan. Tuo kuva on viimeisestä poimitusta 17.9. Meinasi unohtua dokumentointi.

Ei se iso ole vieläkään. Sadon kerättyäni kukinta kuitenkin vilkastui ja uusia versoja ilmestyy. Syy parantuneeseen vointiin voi olla vaikka se, että lopetin lannoituksen elokuun alussa. Hauska havainto on, että se kasvaa eniten valosta poispäin. Onkohan sillä ollut liian valoisaa?

Rocoton kukat ovat hienoja, eikä Santa Natalia tee poikkeusta. Toisaalta, ei sitä kukan perusteella pysyisi tunnistamaan, niin samanlaisia pubescensien kukat ovat ja samassakin lajikkeessa on variaatioita. Ilmeisesti kasvupaikka ja valo vaikuttavat. Nämä ovat enimmäkseen vähän supussa.

Lokakuun alussa tilanne on vihdoin tällainen: raakileita on joka oksalla ja kukinta jatkuu. Aivan ilmeisesti tuo kerjää sisään pääsyä talveksi, sillä noista ei tule kypsää ihan kuukaudessa, ehkä ei kahdessakaan. On siellä tosin isompiakin. Maistiaiset ensimmäisistä kypsistä kertoivat, että tämä on tulisimpia rocotoja, mitä olen maistanut. Ei siitä meikäläiselle täytettyä rocotoa kannata tehdä, hiki tulisi syödessä, mutta erinomaista maustetta niistä saa. Kuivasin ne ja käytän murskattuna tai jauhettuna erilaisiin ruokiin.

Aurinkokin taas paistaa

Hallaöistä selvittiin parvekkeella lämmittimen turvin ilman vaurioita. Tässä muutama otos aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi.

Starfish (C. baccatum) on majaillut tuossa nojatuolini kyljessä ja mittaa on kattoon asti, satoakin ihan mukavasti kun muistaa, miten surkeassa kunnossa se oli keväällä.

Starfishit ovat hauskan näköisiä, muista selvästi erottuvia muodoltaan ja tänä vuonna niitä tuntuu tulevan tiheään, kun se pääsi aurinkoiseen paikkaan. Edellinen yritykseni tuotti vain muutaman, kun se oli vähän varjossa seinän vieressä.

Scarlet Lantern (C. chinense) on kaunis chili, mutta sai vasta syyskuussa ensimmäisensä kypsäksi. Kesän säillä saattaa olla osuutta asiaan, samoin paikalla parvekkeen itäreunalla tiheässä viidakossa. Maistamatta on Scarlet vielä.

Red Butlah (C. chinense) kasvaa lomittain Aji Amarillon kanssa ja tuo raakile on Amarillon. Butlah on supertulisten sukua, enkä ole sitä rohjennut vielä maistella, vaikka näitä onkin useita oksilla, kun tuota tiheikköä vähän kaivelee. Ulkonäkökin viittaa runsaaseen poltteeseen.

Suurimman tilan parvekkeelta on vallannut Perusta tullut Aji Amarillo (C. baccatum). Sen satokautta on nyt kestänyt melkein neljä kuukautta ja chilit vain kasvavat kokoa ja tihenevät. Se on täyttänyt tilansa lattiasta kattoon ja ainakin pari metriä leveälle muiden chilien joukkoon tunkeutuen. Paikka on valoisa ja ruukku iso, mikäpä siinä on kasvaessa.

Tähän väliin pieni ruokavihje: Mainio kalan kastike (ja kelpaa se vihanneksillekin) syntyy, kun Amarillon silppuaa maustamattoman 10% turkkilaisen jogurtin joukkoon. Toki muutkin chilit kelpaavat.

Aji Charapitakin (C. chinense) kypsyy vihdoin. Parvekkeella kaikki hyvin.

Halla kävi jo kylässä

Tuo on nuorin ja vielä vähän raaka, noin kymmenkiloinen mötkäle, joka kasvoi kymmenen metrin päässä jättikurpitsan keväisestä istutuspaikasta. Talon seinustalla lämpömittarin miniminäyttö oli viime yöltä 0,0. Tuolla alapihalla on ilmeisesti ollut kylmempi. Betonimuuria kiipeilevä avomaankurkku ei ollut paleltunut ja keräsin siitä vielä komean kurkun syötäväksi. Chilit eivät myöskään vaurioituneet vielä tässä viileydessä, mutta basilika oli mustunut.

