Tumpelokin onnistuu nyt leivänteossa

Chilit kasvavat, kypsääkin jo pukkaa monella taholla, mutta nyt poikkean vakioaiheestani.

Pataleipä on kohta vuoden ikäinen some-ilmiö Suomessakin, mutta uudelleen lämmitys ei liene pahasta. Unohtakaa leipäkoneet ja monitoimikoneet taikinaa vaivaamassa. Käsivoimiakaan ei tarvita. Hitusen hiivaa ja paljon aikaa ajaa saman asian. Ohjeita on netti täynnä, enkä niistä ole paljoa poikennut, mutta kerron silti omani puolen vuoden kokemuksella.

7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5-1 tl kuivahiivaa riippuen nostatusajasta ja jauhojen karkeudesta
3,5 dl kuumaa (42-45°) vettä, olen ottanut mittailematta hanasta melkein kättä polttavaa

- Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa, lisätään vesi ja sekoitellaan, ei vatkata eikä vaivata
- Taikina saa nousta kelmulla tai kannella peitetyssä astiassa puoli vuorokautta tai enemmänkin
- Sitten laitetaan uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja kannellinen pata tai muu paistoastia sinne
- Taikinan olen kaatanut hyvin jauhotetulle leivinlaudalle, käännellyt vähän ja peittänyt
- Kun pata on kuuma, sen pohjalle kaadetaan vähän öljyä ja nostetaan taikina kuumaan pataan
- Se saa kypsyä 225° uunissa kannella peitettynä puoli tuntia
- Sitten otetaan kansi pois ja kypsennetään vielä 15 minuuttia väriä pintaan

- Valmis leipä kumotaan leikkuulaudalle ja annetaan jäähtyä vähän. Perusohjeen vastaisesti olen peittänyt leivän liinalla tai jopa muovikuvulla joksikin aikaa. Muuten kuoresta tulee liiankin rapea.

Eilinen nokkosleipä oli mallia "pika". Tein taikinan päivällä ja leivoin 6 tuntia myöhemmin. Hiivaa käytin kokonaisen teelusikallisen. Keräilin tuoreita nokkosia ja lisäsin niitä jauhoihin aika kasan hieman saksittuna, mitenkään käsittelemättä. Taikinassa tuoreet lehdet aiheuttivat vetisyyttä ja loppuvaiheessa piti lisätä tavallista enemmän jauhoja laudalle, että taikinaa pystyi käsittelemään. Taikinaahan ei leivota millään tapaa, mutta se pitää pystyä nostamaan kuumaan pataan yhtenä möykkynä, eli sen pitää pysyä jotenkin käsissä.

Minä paistelen leivät isohkossa (25 cm) lasisessa uunivuoassa, jonka päällä käytän alumiinifoliosta muotoiltua kantta. Tämä nokkosleipä nousi poikkeuksellisen lyhyen ajan tavallista runsaammalla hiivalla, mutta hyvin se nousi noinkin, vaikka vähän epäilin. Jotkut tummat tai rouheiset jauhot eivät ole toimineet tällä tavalla. Nokkonen muuten maistui tuossa selkeästi ja tuoksui myös. 

Chiliä en ole leipään sekoittanut, sen lisään leivän päälle chilijuustona.

Niin, kerrottakoon vielä, että en ole mikään leipojamestari. Eläkepäivinä opettelin sämpylöiden tekoa, mutta tuollaiset kokonaiset leivät onnistuivat vasta, kun tuli pataleipä. Eläköön se pitkä nostatus ja vaivaamisen pois jäänti. Tämä olisi periaatteessa hieno tapa saada aamulla tuoretta leipää pöytään, mutta ei käytännössä. Taikinan voi tehdä edellisenä päivänä, mutta kun itse leivontaan uunin kuumentamisineen ja leivän jäähdyttämisineen menee yli tunti aikaa, eihän sitä ehdi aamukahville tehdä. Niinpä olen alkanut tehdä taikinan aamukahvin jälkeen ja leiponut illalla. Leipä on ilman muovipussia säilytettynä ihan hyvää seuraavanakin aamuna. Nokkosleipä varsinkin.

Ja vielä: Älypuhelin on ihan älyttömän hyvä paistoaikojen muistuttaja. Sinne voi laittaa hälytykset milloin pitää leipoa, milloin ottaa kansi pois ja koska leipä on valmis. Eipä tarvitse niilläkään stressata itseään.

Valon mittaus puhelimella

Minulla on vanhastaan ammattityökalu valon mittaukseen, mutta harvalla chilin kasvattajalla sellaista on. Siitä huolimatta olen puhunut lukseista kuin kaikkien tutuista, kun olen niitä tottunut valon määrästä käyttämään, kuten Kelvineitäkin väristä puhuttaessa. Jo kolme vuotta sitten yritin neuvoa, miten digikameralla voi mitata lukseja, mutta se on monelle liian vaikeaa ja kameratkin ovat entistä automaattisempia, eivätkä kerro, mitä tekevät.

