Puca Uchun värit

lauantai 16. heinäkuuta 2011


Entäpäs tämä sitten? Ilmiselvä Aji Cristal tai Chilean Green. Vaan eipä ole. Tämä on naapurimaasta Perusta. Puca Uchu eli länsimaissa yleisemmin nimellä Aji Rojo tai Aji Red tunnettu baccatum, jota olen jo muutamana vuotena yrittänyt kasvattaa, mutta aina on sattunut väärät siemenet. Jokohan nyt osuisi?


Tämä on kinkkisempi tapaus tunnistaa. Netistä löysin eri siemenkauppiailta kolmen tyyppisiä kuvia. Raakileiden väri vaihtelee, samoin chilien suoruus ja sileys. Aji Rojona myydään selvästi suurikasvuisempaa lajiketta, mutta tämä on minulla ollut pienestä taimesta lähtien tyyppiä rääpäle. Suuri se ei ole vieläkään, alle metrin korkea ja nuo chilit ovat chileläisten kanssa samaa kokoa, yleensä alle 10 cm. Kukat ja raakileet olivat aivan chileläisten näköisiä. Ehkä tätä vain vaivaa joku kasvuoloissa. Tukea se tarvitsi, ohut runko ei jaksanut kantaa satoaan.


Puca Uchu on ketšuan kielellä yksinkertaisesti punainen chili. Baccatumeja Inkat käyttivät jo 10.000 vuotta sitten, kuten myös rocotoja, mutta annuumit eivät kuuluneet perulaisten ruokavalioon.


Tämä ei ole Aji Cristal, ei sinne päinkään. Maku sen kertoo. Jo chiliä leikatessa tulee aivan erilainen tuoksu nenään ja maku on tyystin toinen. Melko mieto tämä ensimmäinen maisteltava on, mutta miellyttävä. Suuntäysi mukavaa poltetta ja aromia jää pitkäksi aikaa. Maistelua pitää jatkaa ja kokeilla myös vihreitä, mutta selvästi eri tyyppinen tämä on kuin nuo chileläiset. Eläköön se pieni ero!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Omat Aji Rojot kypsyivät tumman vihreistä punaisiksi, ei kyllä ole mitään varmuutta siementen oikeellisuudesta.
Vihreänä en pitänyt sitä kovin erikoisena, mutta kypsänä Aji Cristallin veroinen.
Sopii todella hyvin täydentämään Aji Cristallin makua, vaikka puolukkahilloon.
Kuivattunahan tuossa pitäisi olla aivan oma kahvimainen arominsa, mistä voisi päätellä oikeellisuutta, omatkin ovat vielä testaamatta kuivattuna.

Chilivaari kirjoitti...

Googlen kuvahaulla ja Infernon tietokannalla tutkittuna Aji Rojoa näyttäisi olevan kaksi päätyyppiä. Vanhempi, Suomessa hyvin levinnyt on isokokoinen, raakileet tummemmat ja se kypsyy oranssinpunaiseksi. Uudempi, monien ulkomaisten siemenliikkeiden Rojo tai Puca Uchu on pienempi, raakileet vaalean vihreät ja se kypsyy kirkkaan punaiseksi.

Nuo tuskin voivat olla aivan sama lajike, jos tieteellisesti tutkittaisiin, mutta minulle riittää, että se kasvaa hyvin ja on maukas. Sekaannushan tästä syntyy, tai on syntynyt jo. Pitäisi kaivautua lajikkeen juurille, Perun maaseudulle, jotta voisi todeta, mikä on alkuperäinen. Todennäköistä olisi, että sieltäkin löytyisi erilaisia "punaisia chilejä" eri paikkakunnilta.

Bluesman kirjoitti...

Filagon siemenistä kasvatin kaudella 2010 Aji rojon nimellä kulkevaa chiliä jonka podit olivat 10-16cm pitkiä ja kypsyivät vihreästä suoraan tummanpunaiseksi, samanväriseksi kuin Guajillo, johon oli helppo äkkiseltään sekoittaa jos olivat samassa kasassa. Raakana maku ei ollut hääppöinen mutta savustettuna ja kypsennettynä ihan mainio.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.