Niin, paksukuorinen kurpitsa ei tietenkään ole vioittunut. Se kestää useita pakkasasteita. Leikkelin nuo nyt irti varsistaan, mutta saavat kypsyä ulkona.

Huomenna on viriteltävä lämmitin parvekkeelle

Vuodet ovat kovin erilaisia. Tänä vuonna näyttäisi kylmä tulevan varhain. Menneitä vuosia selatessa havaitsin ulkochilien kauden loppuneen usein lokakuussa, 2010 esimerkiksi kuun puolessa välissä. Parvekekautta pakkasvahdin kanssa on jatkunut joskus jopa joulunpyhiin asti. Tuommoinen 1000W lämmitin pitää jopa viiden asteen hallayöt meidän parvekelasien ulkopuolella, kunhan päivällä lämpenee.

Huomenna on kerättävä ulkoa vähäiset kypsät talteen. Chiliaidan tyhjensin jo aikaisemmin, eikä se viime kesänä oikein jaksanut kasvaakaan.

Tuommoisia nuijia kasvaa nyt (vasta) chilipuskassa

Tämä murheenkryyni, Perusta viime kesänä Suomeen tullut sademetsien asukki Charapita tai Aji Charapita (C. chinense tai ulkonäön perusteella C. frutescens) alkoi nyt vihdoin tehdä tulosta.

Tämän taimillehan kävi minulla keväällä huonosti ja laitoin toisen erän kasvamaan, jotka sitten juhannuksena alkoivat kukkimaan. Siitä lähtien on kukkia riittänyt, mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Varmuuden vuoksi laitoin vielä kesällä kolmannenkin erän kasvamaan ja niistäkin kahdelle kävi huonosti jo taimivaiheessa. Epäonnistumisista en ole lannistunut, mutta syitä en ymmärrä. Seuraava on siis pelkkää spekulointia, ei faktaa.

Tuo chilihän on erittäin kuuman ja kostean ilmaston kasvatti ja ensimmäistä kertaa sen ulkopuolella, joten se ei ole ehtinyt sopeutumaan. Sikäläisestä maaperästä ja sen happamuudesta minulla ei ole käsitystä. Sademetsän pohja on joidenkin tutkimusten mukaan aika hapanta, eikä siellä ole paksua humuskerrosta, eikä se välttämättä edes ole märkää, sillä sade saattaa jäädä puiden latvuksiin ja maaperä voi olla hyvin läpäisevää punaista hiekkaa. Suota se ei ainakaan ole, sillä turpeesta nämä eivät pitäneet ja viimeisen erän taimet sain kuolemaan jättämällä vettä muutamaksi tunniksi niiden juurille. Amazonian kosteutta ja lämpöä ei kotikonstein saa aikaan ikkunalaudalle.

Nyt, kun homma näyttäisi vihdoin onnistuvan, herää vielä yksi epäilys: päivänpituus. Tropiikin tasainen 12-tuntinen päivä on juuri toteutumassa täälläkin ja nyt nuo alkoivat tehdä marjoja niin parvekkeella kuin ikkunallakin. Se tuskin on sattumaa, niin erilaisissa kasvualustoissa ja ruukuissa nuo ovat. Säätkin ovat vaikuttaneet ihan eri tavalla parvekkeella. Olen ennenkin huomannut, että tropiikin kasvit saa melko helposti tekemän satoa maalis- huhtikuussa, jos ne vain on kasvattanut siihen mennessä riittävän isoiksi. Myöhemmin päivän pidentyessä homma on vaikeampaa, ei toki mahdotonta. Euroopassa monia sukupolvia kasvaneet tai täällä jalostetut chilit ovat aivan eri juttu. Nämä Charapitat tulivat suoraan viidakosta.

Olohuoneen Charapita on pienessä ruukussa, usein leikelty ja mutkitteleva oksistoltaan. Parvekkeella isommassa ruukussa se on tuplasti isompi, tukevarunkoinen ja suoraoksainen, mutta niin sekaantunut muiden chilien kanssa, että en sitä saanut revityksi esille. Molemmissa on satokausi alkamassa syyspäivän tasauksen lähestyessä. Lannoituksen lopettamisellakin voi toki olla vaikutusta.