Älypuhelimiin on erilaisia appseja, joihin en ollut vaivautunut tutustumaan, kun itsellä oli jo työkalu. Syksyn pimeillä valoja asetellessani ajatus pälkähti päähäni, kun puhelin oli kädessäni ja mittari kaukana. Latasin kuusi ilmaista "Light meter" hakusanalla löytyvää Appstoren valikoimista, aloin kokeilla ja olin hyvin pettynyt. Lukemat olivat mitä sattuu, eivätkä vastanneet alkuunkaan todellisuutta (pitihän se mittari käydä hakemassa tarkistuksiin). Poistin kaikki turhat appsit.

Viikkoa myöhemmin päähäni pälkähti, että olin ehkä mitannut väärin. Oikealla luksimittarilla mitataan valonlähteen voimakkuutta, siis päin valoa. Sitä nämä eivät kalibroimallakaan oppineet. Hain uudestaan ensimmäisen tarjokkaan, LightMeterin ja kas, Heureka, sillä sainkin nyt täsmälleen oikeita tuloksia. Muita en edes vaivautunut uudestaan kokeilemaan.

Lukutuolini 6W ledispotin lukema iPhonen takakameralla LightMeter-ohjelmassa. Gossenin luksimittari näytti 520. Erittäin tarkkaa, vaikka nuo lukemat hyppivät aika isoin askelmin, varmaankin kameran aukkolukemien mukaan. Vähän sivummalla lukema on 440. Kuten monesti olen sanonut, lukseissa on merkitystä vasta, kun lukema on kaksinkertainen, muu on hifistelyä. Se tarkoittaa yhtä aukkoa kameralla.

Mittasin nyt puhelimen takakameralla kohteesta heijastuvaa valoa ja käytin kohteena valkoista talouspaperia. Perinteinen siniruutuinen vihko tai kopiopaperi antavat vähän isompia lukemia, mutta pysyvät oikeassa haarukassa ilman kalibrointiakin. Tuolla pitää vain katsoa, että puhelimen varjo ei peitä mittausalaa, joka näkyy ohjelman ikkunassa.

Edelleenkään en saanut luotettavia tuloksia suoraan päin valoa mitatessa. Oikeissa luksimittareissa on valkea kupu tasoittamassa suoraa valoa, puhelimessa sellaista ei ole, joten tulokset ovat sattumanvaraisia. Paperin pinnasta heijastuvaa valoa tuo mittaa riittävän oikein melko hämärästä aina 30.000 luksin spottivaloon. Juuri tätä mittaria ei taida olla Androidille, mutta onhan siellä tarjontaa. Valitettavasti en enää pysty antamaan hyvää kalibrointiohjetta, kun valonlähteet ovat niin erilaisia. Ennen käytettiin aina 60W hehkulamppua puolen metrin päästä ja se oli sama kaikkialla.

Chilit turvaan pakkasilta

Varsin ajankohtainen kysymys on näinä aikoina ollut chilien talvettaminen, kun yöpakkaset uhkaavat jo parvekkeita ja kasvihuoneitakin.

Tänä vuonna en siihen aio paljoakaan tarttua, sillä ansarijauhiaisten armeija tulisi kuitenkin mukaan. Muitakin tuholaisia on syytä varoa ja myrkyttää lämpimään tuotavat kasvit ainakin kahdesti noin viikon välein vaikkapa pyretriinisuihkeilla, Raidilla tai vastaavalla.

Syksyllä sisään tuomisesta minulla on vaikka miten paljon tavaraa menneiltä vuosilta, vaikkapa Aji Cristalin syksyisistä siirroista 2012 ja 2011.

Kaikki talvehtimisjutut löytyvät kyseisen aihealueen alta.

Minä virittelin parvekkeelle sähkölämmittimen pitämään pakkasen loitolla vielä muutaman yön ajan.

Sadonkorjuuta saksilla

Parvekkeen nurkassa oli jo niin tiivistä kasvustoa, että sadonkorjuun avuksi piti ottaa sakset. Aji Indianin (C. baccatum) oksat olivat niin vaikeasti tavoitettavia, että leikkelin ne irti ja keräsin kypsät vasta pöydällä.

Aika kasa niitä tulikin. Suurin osa on kypsää, mutta oli siellä vihreitäkin. Keskiviikon tienoissa on kuitenkin jo yöpakkasia luvassa, joten eiköhän ollut aika kerätä kaikki pois.

