Aika mötkäleitä

Yksi kypsä Rocoto Riesen (C. pubescens) oli kait heilunut sisään tuonnissa niin, että kanta kuivui ja irtosi käteen. Nostin sen Rocoto Red Peruvianin kasvavien vihreiden hedelmien joukkoon vertaillakseni noiden kokoa. Ei niissä paljon eroa ole. Tämä Riesen oli ympärysmitaltaan 21 cm ja painoi vajaat 100g, kun viime vuoden suurin oli 2,5 cm isompi, mutta painoi 150g. Ehkä tuo oli jo kuivunut muutenkin.

Tällä puolestaan oli 12 cm pituutta ja 80g painoa. Tuoksu on normaalin paprikan, mutta miellyttävä pikku polte löytyy maistaessa. Tämä tuli minulle jonkun siemenkaupan kylkiäispussissa ja kasvattelin sitä pikku ruukussa ihan vain nähdäkseni, mikä se on. Hitaanlainenhan se oli pihan perälle unohdettuna, mutta kolme paprikaa se kuitenkin teki maistiaisiksi. Yksi on tumman vihreä, yksi kuparinruskea ja tämä kypsä punainen.

Lajike on pussin mukaan Ancho Gigantea (C. annuum). Tämä on taas näitä nimiä, joiden antajat eivät ole ymmärtäneet chilien historiaa tai maantiedettä. Osin siksi minä niin epäluuloisesti suhtauduin tämän kasvatteluun. Toinen syy on se, että en ole erityisesti meksikolaisen ruoan ystävä. Aasialainen keittiö puhuttelee minua enemmän. Ancholla on Meksikossa määritelmänsä. Se on varsin tärkeä osa monia reseptejä, mutta se on aina kuivattu. Tuoreena, vihreänä tai punaisena se on Poblano. Jotkut kauppiaat ovat oikaisseet ja myyvät suoraan kuivatun siemeniä. Tavallaanhan tuo on totta, mutta niistä Anchon siemenistä vain kasvaa Poblano. Se on sitten itse kuivattava. Nimitys näyttää olevan yleinen, kymmenet kauppiaat myyvät Anchon siemeniä, joten mikäpä minä olen vaatimaan oikeakielisyyttä.

Ei se hassumman makuinen ollut. Ihan pätevä paprikan vaihtoehto ja monissa meksikolaisissa resepteissä aivan oleellinen osanen.

Siinä on jo itua

Viikko sitten poikki leikattu ja maasta kaivettu Padrón versoo jo uusia oksia.

Lauantaina kerroin ulkochilien sisään tuonnista. Jutun lopussa oli kuva kahdesta tapille leikatusta Pimiento de Padrónista, jotka kokivat rajun käsittelyn. Näiden chilien leikkaus- ja nostopäivä oli kameran lahjomattoman datan mukaan ollut jo tiistaina.

Nopeasti ne toipuivat juurien putsauksesta ja uuteen multaan siirrosta. Viikossa on ilmestynyt useita uusia oksia ja lehtiä. Pätkä latvasta kuivuu, mikä johtunee väärästä leikkauskohdasta. Ylhäällä valoon nostamani on pari päivää edellä vieruskaveriaan, mutta versoo sekin.

Kaikki syyskuun lopulla maasta kaivamani ja pieniin ruukkuihin tunkemani chilit viheriöivät jo komeasti. Ongelmia tulee vähän myöhemmin, kun ne eivät mahdu säilytystilaansa ja valon alle. Sitä varten ovat sakset olemassa. Lämpötilan lasku auttaa myös.

Kanankoipia Padrón

Tämä juttu oli vähällä jäädä tekemättä. Eilisen jutun lopussa olleista tapille leikatuista varsista muistui mieleen tämä herkkuhetki ja kuvakin vielä löytyi muistikortin syvyyksistä. Melkein kuukausi sitten oli Chilifoorumilla juttua Pimiento de Padrónin herkullisuudesta. Olin juuri laittanut kanankoipia uunissa Padrónilla. Ruoka oli syöty, mutta jääkaapista löytyi jämät, jotka kuvasin.

Kyseessä ei tosiaankaan ole mikään monimutkainen gourmet-ateria, vaan yksinkertaisista yksinkertaisin ruoka. Valmiiksi maustetut kanankoivet ladotaan uunivuokaan chilien päälle ja näiden kanssa lomittain. Paistetaan puoli tuntia, kuten koipien ohjeessa mainitaan. Nautitaan riisin ja punaviinin kera hyvässä seurassa.

Pimiento de Padrón poimitaan yleensä vihreänä, mutta nyt olin antanut muutaman punastua saadakseni siemeniä. Chiliä saa olla enemmän kuin kanankoipia, ne ovat aika mietoja, enimmäkseen. Ylimmät osat chileistä paloivat vähän. Niitä olisi voinut kääntää välillä tai pitää vain koipien alapuolella. 