Yksikin Omnicolor lämmittää kurpitsakeiton

Sadonkorjuun aika.

Eniten olen nauttinut viinirypäleistä. Zilga kypsyy aivan liiankin kovalla vauhdilla. Omenia putoilee puusta. Tänään avasin ensimmäisen kurpitsan. Sillä oli painoa 12,2 kiloa ja noita on vielä 4 saman kasvin lonkeroissa, 2 kypsää ja kaksi kasvamassa. Eipä lopu kurpitsat ihan heti tästä perheestä.

"Jättikurpitsan" sain parhaiten halki isolla, ohutteräisellä veitsellä. Sahalaitaisista ei oikein ollut siihen hommaan, vaikka niin luulin. Valkoinen astia takana ei ole lautanen, vaan iso paistivati, jolla siirtelin osan kurpitsanpaloista jääkaappiin.

Kurpitsasta saa monenlaista muonaa, mutta viime vuodesta jäi ylivoimaisena mieleen kurpitsakeitto ja ohjekin oli vielä tallessa. Tein aluksi melkein perusversion runsaammalla kurpitsalla ja miedolla chilillä. Oikea kerma on aivan oleellinen maun pyöristäjä ja timjamia ripottelin pinnalle runsaasti pekoninpalojen kera.

"Jokamiesversioon" valitsin chiliksi Omnicolorin. Tämä baccatum on vuosia ollut yksi suosikeistani, amppelikasvatukseen sopiva, melkein mitä tahansa kestävä, keskitulinen makupilleri, joka vielä on kaunis koristekasvi. Nyt se on kasvanut tuulisella ja varjoisella kuistilla ulko-oven vieressä. Koko kesän siitä on riittänyt maustetta, kun pikku chilin paloa on ruokaan kaivattu. Nytkin se täydensi kurpitsakeiton suorastaan kehujen arvoisesti.

Ripsiäisen tuhot leviävät hitaasti

Joka kesä niitä on ollut, niihin on jo totuttu. Jossakin lähiympäristössä ulkona on kasveja, joissa on ripsiäisiä ja kun niillä on siivet, ne tulevat parvekkeelle, valitsevat sopivat chilit ja alkavat levitä - vähitellen.

Keväällä tartunta alkaa kuin varkain eikä sitä heti huomaa. Vasta keskikesällä tai syksyllä havahdun siihen, että chilit, erityisesti annuumit alkavat voida huonosti. Lehdet varsinkin alhaalta on syöty harmaiksi ja ne ovat täynnä tummia pilkkuja, ripsiäistoukan ulosteita. Tuossa on tämän vuoden annuumivalikoimastani Leekin alalehdet. Noillahan ei enää paljon yhteytetä, mutta usein nämä lehdet kyllä kellastuvat ja putoilevat ihan itsestäänkin. En siis suhtaudu asiaan kovin vakavasti. Nyt, kun sato kypsyy, ei myrkytys tule kysymykseen. Mieluummin syön vähän vähemmän chilejä kuin syön myrkkyjä.

Tuollaiset lehdet kannattaisi toki heittää ulos, polttaa tai kerätä kuumaan kompostiin, sillä ainakin jotkut ripsiäiset munivat lehtien kudoksen sisään ja sieltä siis tulee kohta uusia tuholaisia. Tuollaisia kasveja ei tietenkään kannata ottaa sisään talvehtimaan ilman kunnollista, toistuvaa myrkyttelyä. Kaikesta huolimatta ripsiäisiä on joskus ilmestynyt talvikaudellakin ikkunalaudalleni. Pari viikon välein tehtyä myrkytystä mäntysuovalla tai pyretriinillä on pitänyt ne pitkään näkymättömissä.