Aji Indian sopii mielestäni erityisen hyvin lihapatojen tai riistakäristyksen mausteeksi. Talven varalle kuivaan niitä puolikkaina vihanneskuivurissa, joita muuten on näkynyt viime aikoina muutaman kympin tarjouksina. Nyt on aika hankkia, ellei sinulla vielä ole sellaista.

Kuivatut chilit laitan tuollaisena pussiin ja murennan pataan vasta tarvittaessa. Mielestäni puolikkaat pitävät arominsa paremmin kuin jauhe. Siemeniä kerään vasta kuivista, mistä ne on helppo rapistella irti. Minun vanha kuivurini puhaltaa enemmän keskelle ja siksi jätän reunat vähän vajaaksi tai laitan sinne ohuempia paloja.

Täysikokoiset vihreät maistuivatkin yllättävän raikkaille. Tulisuus on hieman vähäisempää kuin kypsissä, mutta kyllä nämä ihan chilejä ovat. Kuivaanpa nekin, mutta en ota siemeniä näistä. Siksi ne pitää sijoittaa alimmalle ritilälle, sillä kuivauksen aikana siemeniä putoilee alemmille tasoille.


Ai niin, se Niksipirkan niksi.
Chilejä peratessa monet käyttävät kumihanskoja (nitriili) ja sellaiseen onkin aihetta, jos tosi tulisia käsittelee. Tämmöinen keskikastin chili ei käsiä särje, kunhan sitä ei mene arkoihin paikkoihin. Pinnassa ei ole kapsaisiinia, joten sitä voi huoletta käsitellä. Polte ei lähde käsistä pesemällä. Rasva liuottaa kapsaisiinia, joten ruokaöljyllä hierominen ja sen jälkeen pesu helpottaa jonkin verran tilannetta.

Tarkka työtapa ehkäisee ikäviä yllätyksiä.
Kun veitsi on oikeassa kädessä ja chilejä käsittelee pelkästään vasemmalla, pitää vain huolehtia, että ei hiero silmiään tai kaivele arkoja paikkojaan milloinkaan vasemmalla kädellä.

Intialaiset ovat vieneet tämän säännön uskonnon tasolle. Siellähän syödään edelleen sormin. Ehdoton sääntö on, että oikealla syödään, vasemmalla pyyhitään. Sillä ei koskaan kosketa ruokatavaroihin. Leipäkin murretaan yhdellä kädellä, aina oikealla.

On saksien aika

Ulkona, parvekkeella tai lämmittämättömässä kasvihuoneessa on aika pysähdyttää kasvu ja odotella kypsymistä. Vain lämpö voi pelastaa vasta nyt kukkivat tai pienillä raakileilla olevat chilit.

Periaate on yksinkertainen. Viimeisen kohtuullisen kokoisen raakileen jälkeen oksa katkaistaan, kukat ja aivan pienet raakileetkin armotta pois. Karsiminen nopeuttaa jäljelle jääneiden chilien kypsymistä, siitä on omiakin kokemuksia. Tässä on vasta nyt vauhtiin päässyt Rocato (C. chinense)

Lannoittaminen on toinen kypsytyskeino. Typpilannoitteet olisi syytä hylätä jo elokuun alkupuolella ja antaa vaikka pelkkää vettä. On myös syyslannoitteita, joiden tarkoitus on auttaa kasveja syksyyn sopeutumisessa. Niissä on runsaasti fosforia ja kaliumia, eikä lainkaan typpeä. En ole aivan varma, onko sellainen hyväksi, jos aikoo talvehdittaa chilinsä. Syyslannoite kun on ulkona tarkoitettu talvilepoon valmistautumiseen ja siihen kuuluu myös lehtien pudottelu, mutta pakkasten myötä kompostiin meneville kasveille se varmaan on paikallaan.

Tämä on elokuinen kestoaihe ja viime vuonna taisin käsitellä aihetta hieman perusteellisemmin.

Mansikan makua talveksi

Chilit kasvavat hyvin, joten joudan höpisemään muistakin asioista. Jos sinulla on vihanneskuivuri chilejä varten, tässä ajankohtainen vihje:

Kuivatut mansikat ovat todellista herkkua talvi-iltaisin, jos niitä vain säästyy sinne asti.
Käytin pieniä ja keskikokoisia marjoja, sillä ne kuivuvat paremmin. Jatkossa kyllä kuivaan ainakin yhden erän tosi isoja erikoisherkuksi.