 Noista jämistä sai vielä hyvän aterian paistinpannulla kuumentamalla

Chilit sisään lokakuussa

Sunnilleen samoihin aikoihin toin ulkochilini sisään viime vuonnakin, mutta kuitenkin syyskuun puolella. Nyt lipsahti lokakuulle. Parvekkeella saavat jatkaa lasien takana vielä pitkäänkin, kunnes pakkaset tulevat ja on pakko päättää, mitä pelastetaan.

Rocoto Riesen piti sitoa tukikeppeihin ja leikata pisimmät versot poikki. Sateiden jäljiltä saavi painoi niin paljon, että tuo piti kuljettaa nokkakärryillä jyrkkää ylämäkeä sisätiloihin kypsymään.

Askartelu/varastohuoneessa alkaa olla täyttä, vaikka parveke on vielä tyhjentämättä. Osan noista tosin heitän pois, kunhan sato ensin kypsyy.

Riesen on vasemmassa alakulmassa lattialla poissa valoista. Lämpö saa riittää sille kypsymiseen. Red Peruvian taas on pöydällä ikkunan edessä kuten myös Cajamarca sekä rocotot Peru ja Puno. Tuolla on mm. intialaisia annuumeita, jotka vasta nyt syksyn tullen punastuvat, samoin pari huono-onnista chinenseä. Lamppujen alle yritän saada samalle korkeudelle kolme testikasvia. Aluksi käytän pahvilaatikkoja korokkeena, kunnes oksat kasvavat. Taaimmainen on 2700K valo, jonka värin aurinko tietysti vielä peittää täysin. Käytin myös salamavaloa täydentämään varjopuolta, joten sekin tasoittaa värit. Eiköhän marraskuussa ole toisenlaista, ainakin iltaisin.

Pimiento de Padron (C. annuum) koki näin kovan leikkauksen.

Testikasviksi valitsemani annuumit kaivettiin ylös "pellosta", hedelmät poimittiin, juuret putsattiin ja varsi leikattiin lyhyeksi. Elleivät ne tuosta verso, muutama näitä jäi vielä kasvamaan, joten varakappaleita on pakkasiin asti.

Vuoden limbo

Aji Amarillo (Small) (C. baccatum)

Koko kesän se on kasvanut parvekkeen nurkassa isossa altakasteluruukussa. Mittaa on jo yli kolme metriä, sillä se yltää lattialta kattoon ja siellä pitkästi vaakasuoraan. Tuossa on kaikki, mitä toistaiseksi on kypsynyt. Vihreitä toki on muutama kymmenen, mutta nekin ovat tuollaisia surkeita kuusisenttisiä laiheliineja ja pakkaset tulevat kenties jo ensi viikolla. Kattoon kasvanutta ei kannata edes kuvitella nostavansa sisään.

Tämä chili ei juuri vedestä välitä. Todennäköisesti siellä on pienet juuret keskellä isoa ruukkua. Lehdetkin ovat pienehköjä ja varsi hento. Alkukesästä tein sen ulos viennissä luultavasti useampia virheitä. Aluksi parveke oli kylmä ja silloin kasvoi muutama pikkuinen raakile, jotka myöhemmin putosivat pois. Isoon ruukkuun siirrettynä se pysyi kertakastelulla märkänä varmaan kuukauden, mikä ehkä tuhosi juuria.

Parvekkeen vastakkaisessa nurkassa kasvaa Jamy (C. baccatum). Siitä on kerätty jo kilokaupalla kypsiä kesäkuusta lähtien ja satokausi jatkuu saumattomasti. Se on samanlaisessa ruukussa ja melkein yhtä korkea. Sen hedelmät ovat huomattavasti pulskemmat kuin Amarillon.

Minulla kasvoi jo -09 Aji Amarillo. Siitä jäi hyvä maku suuhun. Pitäisiköhän niitä siemeniä kaivaa ensi kesäksi? Myöhäisiä olivat nekin ja pieni sato. Suurin ongelma niiden kanssa on kuitenkin puhtaus. Sain ne aivan toisella nimellä, mutta yhdessä myyjän kanssa totesimme, että Amarillo se on. Jos sekaannus johtuikin risteytymisestä, seuraavasta sukupolvesta voi tulla aivan erilainen.

Aji Amarillo (Smallia) en kuitenkaan enää kasvata, vaikka maistuisi miten hyvältä.

Lisäys 10.10.
Hyväähän tämäkin Amarillo on. Leikkelin pari tuollaista pieneen (2dl) kermakastikkeeseen kanafileille. Poltetta oli kohtuudella ja makua aika tavalla. Jäin kuitenkin kaipaamaan aikaisempaa, isompaa versiota. Nyt näitä on kymmenkunta kypsänä, mutta pientä se on, useimmat taitavat jäädä vihreiksi.

Valoa syksyn synkkyyteen

Lamppuasetelma keskipäivällä puolipilvisenä päivänä.