Ripsiäisiä ja niiden tuhoja kuvasin läheltä taannoin videokameran makrolisäkkeellä, joten tyydytään tässä nyt vähän kauempaa kuvattuihin vaurioihin. Tuhon eteneminen näkyy myös chilin rungolla. Vaaleat syöntijäljet ja tummat ulostepallot kirjavoittavat rungon alhaalta lähtien. Wikipedian mukaan ainakin jonkun  ripsiäislajin kehitykseen kuuluu toukkavaihe mullassa, mistä se kiipeää oksille ja ilmeisesti syö mennessään. Tässä taimessa ne olivat ehtineet puoliväliin, latva oli aivan terve, mutta kärsiihän kasvi varmaan tuostakin. Lehdissä ei vielä ollut kovin pahoja vaurioita, eli rungon alaosasta voisi tuholaisen havaita ensiksi. Tosin isoilla chileillä runko on niin paksua "kaarnaa", että siinä eivät tuommoiset vauriot näy.

Leekissä, jonka alalehdet on lähes kokonaan syöty, sato alkaa kypsyä reilun puolen metrin korkeudella. Siellä on vain pienehköjä lehtivaurioita, hopeanharmaita alueita. Kellastunut lehti on muulla tavalla vaurioitunut. Nämä ovat komeita, noin 15 cm pitkiä ja tukevia chilejä, mutta ainakin ensimmäiset maistamani olivat kyllä varsin mietoja. Maukas paprikan maku niissä on, mutta chilin poltetta saa etsiä. Ensivaikutelma saattaa chilien kohdalla usein pettää, joten maistellaan lisää. Hienoa grillin täytettä tästä tulee.

Kolme annuumia samassa parvekelaatikossa

Tämä on lähinnä omiksi muistiinpanoikseni ensi kasvatuskautta varten, mutta saattaahan siitä olla apua jollekin muullekin parvekekasvattajalle.

Olen minä ennenkin kasvattanut eri annuumeita samassa laatikossa useampia, mutta kokemukset eivät aina ole olleet hyvät. Joku ottaa juuritilan haltuun ja muut jäävät nuolemaan näppejään. Nyt otin useita kesiä auringossa hapertuneen ja teipillä koossa pysyvän parvekelaatikon parvekkeen sisäpuolelle ja sijoitin chilit siihen kukin omissa 3,6-litraisissa (15x15x20 cm) ruukuissaan. Juuret eivät sekoa ja kastelu on helpompaa, kun kaikille voi kaataa yhteiset liemet laatikon pohjalle.

Vasemmalla on Pimiento de Padron, joka ulkona kasvoi 70 cm korkeaksi, parvekkeella 170 cm.

Parvekkeella Padron kypsyi heinäkuun lopulla, kuukautta aikaisemmin kuin ulkona. Kaikki nämä annuumit tulivat taimelle maaliskuun alkupuolella ja kaikki ovat kärsineet kylmästä kesäkuusta, tuo Alma ehkä vähiten.

Keskellä on porukan pienin ja nopein, Alma Paprika, josta kerätään jo toista satoa. Se on tässä välissä ehkä saanut tavallista vähemmän valoa, sillä yleensä se on tukevampirunkoinen. Tämän oksia piti sitoa kiinni etteivät kaatuisi. Valon tulosuunta tähän on länsi ja eteläpuolelta Padron varjostaa voimakkaasti. Jotenkin tuntuu siltä, että Alma olisi kaivannut muita enemmän lannoitusta, mutta sehän on toki mahdollista antaa ruukkuihin yläkautta.

Oikean laidan iso chili on minulla ensimmäistä kertaa kasvava Leek. Se vaikuttaa hitaalta. Onhan siinä jo kypsiä ollut viikon verran, mutta suurin osa noista isoista, muhkuraisista suippochileistä on edelleen vihreitä puoli vuotta taimelle tulon jälkeen. Lajikekin hieman askarruttaa. Esimerkiksi Chiliwikissä tästä on vaaleanvihreä raakilekuva. No, saattaahan siellä olla väärät tiedot ja risteytynyt lajike. Nämä siemenet tulivat suoraan Seemnemaailmasta, joka on tämän lajikkeen ainoa tuntemani levittäjä. Nimi on hankala, sillä Googlella tulee vain sipulia sisältäviä hakutuloksia.

Sugar Rush ja herkkutatti, mainio yhdistelmä

Vaihteeksi ihan kuvaton juttu. Kaikki syötiin jo.