Pienet mansikat halkaisin kahtia, halkaisupuoli ylöspäin ritilälle. Keskikokoiset piti viipaloida kolmeen osaan. Leikkuupinta tarttuu ritilään, mutta alustan ruokaöljyllä sively ennen marjojen levittämistä auttaa huomattavasti. Siitä en ole huomannut tulevan mitään makua, eivätkä mansikkalastut näytä rasvaisilta. Erittäin terävää veistä suosittelen, jotta leikkauspinnoista tulee sileitä. Ne isot viipaloin muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi ja silloin pitää öljyämisen kanssa olla huolellinen.

Maku tiivistyy kuivatessa. Nämä ovat tosi hyviä jo nytkin maistellessa, vaan pitäisi malttaa mielensä. Kuivatut säilyvät vaikka paperipussissa tai rasiassa, jota ei suljeta aivan tiiviiksi, jos kuitenkin sattuisi jäämään jonnekin kosteutta. Taatusti kuivat voi laittaa vaikka muovipussiin. Metsämansikoista tulee vieläkin parempaa ja mustikoista ja vadelmista ja ja...

Punaista pullossa

Juomasekoitusten teko on talvista puuhaa. Rommi oli valitettavasti loppu, joten piti tyytyä huonoon vodkaan. Puolikas pikkupulloa oli jäänyt, kun kerran ostimme testimielessä kaupan halvinta vodkaa; eipä ollut hyvää.

Aji Cachucha, miedohko kuubalainen chinense suorastaan houkutteli maullaan kokeilemaan sitä rommiin, mutta nyt siis ensin tyydyttiin kirkkaaseen juomaan. Minulla oli noita chilejä puolikkaina kuivattuna ja siitä laitoin yhden tuohon vajaaseen 3,5 dl:n pulloon. Muutaman päivän jälkeen tuli jo polttava tarve maistella.

Kautta Teutateksen, tulijuomahan on hyvää. Poltettakin on aivan tuntuvasti ja Cachuchan maku jätti kokonaan alleen halvan vodkan ikävän sivumaun. Väri muuttui vain lievästi punertavaksi. Vedellä laimentaminen tai jääpalojen lisääminen ei makua sanottavasti muuttanut. Poltetta oli chiliin tottumattomille liikaa jo vajaan viikon liotuksellakin, mutta ei tämä mitään illanistujaisten irvistelyjuomaa ole, vaan oiva nautintoaine. Kuuma rommi on pakko vielä kokeilla. Onneksi noita on kuivana pussissa riittävästi.

Tosiasiat on tunnustettava, syksy tulee

Juuri toissa vuonna tästä varoittelin ja nyt taas. Alan toistaa itseäni.

Silmäys kalenteriin kuitenkin kertoo julman totuuden. Ulkona, parvekkeella tai lämmittämättömässä kasvihuoneessa eivät chilit enää ehdi kasvaa kukista kypsäksi ennen pakkasia. Kehittyminen kestää lajikkeesta riippuen kuukaudesta yli kahteen ja viileässä kehitys vielä hidastuu.

Ellei lämmintä kypsyttelytilaa ole, jo olemassa olevien raakileiden kehitystä voi nopeuttaa leikkaamalla oksien päistä kukat ja aivan pienet raakileetkin pois. Minä teen sen viimeisen kehityskelpoisen raakileen jälkeen. Samalla oksien pituuskasvukin pysähtyy. Reilu karsiminen voi johtaa huomattavaankin kypsymisnopeuteen.

Typpilannoitus pitäisi lopettaa viimeistään nyt. On olemassa syyslannoitteita, joissa ei typpeä ole, mutta ei chilinviljelijälle sopivissa pakkauksissa. (Korjaus tuli heti, säkkien lisäksi sitä myydään nyt myös pienissä pakkauksissa) Puutarhaviljelyssä ne nopeuttavat talvehtimiseen valmistautumista, joten tuskin ne ovat tarpeenkaan yksivuotisille kasveille. Minä lopetan kaiken lannoituksen. Pelkkää vettä nyt vain. Mullassa on vielä ravinteita.

Pakkasvahti ei paljon maksa

9,99 halvimmillaan, parilla kympillä saa jo valita mallinkin.

Lämpöpuhallinhan tuo on, ei pakkasvahti nimeltään. Kylmien öiden varalta aloin haaveilla lämmittimestä parvekkeelle ja otin sen puheeksi ruokapöydässä. Silloin lapset muistivat, että meillä on sellainen entisen omistajan jäljiltä varaston hyllyllä. Pyyhin pölyt yli 12 vuotta käyttämättä olleesta Kiinan ihmeestä ja toimihan se vielä. Tehoja on 1000 ja 2000 wattia kytkimellä valittavissa ja lämpötilan säätöön epämääräinen pyörä, jossa punainen viiva paksunee ilmeisesti kuumemman merkiksi. Pienimmässäkin asennossa tämä jo käynnistyi, kun lämpötila laski alle 18°. Ei siis mikään pakkasvahti vaan viileävahti.