Teinpä heräteostoksia. Loppukesällä olin käymässä erään halpahallin loppuunmyynnissä, kun näin siellä pari tuollaista n. 30x50 cm "työmaavaloa". Mitään tietoa sisällöstä ei ollut, kun olivat pintaviallisia ja "puoleen hintaan". Sen näin tuon prismalasin läpi, että kolme pienoisloisteputkea siellä oli sisällä ja yhdessä luki 4100K. Se riitti sillä hetkellä sisäiselle Sulo Vilénilleni. Ostin kun halvalla sain.

Ostoksen laadun selvittämisessä menikin melko tovi. Netissä piti harjoittaa salapoliisitoimintaa ja valaisimia purkaa. Kun irrotin suojalasin ja sain putken irti, selvisi, että ne ovat 3x36W ja nelinastaista mallia. Selvisi myös, että Osramilla on 17 erilaista kantaa noille pienoisloisteputkille ja muilla valmistajilla lisää. Kaikkiin ei saa enää putkia, eikä moneenkaan eri sävyjä. Minulla oli käynyt tuuri. Kanta on kaikkein yleisimpiä 2G11 ja siihen on varaosia olemassa.

Jatkaakseni tutkimustani valon värin vaikutuksesta chilin kasvuun aina kukintaan ja satoisuuteen asti hankin heti vaihtoputkiksi 2700K (lämmin valkoinen) ja 5400K (päivänvalo) putket, joiden kuvat ovat yllä. Alkuperäinen 4100K on varsin miellyttävä, vain hitusen keltainen luonnonvaloon verrattuna.

Löytyihän näille rinnakkaismalleja  eri nettikaupoista, kun osasi etsiä. Kovin tarkkaan eivät nekään kerro paketin sisältöä ja tiedot vaihtelevat, vaikka mitä ilmeisimmin on kyse samasta tuotteesta. Mitään tehtaan leimaa en omastani löytänyt.  

Hämmästyttävä määrä valoa !

   

Tässä on mutkille väännelty 36W loisteputki 42 cm:n paketissa, kun suorana ja paksuna se on 120 cm pitkä. Työvalossa näitä on kolme samassa kuoressa hyvällä heijastimella varustettuna ja valoa tulee aivan toisella tapaa kuin suorista putkista, vaikka pienoisputken hyötysuhde ei ole edes yhtä hyvä. Tässä on kyse valon keskittämisestä. Kerronpa muutaman vertailuluvun.

Varastohuoneessa talvehtiville chileille minulla oli Bauhausin pahamaineisia valolistoja 2x36W. Kun ripustin yhden tuommoisen työvalon samalle korkeudelle, chilipöydälleni tuli viisinkertainen määrä valoa. Okei, onhan siinä 1 putki enemmän ja onhan valolistan kirkkaus vain puolet normaaliloisteputkesta, mutta silti jää seliteltävää. Kyse on keskittämisestä. Työvalo tulee pienemmälle alueelle kuin 120 cm pitkä putki. 

Muutama lukema niistä jotakin ymmärtäville: Metrin päästä valoa on n. 2000 luksia, eli pilvisen päivän valo; 35 cm ja kirkkaus ylittää kasvihuoneiden tavoitevalaistuksen 10.000 luksia. Nuo siis yhdellä työvalolla pimeässä. Vertailun vuoksi, kun tätä kymppitonnin tasoa ajattelin pitää "testissäni" tavoitteena, vastaavat lukemat suorilla loisteputkilla: Normaali 2x36W valaisin pitää olla noin 15 cm päässä ja 2 valolistaa kiinni kasvissa, että 10.000 luksia menee rikki. Sekään ei vielä vastaa aurinkoa.

Ajattelin laittaa 2 metriä pitkän testipöydän eri päihin eri väriset valot ja tutkia samanlaisilla kasveilla (itse asiassa kaappikokeilun chileillä, jotka kesän olivat ulkona), onko valon värillä vaikutusta kukintaan ja satoon. Ikkunasta tulee vielä päivänvaloa punaista valoa laimentamaan, mutta en aio sitä peittää. Ulkovalo vähenee päivä päivältä. Tutkaillaan asiaa marras-, joulu- ja tammikuussa.

Runtatut juuret sopeutuvat

Väliaikatietona kerrottakoon, että viikko ja pari sitten pieniin ruukkuihin tunkemani chilit ovat lämpimässä alkaneet kasvaa. Kaikki näyttävät niin terveiltä, että taidan tehdä saman operaation vielä parille ulkokasville ennen pakkasia. Näin niitä mahtuu enemmän talvisäilytykseen.

Ellei lämpöä säilytyshuoneessa laske merkittävästi, ennen pitkää uhkaava pöheikkö pitää pitää kurissa saksilla.

Sateisen päivän kuvasatoa

Rocoto Red Peruvian (C. pubescens) kätkee satonsa oksien alle, lehtien taakse piiloon, mutta siellä muhii aikamoinen määrä isoja omenia.

Rocoto Riesen (C. pubescens) ehti ensimmäisenä ulkopubena kypsymään. Siellä on yksi täysin kypsäkin. Eipä siinä sitten mennyt kuin reilu pari kuukautta, sillä ensimmäiset raakileet bongasin heinäkuun yhdeksäs. Kohta tulee pakkaset ja tarvitaan sisämajoitusta.