Herkkutatteja löytyy metsästä ja chiliä parvekkeelta, joten vaihtelun vuoksi laitoin tänään sienikastikkeen chilillä maustettuna. Mieto Sugar Rush (C. baccatum) sai aivan uusia makuvivahteita sieniinkin. Varmaan muutkin chilit käyvät, kunhan oikea annostus löytyy. Sugaria voi silputa muutaman pannulliseen tatteja, eikä vielä polttele tottumattomankaan suussa. Paistoin niitä vain kevyesti voissa, suolasin, lisäsin kermaa ja hauduttelin hetken.  Kaikki syötiin ja vielä jäi kaipaus maun perään. Pitää taas lähteä sienimetsälle.

Vielä kasvaa ulkonakin

Chiliaita ei tänä kesänä juuri kasvanut, mutta satoa se sentään tuotti jonkin verran, kun sitä oli kasvamassa jo ulos vietäessä. Nyt on uusia raakileita näkyvissä, mutta ne eivät enää ehdi kypsyä. Tämä ei ollut ulkokasvatuskesä, mutta jotakin sentään onnistui.

Istutin Pimiento de Padronin (C. annuum) ylijäämätaimet kesäkuun alkupuolella ulos tontin terassointimuuria vasten nuoren omenapuun ja marjapensaan väliin ja rikkaruohot näyttävät vallanneen alustan. Nuo ovat olleet unohtuneena, täysin vailla hoitoa, maaperän kosteuden ja ravinteiden armoilla. Etanat näyttävät syöneen lehdet reikäiseksi, mutta satoa se vain pukkaa ja kukkiakin vielä on.

Padron on mieto, maukas chili, eräs suosikeistani. Se maistuu öljyssä paistettuna ja varsinkin grillattuna, pekoniin käärittynä ja täytettynä. Oikealla näkyy auringon aiheuttamaa tummumista raakileessa. Se ei ole vaarallista, eikä vika, vaan chilin suojautumiskeino auringon UV-säteilyltä. Tumma väri häviää chilin kypsyessä. Perinteisesti nämä syödään vihreänä, punaista väriä ei tarvitse odotella kuin itävien siemenien tähden.

Hapanchili säilyy vaikka vuoden

Viime joulukuussa tein elämäni toisen erän hapanchiliä, joulun kelloja jouluksi ja sehän onnistui yli odotusten. Joulupöytään saatiin koristeellinen lisuke, joka samalla oli maukasta purtavaa. Joulun mentyä nuo unohtuivat jääkaapin hyllyn perälle, mistä ne nyt vasta kaivettiin esiin.

Litran jogurttipurkissa oli vain teipillä kyljessä "Hapanchili". Noin arvottomasti voi suhtautua vain, jos on epävarma kokeilustaan. Minähän olin silloin.

Nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin purkin kansi oli painunut alaspäin, eli siellä oli alipainetta, mutta nestettä oli vain vähän pohjalla ja siellä lillui muutama chili.

Joulun kellot olivat kuitenkin säilyneet hyvin. Niiden ympärillähän oli 1,5% suolavesi ja erittäin epäluotettavan pH-mittarini mukaan liemen happamuus oli 3.6. Sehän takaa säilyvyyden ja uskalsin maistella. Hyvää oli vieläkin, oikein maukasta ja sopivan suolaista. Kellojen rakenne oli vähän pehmentynyt, mutta hyvin nuo pysyivät koossa vieläkin. Jouluna ne olivat kyllä rapsakampia vajaan kuukauden hapatuksen jälkeen.

Perusteellisia hapatusohjeita on nykyään netissä jopa chilille, mutta hapankaalin ohjeilla pärjäsin vuosi sitten ensimmäisessä kokeilussani ja samoilla ohjeilla jatkan edelleen. Nyt vain lorautan tätä omaa hapanlientä vähän mukaan käynnistyksen varmistamiseksi.

Hapattaminen on erittäin suositeltava säilöntätapa.

Sugar Rushia tämäkin?

Sugar Rush (C. baccatum) on, kuten jo aikaisemmin kehuin, punainen, makea ja maukas chili. Niistä on nautittu jo hyvän aikaa.  Nyt vain kävi näin, että samasta Fataliin siemenpussista minulle jäi kasvamaan toinen varataimi. Nyt sen  sato alkoi kypsyä muiden takana chiliviidakossa ja sieltähän tuli keltaista esiin ja väri pysyi, ei suostunut muuttumaan punaiseksi.

