Joulupöytään tuoretta chiliä ja tomaattia omalta parvekkeelta

lauantai 19. joulukuuta 2020

Laskin jo lämmittimen tehon lähes minimiin. Päivälämpötilat pitäisi ulkona pysyä plussalla jouluun asti ja yöt lämmittimen avustuksella. Sitten tulevat pakkaset ja komposti kutsuu kasvatuksiani. Joulun aikaan parveke toimii jääkaapin jatkeena.

Länsipäätyä hallitsee tomaattiamppeli Tumbling Tom, mutta muuallakin on vielä elämää.

Pahinta tässä syksyssä on ollut pimeys. Aurinkoa ei ole saatu viikkoihin muutamaa minuuttia enempää. Sumuista ja pilvistä on päivästä päivään.

Tomaatti Boney-MM makasi kuihtuneiden lehtien joukossa, mutta kyllä sielläkin on ihan syötävää.

Eteläpuolen chilit ovat jo aikamoista risukkoa ja kellastumassa. Itäpääty on jo kuivettunut.


Rocoto Peru näyttää selvinneen kylmästä ja pimeästä parhaiten, Cuzco Manzanon lehdet ovat jo kuihtuneet, mutta ihan syötävää se vielä on.







Fatalii Yellow on pahasti kylmettynyt ikkunaa vasten, mutta makua irtoaa siitäkin.


Tumbling Tomista olen kuitenkin erityisesti mielissäni. Se kypsyttelee edelleen uusia makupaloja. Jouluksi.



Padronia pyttipannuun, Cristalia sulatejuustoon

tiistai 8. joulukuuta 2020

 

Arkiruokaan mausteita omalta parvekkeelta


Satokausi jatkuu joulukuullakin. Aurinkoakin saatiin vihdoin, yöllä pikku pakkasta.