Nuo ovat tänäkin vuonna hiukan isompia kuin Peruvianit, mutta vain ruukkujen koon suhteessa. Isoimmat Riesenit ovat 20-21 cm ympärysmitaltaan, Peruvianit 18-19 cm. Parvekkeella, missä molemmat ovat pienissä ruukuissa, nuo ovat samaa kokoa, 15-16 cm. Juuritilavuus ilmeisesti ratkaisee ja viimeiset sentit saadaan lannoittamalla. Nyt siihen ei ollut tarvetta.

Lopuksi Cajamarca (C. chinense).
Tämä on kaksivuotias ja englantilaisista siemenistä kasvatettu, siis suippokärkinen hedelmä. Niitäkin on muutama kypsynyt kesän aikana seinustalla. Nyt muut ovat vielä sinisiä ja piilossa lehtien takana.

Kohta maistellaan eri versioita Cajamarcasta ja vertaillaan näitä muistikuviin viime syksyltä, jolloin tämän puun erittäin pieni sato maistui erittäin hyvältä. Niinhän se yleisemminkin menee; jos hyvää tulee yllin kyllin, se ei enää maistukaan niin hyvältä. Harvinaisuus nostaa tuotteen arvoa.

Ikkunan takana näkyy seuraava projektini, valoa talveksi sisävarastoon. Kahta eri väriä. Siitä myöhemmin lisää.

Mahdoton tehtävä?

Tuossa on nurkkaus terassimme chiliaidasta. Kohta nelivuotias Aji Cristal (C. baccatum) pitäisi nostaa ylös mullasta ja talvehtimaan sisälle. Taustan Inca Red Dropeista ovat pienimmät jo sisätiloissa. Nuo saavat jäädä. Paleltuvathan ne talvella, mutta keväällä laitetaan uudet.

Tuollainen juuristo sieltä löytyi mullan alta. Ne pitäisi sovittaa tuohon ruukkuun. Eipä sinne sitten multaa mahdukaan. Revin raa'asti puolet juurista pois, sovittelin ruukkuun mullan kanssa ja jään odottelemaan reaktioita.

Pari päivää se on nyt ollut sisätiloissa kostutetussa, mutta ei märässä mullassa, eikä vielä ole nuupahtanut. Toisaalta tuollaisessa rungossa ja juuristossa on sen verran elinvoimaa, että ei kärsimistä ihan heti huomaakaan, ellei juuria aivan kuivana pidä.

Tämä Cristal on sinnitellyt vuodesta toiseen. Se tuli taimelle 2007 joulukuussa. Satoa on saatu joka kesä, joskus talvellakin. Se jäi ensimmäisenä kesänään melko hennoksi, eikä rungon paksuus ole siitä paljonkaan kasvanut, vaikka se on monesti leikattu lyhyeksi ja taas kasvanut täyteen mittaan. Tästä ja muutamasta muustakin tapauksesta olen päätellyt, että ensimmäinen kasvukausi on ratkaiseva rungon paksuudelle. Jos näyttäviä boncheja haluaa tehdä, chiliä on ruokittava hyvin heti pienestä lähtien.

Talveksi sisään

Viikko sitten sisään tuotu Inca voi hyvin ja puskee jo uutta lehteä, joten päätin jatkaa "varsi poikki, juuret puhtaaksi ja pieneen purkkiin" operaatiota.

Alkukesän parvekkeella ja myöhemmin ulkona majailleesta Puca Uchusta (C. baccatum) ehdin kerätä kypsät ja isommat vihreätkin ennen kuin havahduin ikuistamaan tämän metrisen chilin. Tuohon 13 cm ruukkuun sen pitäisi sopia talveksi. Keväällä saisi taas isomman takaisin uudella mullalla.

Takavuosina leikkelin talveksi useimmista chileistä rungon lyhyeksi tapiksi ja juuret pieneen ruukkuun, jonka vein viileään varastoon. Kaikki eivät heränneet kasvuun keväällä. Lehtevinä valoisassa ja mielellään viileämmässä säilytetyt ovat menestyneet paremmin. Nyt ajattelin kokeilla näiden yhdistelmää; jätetään lehtiä, vaikka runko leikataan matalaksi ja juuret tungetaan ahtaalle.

Tässä runko on jo leikattuna vaaksan mittaiselle tapille. Yksi ohut oksa sai jäädä. Katkon sen, jos versoja alkaa ilmestyä alempaa.

Tuo möykky juuria pitäisi mahduttaa neljäsosaan entisestä tilavuudestaan, jotta niitä mahtuisi enemmän säilöön ja olisivat helpompia käsitellä talven aikana.

Puca Uchulla oli yllättävän hennot ja pienet juuret. Tietysti niitä katkeili, kun istutuslapiolla putsasin multaa pois ja loput ravistelin kovakouraisesti nurmikolla ja nurmea vasten. Noin vähän niistä jäi. Uskoisin sen kuitenkin riittävän. Jos tämä päättyy ikävästi, raportoin siitä tähän perään, että tieto säilyy helposti löydettävänä.

