Pakkasyöstä selvittiin

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Viime yön lukemat parvekkeella. Minimimittaus.



Lämpöpuhallin taisi tohottaa lähes koko yön, mutta vain puoliteholla. Parvekelasit eivät paljoa lämpöä pidättele, mutta juuri ja juuri plussalla pysyttiin. Tuoretta chiliä siis saadaan edelleen. Pilvisinä päivinä olen käyttänyt puhallinta päivisinkin. Aiemmin tutkin lämmityksen hintaa sähkön kulutusmittarilla ja tulos oli vajaa euro yössä. Harrastukset maksavat, mutta on se niin mukavaa käydä hakemassa parvekkeelta makua ruokapöytään.

Nyt näyttäisi olevan leudompaa ainakin itsenäisyyspäivään asti. Parhaina vuosina chilit ovat pysyneet hengissä jopa loppiaiseen, joskus uuteen vuoteen tai Jouluun.


Marraskuu on harmaa - mutta Aji Cristal viihtyy parvekkeella

maanantai 5. marraskuuta 2018

Parvekkeella on ollut viileää, päivälämmötkin olivat pari viikkoa sitten vain muutama aste plussalla ja öisin lämmittimen avustuksella 6-8°. Tomaatti ei tuosta pitänyt, mutta Aji Cristal (C. baccatum) ei siitä näyttänyt kärsivän.

Cristalissa on paljon kypsää ja osa niistä on jo rutistunut. Kaikkea ei ole ehditty käyttää, kun tuolla on muitakin chilejä. Täytyy lähipäivinä keräillä kypsät kuivuriin. Eipä se haitanne, että ne ovat kuivuneet alkuun oksillakin.

Chilijuustossa olemme viime aikoina ihastuneet vihreään Cristaliin ja löytyyhän niitäkin vielä, on siellä kukkiakin.

Chilijuuston ohjeeni on alun perin vuodelta 2009 ja täydennetty 2013.
Suosittelen.