Viime yön se oli lasitetulla parvekkeella kytkettynä. Ulkolämpötila laski viiteen, sisällä oli ollut alimmillaan 14.5°. Normaalisti parvekkeella on noin kolme astetta ulkoilmaa lämpimämpää, joten yli 6° tuo nosti lämpöjä puoliteholla. En tiedä kävikö se koko yön vai katkoiko välillä. Aamulla oli hiljainen.

Nämähän on siitä hassuja laitteita, että käyttö tulee jo kuukaudessa huomattavasti kalliimmaksi kuin hankinta. Mietinkin, olisiko uudesta mallista apua lämpötilan säätöön ja säästäisikö sillä sähköä. Nyt tuo kuluttaa euron yössä, jos se käy koko ajan. Hm, euro siitä mukavuudesta, että ei tarvitse joka ilta raahata kaikkia chilejä sisään ja aamulla takaisin parvekkeelle. Eikä tarvitse toukokuussa pelätä yöpakkasia, jos chilit kuitenkin jäivät parvekkeelle. Euro on aika pieni uhraus mukavuudesta. Taidan jättää tuon sähköihin.

25.4. aamulla parin yön kokemuksella: Kyllä tuo hienosti toimii. Termostaatti katkoo sen käyntiä, joten sähkölaskua ei tule euroakaan yöltä ja pakkasyön jälkeen parvekkeen mittari ilmoitti minimilämmöksi 12.5°, ulkona -1°. Onhan tämä hullua lämmittää harakoille, mutta pakkasöitä ei ole ehkä montaakaan edessä.

Valon mittaus digikameran avulla

Olen noissa valojutuissa puhunut lukseista kuin hyvistä tuttavista ja sitähän ne minulle ovatkin. Olen saanut ihmetteleviä kyselyitä. Termi on monille täysin outo ja määrät eivät sano yhtään mitään.

Se on ymmärrettävää. Lukseja voi arvioida vain hyvällä mittarilla, silmä ei niitä kerro. Se mukautuu valon mukaan. Luksi ilmaisee kohteeseen tulevan valon määrän. Se ottaa huomioon valon etäisyyden, heijastimet, varjostavat esineet jne. Näistä Lumenit eivät tiedä mitään. Kasvihuonevalaistuksen tavoitteeksi mainittiin alan oppikirjassa 10.000 luksia kasvuston korkeudella. Se tosin vaihtelee paljonkin eri kasveilla. Toimisto- ja työtiloissa pitäisi olla 500, kotona on usein alle 100 luksia. Pimeässä on 0 ja auringossa voi olla 100.000. Sellainen on skaala.

Lukseissa pienet erot ovat merkityksettömiä. Oikeastaan vasta kaksinkertainen lukema on merkitsevästi enemmän, asteikko kun on logaritminen. Siksi digikameran tarkkuus riittää suuruusluokan selville saamiseen.

  Luksien mittaaminen digikameran avulla      

Mittaamisen kameralla voisi pelkistää näin yksinkertaiseksi:
- Lukemat otetaan kuvaamalla valkopohjaista siniruutuista vihkoa mahdollisimman paljon valon suunnasta, ettei tule kiiltoja. Ruutu täyteen valkoista.
- Jos kamerassa voi tehdä säätöjä, asetetaan herkkyys ISO 200, aukko 5,6. Canonilla aukon säätö on Av, joillakin muilla aperture. Ellei noita säätöjä ole, on opeteltava muuntotaulukoita.
- Valotusaika asetuksilla ISO 200 f/5,6 kertoo suoraan luksilukeman, kun perään lisätään nolla. Eli 2500 luksia on 1/250, 10.000 luksia valotusajalla 1/1000.

Kamerat unohtavat yleensä nuo murtoluvut valotusajoista ja näyttävät vain jakajan, eli sekunnin osia. Siihen se nolla perään.

Valotus ISO 100, aukko 11, aika 1/60 = 5000 luksia.

Tuossa on kuva kokeiluistani Esikatselu-ohjelmassa ja Exif-tiedosto päälle avattuna.  Kun kuvaa pelkkää valkoista, automaatti tekee siitä harmaata. Se ei haittaa mittausta. Tässä en vielä ollut pelkistänyt ohjetta, eikä kamerassa ollut oikeat asetukset. Jos saat herkkyyden ja aukon säädettyä, tämän kappaleen yli voit hypätä, et tarvitse näitä muunnoksia.
Täysautomaatilla voit tarvita muunnoksia tähän tapaan:
- Herkkyys on vain puolet ohjeesta, valotusaika (60) pitää siis kertoa kahdella. Se on 125 valotusajoissa.
- Aukko on 2 kokonaista aukkoväliä (11-8-5,6) pienempi, joten valotusaika kerrotaan kahdesti kahdella. Kamerat näyttävät myös puolia aukkoja. Älä mene siihen halpaan.
- Lopputulema on 500 ja valoa oli mittarin mukaan 5000 luksia, eli päädyttiin täsmälleen oikeaan lukemaan.