Latvaan jäi yksi kukkakin. Selvää on, että se ei jaksa kehittyä. Lähipäivät menevät juurien kasvatteluun. Enpä minä tuosta satoa odota ennen kevättä, kunhan saisin säilymään hengissä talven yli. Jos se näyttää vaikealta, laitan uudet itämään alkuvuodesta.

Jos näin raju juurien käsittely arveluttaa sinua, voit toki säilyttää isot ruukut, mutta niitä mahtuu sitten vähemmän. Jos ruukku on kesän jäljiltä täynnä paksuja juuria, sen kastelu ja lannoitus on melko tarkkaa talvellakin, joten olen tehnyt niin, että olen nostanut kasvin ylös juuripaakkuineen ja lisännyt tuoretta multaa muutaman sentin pohjalle. Yleensä kasvi mahtuu takaisin ruukkuun, mutta jos multa ei ole painunut kesän mittaan, paakun pohjalta voi veistää siivun pois.

Sellaisen virheen tuossa tein, että laitoin ruukkuun hyvää puutarhamultaa, jossa on aivan liikaa ravinteita talven varalle. Joku kaktusmulta tai edes puolet hiekkaa tähän sekaan olisi pitänyt kasvun heikompana. Kunhan juuret ovat vahvistuneet joudun luultavasti leikkelemään oksia melko usein, vaikka en lannoittaisikaan. Sisääntulomyrkytys on tällekin tehtävä. Pöpöt voivat majailla myös rungossa ja noissa muutamissa lehdissä.

Muiden taakse unohtuneita

Minulla on koko kesän ollut parvekkeen sivupöydällä ahtaassa muovilaatikossa 4 "varataimea" pienissä 9 cm ruukuissa. Kaikkia olen kastellut kaatamalla laatikon pohjalle vettä. Siellä ovat mm Aji Bonito, Chilean Green ja Puca Uchu. Nimilaput olivat toisiaan vasten ruukkujen reunoissa niin, että niitä ei nähnyt. Eilen havaitsin siellä oudon punaisen pallukan ja otin ruukun esiin. Sehän oli viime syksyn ihme, risteytyneistä siemenistä vaikka mitä kasvatellut Aji Chanca (C. baccatum), josta minulla nyt oli uudet, kuulemma oikeat siemenet.

Tämä, kuten muutkin varataimeni on n. 40 cm korkea, mutta hyvissä oloissa ne eivät tietenkään jää tuohon. Kaikissa niissä on nyt kypsää satoa.

Eipä tämä vieläkään aivan myyjän mallikuvia vastaa, mutta katsotaan, millaisia noista jatkossa tulee. Kyllä tuo vaihteluväliin sopii. Eivät ne kaikki ole täsmälleen saman muotoisia, vaikka terävä huippu alapäässä näytti olevan yleinen muoto. Nostin tämän nyt lämpimään, pois parvekkeelta, sillä siitä olisi mukava saada lisää maisteltavaa. Ensimmäisen maku on sangen mukava, terävä, makea ja maukas samaan aikaan, mutta eipä tehdä liian pitkälle meneviä päätelmiä ensimmäisestä kypsästä.

Kukka on baccatumin, muuta siitä ei oikein osaa sanoa. Hieman supussa olevat ja "liehuvareunaiset" terälehdet voivat toisessa paikassa, valossa ja mullassa olla avonaisia ja selkeäpiirteisiä. Kukasta ei siis saada tunnistusapua.

Uusintamaistelua

Aji Quitunquito (C. baccatum)

Ulkona sataa ja myrskyää, mutta parvekkeella hohtavat chilit. Se on syksy. Kesäkuussa, kun ensimmäiset Quitunquitot kypsyivät ne todettiin maultaan ja tulisuudeltaan heikommaksi kuin Aji Cristal-tyyppiset baccat. Viime viikkoina mieli on muuttunut. Ehkä nuo ovat kypsyneet paremmin tai saaneet enemmän aurinkoa tai jotakin, mutta nyt maku on vakuuttava. Kyllä tämä pitää säilyttää, vaikka alkuperä ei olekaan selvillä ja nimikin on vaikea. Voihan sitä sanoa vaikka Q:ksi. Possunliha maistui vallan mainiolta tuolla maustettuna ja yllättäen sulatejuustokin sai uuden vivahteen, sekä tuoksun että maun Cristalin jälkeen, kun silppusin sinne Quitunquitoa.

Sen oksat ovat niin roikkuvia, että se pitäisi sijoittaa amppeliin. Nykyisessä kasvissa vain on muutaman kymmenen sentin perusrunko ennen taipuvia oksia. Olisi pitänyt latvoa se ihan pienenä. Ehkäpä varren voisi vieläkin katkaista, vaikka ei siellä lehtiä olekaan? Saahan noita siemenestä uusia, jos leikkaus epäonnistuu. Ensin pitää kuitenkin saada nuo kaikki kypsäksi.