Tämä varataimi on kasvanut pieneksi puuksi kymmensenttisessä taimiruukussa varsin huonolla hoidolla. Vettä se on saanut, kun lehdet ovat roikkuneet, joskus lannoitettakin ja se on ollut pahasti muiden varjostama parvekkeen itäpäässä. Yllätyin sen kauniista kasvutavasta, kun sen kaivoin esiin keltaisen värin houkuttelemana.

Sugar Rush?
Sekaantumisen mahdollisuutta ei ole. Niinpä kyselin siementen toimittajalta, Fataliin  Jukka Kilpiseltä mahdollisia syitä outoon väriin. Jukkahan vastasi, että hänellä kasvaa pinkki Sugar Rush, joka on "idätetty alkuperäisistä saamistani siemenistä eli hybridiltä vaikuttaa." Sitten hän lisäsi vielä: "Sen verran herkullinen lajike että pitänee jalostaa eteenpäin." Eli siemenet ovat tulleet Fataliille muualta ja yllätykset paljastuvat vähitellen. Ominaisuuksiltaan pysyvän, stabiilin lajikkeen kasvattaminen risteytyksestä kestää pitkään ja nämä ehkä ovat vasta toista sukupolvea, missä ominaisuudet vaihtelevat.

Muodoltaan ja maultaan nuo ovat lähellä oikeana pitämääni punaista. Keltainen on ehkä vähän terävämpi maultaan, hieman enemmän poltetta ja vähemmän makeutta. Eli se sopisi erinomaisesti mausteeksi ruokaan, kun taas punainen pilkotaan sellaisenaan osaksi ruokaa, eli sitä käytetään enemmän. Erot eivät kyllä ole suuria.

Kauniita baccatumeja molemmat. Valitsin punaisista vertailukuvaan pienemmät, se kun kasvaa isommassa ruukussa, niin chilitkin ovat keskimäärin isompia.

Seitsemänvuotias Aji Cristal taas hyvässä vedossa

Chilit ovat pitkäikäisiä. Tämä Aji Cristal (C. baccatum) tuli taimelle 2007 loppuvuodesta.

Vanhus on vetreässä kunnossa, mutta oksat roikkuvat niin, että se sopisi paremmin amppeliin. Laitoin toisen ruukun alle korokkeeksi, että chilit eivät makaisi maassa. Cristalin historiaa voivat kiinnostuneet tutkailla tästä blogin lajikekoosteesta. Se on monet kesät viettänyt ulkona, usein maahan istutettuna, nyt pikku ruukussa. Syksyisin on sitten ollut ankara karsiminen ja pienempään ruukkuun sovitus talven ajaksi. Talvet se on viettänyt milloin ikkunalla, milloin varastossa lamppujen alla, mutta aina se vain on selvinnyt.

Tämän Cristalin runko on ajat sitten kuivunut, eikä ole ensimmäisen kesän jälkeen paljoakaan kasvanut. Siihen kasvaa uusia versoja lähinnä latvaan ja ne ovat viime vuosina olleet sangen rentoja, riippuvia. Samanlaista ilmiötä olen havainnut jopa normaalisti tukevaoksaisella Habanerolla, kun sille tulee vuosia lisää.

Cristalille on viimeksi vaihdettu multa viime syksynä ja niinpä se on painunut aika tavalla ja juuret tunkevat esiin. Toinen haara on kokonaan kuivunut jonkun leikkauksen seurauksena, mutta toisesta puskee uutta kasvua ja satoa on saatu pitkin vuotta, joskus myös talvella.

Sain tämmöisen plakaatin

Chilifesteillä jouduin pokkaamaan tuommoisen tunnustuksen.
Pienellä präntillä siinä lukee:

Suomen Chiliyhdistys ry palkitsee Kunto Hirvikosken Chiliteko 2014 -tunnustuksella merkittävästä toiminnasta chilien viljelyn ja käytön edistämiseksi.

Erityisen maininnan ansaitsee Chilivaarin blogi, joka on tuonut avun tuhansien, ellei kymmenien tuhansien chilinharrastajien chilinkasvatukseen.