Oikeat asetukset kamerassa olisivat suoraan kertoneet tuloksen jo kameralla tähtäillessä kuvaa ottamatta.

Useimmista kameroista näkee ainakin kuvan tiedoista tietokoneella valotuslukemat, ellei niitä kuvatessa näe. Macin esikatselussa pitää valita Inspektori ja Exif-tiedostot, niin saa kaiken kuvausdatan näkyviin. Monet kamerat näyttävät lukemat, kun otettuja kuvia selailee. Täysautomaatitkin kelpaavat mittaukseen, mutta sitten pitää itse laskea herkkyyden ja aukon muunnoskertoimet yllä olevaan tapaan. Ongelmia tulee sellaisten kanssa, jotka eivät mittaa valoa objektiivin läpi vaan vierestä. Ne pitää tunkea hyvin lähelle ja siltikin saa vajaita lukemia. Kännykälläkin pääsin aika lähelle, mutta saattoi se näyttää aukon liian vähän, jolloin lukema on vain puolet oikeasta. Kännykkäni ei pidä loisteputkivalosta.

Miksi ruutuvihosta, kyselevät nyt monet. Valkoinen kopiopaperi käy yhtä hyvin. Lukemat ovat samoja, jos se ei kiillä. Ruutuvihko on siitä hyvä, että kameran etäisyysmittaus toimii. Monet kamerat eivät suostu laukeamaan ilman tarkennusta. Kaikki kamerat eivät valota aivan samalla tavalla, mutta erot ovat puolen aukon luokkaa, joten tarkkuus riittää suuruusluokan esille saamiseen. Se on tärkeätä, että paperi täyttää koko kuvan, etkä itse varjosta sitä. Vähänkin mustaa reunassa voi muuttaa oleellisesti lukemaa.

Luksilukemat on tietysti otettava siltä korkeudelta, missä kasvisi oleskelevat. Valaistuksen kirkkauteen vaikuttaa eniten etäisyys valaisimesta. Isollakaan lampulla ei saa kunnon tulosta, jos se sijaitsee kaukana kasveista. Vain aurinko riittää matkojen päästä.

Ensi kauden siemeniä pohtimassa

Kirjoitin 2009 syksyllä kokemuksistani siemenkaupoissa ja samat suosikit ja inhokit ovat edelleen pitäneet pintansa. Fataliilta ja Johnilta Australiasta ovat uudet siemenet enimmäkseen löytyneet. Nyt myös iso saksalais-espanjalainen tarjoaa varsin laajaa valikoimaa. Muistan, että siitä on joillakin ollut varsin huonoja kokemuksia takavuosina, mutta ehkä asia pitää itse todeta, ennen kuin suomalainen uskoo. Vaaranahan on, että saa aivan vääriä lajikkeita tai mikään ei idä. Myyjien mainoslauseita ei kannata uskoa, vaan asioita voi tarkistella Chilifoorumilta, tietokannoista ja vaikkapa ChiliWikistä.

Nyt ajattelin kertoa hieman valintaprosessistani. Ehkä siitä on apua paljouden keskellä tuskaileville. Syksyn mittaan selailen siemenkauppoja ja aina kun jotakin todella mielenkiintoista löytyy, otan siitä kuvakaappauksen niin, että lajikkeen kuva ja tekstikuvaus näkyvät. Ainakin Macilla se käy näppärästi omppu-shift-neljä näppäimiä painaen ja hiirellä alue valiten. Samalla kopioin sivulta lajikkeen nimen ja sijoitan sen kuvankaappauksen nimeksi. Tuossa on kooste kuudesta erilaisesta annuum-kaappauksesta, jotka olen avannut ruudulleni, sijoittanut päällekkäin - ja kaapannut siitä kuvan.

Kun parvekkeelle mahtuu 16 chiliä, ikkunalle muutama ja ulos joitakin, ollaan äkkiä tilanteessa, että karsintaa on tehtävä. Varsinkin, kun alakerran varastossa on ainakin 16 jo talvehtimassa ja siemenlaatikossa on vanhoja suosikkeja sekä kokeilemattomia siemeniä. Selailen noita "löytöjä" silloin tällöin ja siirtelen niitä kansioihin; esimerkiksi "2012 chilit", "Poistoihin", "Ehkä tilaan" jne. Noin niistä muodostuu vähitellen tilauslista, jolla tietysti on vielä liikaa nimikkeitä, mutta osanhan voi jättää idättämättä tai sijoittaa ahtaasti "varataimien" laatikkoon. Näistä vain kaksi vasemmassa ylänurkassa on edelleen jotenkin mukana listoilla, muut on siirretty poistoihin.