Juuret ylös mullasta

On taas se aika vuodesta, kun puutarhassa majailleet chilit pitää ottaa sisään, jos ne aikoo säilyttää pakkasten tullessa.

Inca Red Drop oli minulla terassin aitakasvina useamman kasvin voimalla. Niistä pienimmän päätin säästää. Aidasta tietenkin unohdin ottaa kuvan, mutta tuossa on chilin ravistellut juuret. Multa oli niin kuivaa, että se ropisi irti juurista, kun chiliä heilutteli. Jos maa on märkää, vesihuuhtelu auttaa mullan irrotuksessa. Juuria varmaan katkeili, kun tuon lapiolla käänsin ylös mullasta, mutta ehjinä säilyneet ovat 15-20 senttiä pitkiä. Yksi paksu juuri on kaiken keskellä piilossa. Nostosta on nyt pari päivää ja siirto ruukkuun ja uuteen multaan näyttää onnistuneen.

Tätä Incaa oli vain puoli metriä maan pinnalla, oksilla kypsiä valmiina poimittavaksi, raakileita ja kukkiakin. Juuret tungin tuollaiseen 13 cm ruukkuun, mihin ne mahtuivat ja jonkin verran multaakin alle ja sekaan. Tuossa kuvassa ruukussa ovat pelkät juuret ja ne täyttivät melkein puolet ruukusta. Latvoista ei paljon löytynyt leikattavaa, kun en kypsyvää satoa halunnut poistaa. Kypsymisen jälkeen oksia voisi poistaa ja lyhentää.

Kasveja syksyllä sisään tuotaessa tuholaisten myrkytys on tarpeen. Ulkona lehdille on varmasti tullut ripsiäisiä, punkkeja ja kenties kirvojakin, ainakin niiden munia, vaikka kasvit nyt näyttävät terveiltä. Sisällä lämpimässä ja kuivassa ilmassa ne alkavat lisääntyä ja ennen kevättä kasvit kärsivät. Minä olen suihkutellut kaikki kahteen kertaan viikon välein Tolulla tai Raidilla. Sitä ennen kypsät tietysti kerätään pois. Kun tuon esim. rocotoja sisään kypsymään, yritän pitää ne erillään muista, kunnes ne voi myrkyttää. Täydellistä eristystä ei ahtaissa tiloissa kuitenkaan pysty tekemään, joten parasta olla tarkkana talvella ja silloin tällöin suurennuslasilla etsiä elämää lehtien alapinnoilta.

Zilga syödään puskista

Sitten taas jotakin aivan muuta. Kaukaisia vieraita, vaikka ei niin kaukaisia kuin chilit.

Rocoto Riesenin naapurina rinnetontin pengerrykseen rakennettua betonimuuria vasten asustelee latvialainen viiniköynnös Zilga, jolla kuulemma on myös siperialaisia sukujuuria. Kun muutimme tähän vanhaan taloon 2000 keväällä, ensimmäisiä hankintoja oli silloinen uutuus, avomaalla viihtyvä viiniköynnös. Se onkin viihtynyt ja kolmannesta kesästä lähtien on myös saatu nauttia omista rypäleistä. Nyt kun pojanpoikakin (koulukavereineen) on oppinut näitä syömään, ei säilöntää tarvitse miettiä. En noista kauhean hyvää viiniä olekaan saanut aikaiseksi, mutta mehu on hyvää.

Zilga on vuosikymmenessä vallannut aika ison osan seinästä, vaikka sitä pidetään leikkaamalla kurissa. Tomaattipenkki on koko ajan uhattuna, mutta kun se on tontin aurinkoisin paikka, olen pitänyt viiniköynnöksen siitä poissa. Kaide ylhäällä on 3,30 korkealla ja köynnös on sitä pitkin luikerrellut jo 10 metriä kasvupaikastaan. Minkäänlaista suojausta (paitsi myyriä vastaan verkko) tuo ei ole tarvinnut. Sen juuri lienee metrien syvyydessä, joten kuivuminenkaan ei siihen vaikuta, enkä lannoitusta ole edes ajatellut. Soraharju riittää sille. Seisova vesi syksyllä juurella kuulemma tuhoaa näitä, mutta meillä ei ole sellaista ongelmaa. 

Toinen Zilga kasvaa parvekkeen juurella ja rypäleitä voi jo poimia parvekkeelta chilien vierestä.

Risteytyminen on mahdollista

Tuommoisen onnistuin kuvaamaan Rocoto Riesenin kukkaan tulossa. Vaikka muut pubescensit ovat kymmenien metrien päässä, vierasta siitepölyä voi silti levitä, eikä ulkona kasvaneiden siemenien puhtaudesta voi olla aivan varma. Kuvaa näpsäyttämällä näet vähän ympäristöäkin.

Kun keväällä lupasin tänä vuonna enemmän kokokuvia, tässä niitä tulee. Rocoto Riesen (eli Grande) omenapuun juurella saavissa toista metriä korkeana. Pitkiä oksia katkoin ja se ehkä synnytti pystyä kasvua. Isommasta kuvasta näkyy useita yli 20 cm ympärysmitaltaan olevia pallukoita.