Olen mykistynyt, mutta laitan sen tänne, sillä lukijoillenihan tunnustus kuuluu, ilman teitä ei olisi blogiakaan. Eteenpäin, katse tulevaisuuteen. Parannusehdotuksia ja toiveita otetaan vastaan, privaatisti mail@chilivaar.in tai julkisemmin lisää kommentti tuohon alle.

Onnistunut chilifestivaali on ohi

Chilifestivaalin pääportti Tampereen keskustorilla on jo sulkeutunut.  Ensi vuonna taas!

Ilahduttavaa oli havaita, että suurimmat jonot muodostuivat tuoreen chilin myyntipisteisiin. Kauppa kävi muuallakin varsin hyvin ja monet tuotteet loppuivat ennen festivaalin päättymistä.

Chilifestiä Tampereella 3 päivää

Perjantaista sunnuntaihin on yhtä chilijuhlaa.

Tapahtumassa on paljon muutakin kuin myynti- ja ruokakojuja. On myös ohjelmaa ja kilpailuja. Yritä vaikka bongata Chilivaari tungoksesta ja tartu hihaan, jos onnistut.

Puoli miljoonaa kävijää?

Kävijälaskuri blogissani ylitti puoli miljoonaa sunnuntaina. Kiitokset lukijoille!

Laskureita on monenlaisia, laskutapoja myös.
Olen blogini alalaidassa käyttänyt kahta, Googlen omaa ja StatCounterin "uniikit kävijät" lukemaa. Se kirjaa yhdestä osoitteesta vain yhden käynnin päivässä ja on noin puolet pienempi kuin yleisemmin käytetty "Page Views" eli sivujen katselu. Hakukoneilla tai linkeillä tullaan yksittäisille sivuille, mutta blogin nimellä etusivulle, mikä voi sisältää parin kuukauden kirjoitukset. Näitä sivuja on siis ladattu puoli miljoonaa kertaa vieraille tietokoneille. Omia käyntejä tuo ei laske. Paljonko on luettu, sitä se ei myöskään laske.

Bloggerin laskutapa on jotakin sen omaa, vielä positiivisempi. Senkin laskuri on jo lähellä puolta miljoonaa, vaikka Google aloitti koko laskennan vasta puoli vuotta blogini aloittamisen jälkeen.

Näillä sivuilla on tasaisesti 200-300 kävijää päivässä. Pidän sitäkin paljona näin kapealle alueelle suuntautuvalle jutulle.  Nuo huippulukemat lienevät jostakin muusta kuin erityisen kiinnostavasta jutusta johtuvia. Joskus linkki blogista osuu vaikkapa jollekin suositummalle sivustolle tai sitten piilomainosten sijoittelijat yrittävät löytää sopivaa paikkaa tihutöilleen. Kehut on kyllä annettava Bloggerin roskapostisuotimelle, sillä mainosviestit poistuvat lähes kaikki automaattisesti, kun niitä ilmestyy kommentteihin - ja sitähän tapahtuu toisinaan runsaastikin. Minullahan kommentointi on täysin vapaata, ilman mitään tunnistuksia tai varmennuksia. Se on toiminut toistaiseksi.

Jatketaan siis näin.

Chilifestivaali Tampereella viikon päästä

Ihan vain ennakkovaroituksena kerron jo nyt, että mittava kolmipäiväinen chilitapahtuma Chilifest2014 pidetään 15-17.8. eli ensi viikon perjantaista sunnuntaihin.

  

Tapahtumasta löytyy nettisivu ja torialueen kartta, josta selviävät osanottajat ja kojujen sijainnit. Paljon on maisteltavaa, paljon tapahtumia, kilpailuja ja tietysti tuoretta chiliä saatavana. Suomen Chiliyhdistys on Chilifoorumilla kerännyt vapaaehtoisjoukkoa erilaisiin tehtäviin ja mukaan mahtuu vielä, jos työt kiinnostavat. Tapahtumassa myös myydään pikapikaa kerättyä chiliaiheista reseptikirjasta Chiliyhdistyksen infopisteessä tiettävästi kympin hintaan. Sellaista on kaivattu.

P.S. Kuvan Alma Paprikat (C. annuum) syötiin perinteisesti grillattuna, pekoniin käärittynä, Cheddar-juustoa sisällä ja oli niin hyvää, että kuola valuu vieläkin, kun noita katselee.