Prosessi on alkanut. Ehkä sieltä vielä löytyy tulevan kauden teema. Unkari ja tulisemmat paprikat on ehdolla tutustumisen kohteeksi. Olisiko sinulla siihen vihjeitä?

Kasvuvoimaa kanalasta?

Biolanin luonnonlannoite on kanankakkaa ja merilevää. Olen sitä parina kesänä käyttänyt yhdelle isolle chilille kerrallaan ja onhan se toiminut.

Varastolannoitukseksi parvekeruukun pohjalle Biolan suosittelee jopa 10% ruukun tilavuudesta. Multaan sekoitettuna suositeltu annos on viidesosa tuosta. Varastolannoituksen idea on, että kasvin juuret hakeutuvat lannoitteeseen ja imevät sitä tarvitsemansa määrän ja lannoitus kestää koko kesän. Aikaisemmin lisäsin sitä kesäkuulla lopulliseen ruukkuun, mutta nyt ajattelin kokeilla tuota jo pikkutaimiin. 8 cm taimiruukku on n. 3 desin kokoinen ja suositeltu annos olisi hyvin kukkurallinen ruokalusikallinen. Kun tämä vaihe kuitenkin kestää vain lyhyen aikaa, vähensin määrää tuollaiseen hyvin vajaaseen lusikalliseen. Siinä on 3 grammaa lannoiterakeita.

Varastolannoitus sijoitetaan ruukun nurkkaan tai ruukunvaihdon yhteydessä pohjalle. Tussikynän avulla sain sopivan kolon aikaiseksi. Lannoite mahtui reikään ja osa painui pohjalle. Peittelin hyvin ja kastelin heti. Saman käsittelyn saivat tämän baccatumin lisäksi chinense Belize Red ja vasta sirkkalehdillä oleva baccatum Chilean Green. Nuo isommat olivat kumpainenkin 9 cm korkeita. Vaikutus pitäisi näkyä muutamassa viikossa, mutta eihän minulla taaskaan ole kaksoiskappaleita vertailuksi. Ilman sitä on aika turha kertoa suurenmoisista tuloksista. Selvät virheet sentään erottanee.

Toistaiseksi Luonnonlannoite ei ole haitannut satoisuutta, vaikka siinä paljon typpeä onkin. Kuvittelen, että on aivan eri asia antaa typpeä kemikaalina kuin luonnontuotteena. Tämä sitten haisee. Operaation voi suorittaa aurinkoisena päivänä lasitetulla parvekkeella (oli jo +15°) tai vessassa. Samaa tavaraa saa pienissä erissä puikkoina sisäkäyttöön lähes hajuttomana. Kilohinta vain on aivan toista luokkaa.

Myöhemmin lisäsin varastolannoitusta vielä vähän isommalle Cajamarcalle ja kukkimaan alkaneelle Rocoto Riesenille. Näistä on toiset taimet vertailuksi.

Cajamarca ryppyilee jälleen

Ongelmat Cajamarcan kanssa jatkuvat, vaikka nyt on uusi ja eri taholta hankittu siemen.

Minulla on näitä kaksi kasvamassa. Toinen niistä alkoi vetää lehtien reunoja ryppyyn ja outoa värin vaalentumista tapahtui. Toinen kasvaa normaalisti. Molemmat ovat samassa mullassa ja samalla hoidolla.

Viime kesäisistä kokemuksista muistelin kalkin auttaneen. Sitä siis kokeilemaan. Ripottelin tälle käpristelevälle lusikan kärjellisen puutarhakalkkia mullan pinnalle. Tuossa se on vielä sulamatta. Yläkautta kastelu liuotti suurimman osan.

Tässä sama kasvi nyt, viikkoa myöhemmin:
Uutta tervettä lehteä kasvaa hyvää vauhtia. Rypistyneet jäivät ryppyyn, niitä kalkitus ei täysin korjannut. Väri on hiukan muita chinensejä vaaleampi, joten ehkä tuolle pitäisi aloittaa typpilannoitus, mutta oikeammin on ruukunvaihdon aika.

Nämä ovat nyt kuukauden ikäisiä ja korkeutta on vain 12 cm, mutta kasvu tuntuu olevan hyvällä alulla ja taimiruukku käy jo pieneksi.

PH:n lisäksi myös magnesiumin puutetta epäillään tuollaisen käpristelyn syyksi. Puutarhakalkeissa on kovin erilaiset määrät magnesiumia, 2-6% on havaittu. Kannattaa valita sellainen, jossa sitä on reilummin.