Uusi kasvu on vuodenaikaan nähden aivan turhan voimakasta. Raakileita kehittyy jopa 3 samasta pisteestä ja vierestä lisää. Kukinta on komeaa. Olen toki valmistautunut viemään tämän sisään, kun pakkaset tulevat, mutta eivät noin pienet siinä pärjää. Isommat luulen saavani kypsäksi viimeistään joulukuussa. Tätä pitänee vielä lannoittaa, jotta nuo pikkuchilit jaksavat pulskistua.

Syksy ehti ensin

Olen chilejä useasti kasvatellut pienessä ruukussa, esimerkiksi 2,5 desin multatilassa. Sekin on riittänyt maistiaisten saamiseen. Tämä tomaatti pinnistää vieläkin pienemmästä, 140 g tomaattipyreen purkista, joka ei edes ole täynnä multaa.

Kävi niin, että kesäkuussa jostakin ilmestyi huusholliin kaunis Weibullin Yellow Pearshaped päärynätomaattipussi. Kannessa on kirkkaan keltaisia hehkulampun muotoisia tomaatteja kasapäin. Päätin katsoa ja kokeilla, vaikka kesä oli jo liian pitkällä. Yksi niistä jäi taimipurkkiinsa. Se on nyt 70 cm korkea ja lehdet alkoivat kellastua viime viikolla. Melkein päivittäin se on roikotellut lehtiään ja saanut sitten tilkan vettä, jossa toisinaan on Puutarhan Kesää lannoitteena. Ainoa ongelma on ollut pystyssä pysyminen ja sen ratkaisin sitomalla latvaan narun, joka riippuu katosta.

Tuommoinen siellä vaan on jo latvassa. Kukintaa on ollut muutama päivä. Nyt on kyllä aivan selvää, että syksy ehti ensin, ei näistä tomaatteja tule. Antaa siis lehtien kellastua ja kasvun pysähtyä, varakappale tämä vain olikin. Tulipahan kuitenkin todettua, että reilu desi multaa riittää tomaatinkin kasvattamiseen, jos lämpöä ja valoa vain riittäisi. Niistä tulee kohta pula.

Varsinainen taimi on sekin vain 1,6-litraisessa ruukussa ja vaatii siinäkin päivittäistä kastelua. Siinä ei näy vielä syksyn merkkejä. Tomaatti on kasvanut parvekkeen hyllyltä kattoon ja siellä vähän vaakasuoraan, eli se on yli 2 metriä korkea. Raakileet ovat kirsikkatomaattia isompia, mutta eivät pätkääkään päärynän muotoisia. Tulleeko noista edes keltaisia? Mitään sekaantumisen mahdollisuuksia ei ole, sillä keskikesällä ei muita tomaatteja idätelty kuin tämä Yellow Pearshaped. Nämä saattavat vaikka ehtiä kypsymään ja siemenpussissa sanotaan lohduttavasti: "Syksyllä raakoja hedelmiä voi kypsyttää sisällä."  Taisivat arvata, miten minulle käy.

Myöhässä ollaan ulkona

Toista kesäänsä meillä kasvava Rocoto Red Peruvian (C. pubescens) on oleillut metsikön laidassa, missä se saa vain muutaman tunnin suoraa auringonvaloa päivittäin. Sen ulos vienti myöhästyi kesäkuun puoliväliin, kun kevätsatoa kypsyteltiin sisätiloissa.

Vasta muutama viikko sitten siihen alkoi kasvaa uusia "omenoita", mutta niitä tuleekin sitten vauhdilla. Jos pienetkin laskee, niitä on jo yli 50. Noilla on valitettavasti sellainen ominaisuus, että kasvia siirrellessä pienet putoilevat pois, kun joutuvat toisenlaisiin valo- ja lämpöoloihin. No, ei hätää, nuo isot ainakin pysyvät jo. Tuo on nimittäin lähiviikkoina siirrettävä sisään, sillä yöhallat uhkaavat todennäköisesti jo piankin.

Ensimmäistä kauttaan kasvava Peruvian on parvekkeella ja siinä on kypsää satoa ja paljon kypsyviä, mutta pienemmäksi ne jäävät kuin ulkona muutamaa kertaluokkaa isommassa ruukussa. Niiden koko on ympärysmitalla mitaten luokkaa 13-17 cm. Ulkona isoimmat ylittävät jo tuon koon ja kasvavat vielä. Hieman aiemmin ja isommassa ruukussa kukkimaan ryhtynyt Rocoto Riesen on jo ylittänyt 20 cm, vaikka en sitä tänä vuonna ole juuri lannoittanutkaan.

Aji Bonito - vihdoin kypsää

Aji Bonito (C. baccatum) sai vihdoin kypsäksi ensimmäisen hedelmänsä. Tämähän oli se jälkijättöinen, muiden taakse jäänyt varakappale, kun varsinaisesta taimesta tuli kummallinen. Tuon sykkyrän hedelmästäkin tuli sykkyrä, eikä se kypsynyt, ruskettui vain. Tämän ikää en siis tiedä, ei tullut pidettyä kirjaa jälki-idätyksistä.

Tämä on kasvultaan jäänyt pieneksi 13 cm ruukussaan heikolla hoidolla. Sadon painosta oksat taipuvat vaakasuoraan, mutta kestävät toistaiseksi. Aji Bonito muistuttaa aika paljon Aji Cristalia tai sen kanssa melkein identtistä Chilean Greeniä. Chilit ovat säännöllisempiä muodoltaan, mutta makukin on melkein sama. Hyvää tämä on, suorastaan herkkua.

Boniton kukat ovat ainakin nyt ulkokasvatuksessa terälehdiltään vähän ryppyiset, mutta kauniit keltaiset pilkut baccatumin merkkinä siinä on.

Nyt minulla on kolme Aji Cristalin tyyppistä kasvamassa. Enpä pysty vielä päättämään, mitkä niistä jatkavat ensi kaudelle. Varmaan tämä Bonitokin tekisi reilummin satoa, jos saisi yhtä hyvät kasvuolosuhteet kuin kaverinsa. Mausta minä pidän, se on ehkä paras näistä kolmesta. Arviointiin vaikuttanee se, että näitä on vasta yksi kypsänä, muut ovat vanhoja tuttuja. Tuskin pystyisin noita kolmea sokkomaistelussa erottamaan toisistaan.

Cajamarcaa ja kananpaloja

Cajamarca (C. chinense) on kaunis, karvainen pikku puu, jossa on ties monesko sato jo tällä kaudella. Nytkin siinä on ylempänä raakileita ja ylinnä kukkia. Noiden pitkulaisten, tylppien chilien käyttötapa on ollut vähän hakusessa kun turhaan etsin niistä viimevuotisen, englantilaista alkuperää olleen teräväkärkisen chilin makua. Sama lajike, mutta hieman eri maku, hieman eri muoto, sellaista sattuu. On minulla se vanha Cajamarcakin edelleen kasvamassa, mutta sato on kovin vaatimatonta verrattuna tähän kotimaisista siemenistä kasvatettuun.

No, nyt on taas yksi onnistunut maustaminen takana ja kuivattunahan tuo on mainiota, ei kovin tulista. Lihakeittoa olen jo ennättänyt kehua, nyt vuorossa oli kanasuikaleet. Paketti (450g) marinoimattomia, maustamattomia kanasuikaleita maustui sopivaksi, kun pannulle kuumaan öljyyn lisäsin ensiksi pari Cajamarcaa renkaiksi leikattuna, siemenineen kaikkineen. Perään lisäsin heti kananpalat ja paistoin ne kypsäksi sekä maustoin merisuolalla. Näitä kananpaloja käytämme salaatissa, voileivällä, wokkivihannesten tai riisin kanssa ja niitä oikeastaan kannattaisi paistaa kaksi pakettia kerralla, niin monikäyttöisiä ne ovat.

Tuosta ei tullut polttavaa, mutta mielestäni maukasta kanaa. Curryn jätin nyt pois, ensi kerralla ajattelin lisätä juustokuminaa chilin kanssa ensimmäisessä vaiheessa pannulle. Cajamarca muistuttaa sekä chilien muodoltaan että maultaan enemmän baccatumia kuin chinenseä, mutta chinense se ehdottomasti on, kertoohan sen jo ulkonäkökin. Tähän ruokaan olisivat varmaan baccatkin kelvanneet, ehkä lisäksi ripaus habaneroa.

Rocoto Peru - kesän ensimmäinen kukka

Rocoto Peru (C. pubescens) on omaperäinen, vai sanoisinko itsepäinen kasvatettava. Minä olen jo luovuttanut ohjat suosiolla tuolle kasville. Eiköhän se tiedä paremmin, mikä sille on hyväksi.

Se kasvaa meillä nyt kolmatta kesäänsä. Ensimmäisenä vuotenaan se ei tuottanut mitään, ei edes kukkinut. Runko kasvoi tuohon mittaan jo silloin, seuraavat kaudet eivät sitä ole paljonkaan muuttaneet. Ensimmäinen kukinta alkoi joulun tienoissa vuoden vanhana ja chilejä syntyi tammikuussa parin loisteputken valossa. Satoa saatiinkin sitten pikkuhiljaa koko kevät ja kesä 2010.

Viime keväänä satoa oli sisällä niin pitkälle, että sain tuon ulos vasta heinäkuussa. Silloin leikkasin rungon noiden ensimmäisten haarojen korkeudelta poikki ja annoin uutta multaa pohjalle. Koko vihreys on kasvanut kesän mittaan ulkona seinustalla. Nyt siinä on ensimmäinen kukka. Hämärään syksyyn menee senkin kypsyttely, mutta eipä se minua enää huoleta, kyllä Rocoto Peru tietää mitä tekee.