Pitäkää työvälineenne puhtaina, tai...

Pieni muovinen leikkuulauta ja pieni, hyvin teroitettu veitsi. Näillä minä chilini perkaan. Paloittelussa voin käyttää isoa vihannesveistä, jos pientä silppua haluan. Samoilla välineillä ei tietenkään käsitellä muita elintarvikkeita.

Olen jo pitkään epäillyt maistelujeni tuloksia, mutta varmuuden sain joulun alla tehdessäni karjalanpaistia, jossa oli useita kokonaisia Joulun kelloja ja muita mietoja chilejä. Maistelin lientä ja se oli mietoa, lisäsin chiliä. Kun liha alkoi kypsyä, leikkasin yhdestä palasta siivun ja maistoin kypsyyttä. Polttavan tulista. Liemi oli edelleen mietoa. Olin leikannut siivun tuolla chiliveitsellä ja sillä oli edellisenä päivänä siivutettu Bhut Jolokiaa. Maku siis jää veitseen ja varsinkin leikkuulautaan ja siirtyy siitä seuraavaan leikattavaan.

Nyt epäilen menneitä makuarviointejani. Vaikkapa tuo Aji Panca, jossa tunnen mukavan pikku poltteen vielä etikkasäilykkeenäkin. Monet pitävät sitä hyvin mietona tai mauttomana. Muistan purkittaneeni sen samassa sessiossa useiden baccatumien kanssa ja siinä vaiheessa leikkuulauta varmaan lainehti chilimehua. Hyvää tuli, oikein hyvää, mutta älkää uskoko minun makuarvioitani, niissä saattaa olla yhteisvaikutuksia. Ihan hygieniankin kannalta välineiden tiskaus silloin tällöin olisi hyväksi. Huuhtelu ei tunnu riittävän.

Chilit muuten ovat Rocoto Peru Puno ja Cusco ja kuva on syksyltä -09. Keltainen Cusco maisteltiin meillä joulunpyhinä porukalla maukkaimmaksi chilijauheeksi habaneron rinnalle.

Satoa säilöön etikkaan

Etikkasäilöntä ei ole ollut minun suosikkejani, kun en etikan mausta erityisesti pidä, mutta tämä purkki käänsi pääni:

Fataliin Aji Cristal on todella hyvää, siihen tulee himo ja se vie kielen mennessään. Säilykkeessä on vain yksi paha vika: Se loppuu aivan liian pian.

Naga 2010 messuilla yritin udella tuotteen kehittäjältä, Mr. Fataliilta itseltään mausteliemen salaisuutta, mutta hän ei suostunut paljastamaan aineiden sekoitussuhteita. Purkissahan lukee, että aineet ovat vesi, etikka, sokeri, sitruunamehu ja suola. Noilla tiedoilla lähdin kokeilemaan oman etikkasäilykkeen tekoa. Nämä ovat siis aloittelijan räpellyksiä, niitä on turha ottaa ohjenuoraksi omiin säilykkeisiin.

Tein muutamia erilaisia seoksia. Maistelin lientä ja vertasin sitä Fataliin säilykkeeseen. Noinhan ei saa oikeata kuvaa, sillä chilit vaikuttavat makuun ratkaisevasti ja maun voi maistaa vasta viikkojen päästä. Jotakin kuitenkin luulen oppineeni. Esimerkiksi sen, että etikkaa ei todellakaan tarvitse olla niin paljon kuin useimmat säilöntäreseptit suosittelevat. Sokerin määrä vaihtelee myös ohjeissa rajusti ja toiset suolaavatkin vielä liemen, toiset eivät.

Tässä on oma tekemä Padron-säilyke. Chiliä muuten mahtui 250 grammaa puolen litran purkkiin, kun oikein tunki. Tein myös Aji Cristalista, Aji Chancasta, Jalapenosta ja Aji Ahuachapáusta omat säilykkeet pikku purkkeihin. Chilifoorumin keskustelusta löysin mitatut tiedot etikan vaikutuksista pH:n laskuun. Nyt uskalsin turvallisin mielin jättää etikan vähemmälle, sillä puoli desilitraa viinietikkaa (6%) näyttäisi riittävän vallan hyvin litraan säilykettä, siis litraan chileineen, ei liemestä mitaten. Jotkut vanhat reseptit neuvovat laittamaan väkiviinaetikkaa (10%) jopa kolme desiä, eli yli kymmenkertainen määrä etikkahappoa. Ei ihme, jos minulle ei maistu.

No niin, liemi maistui hyvältä, lopullisesta tuotteesta ei ole vielä tietoa, mutta tässä kuitenkin kokeilijan resepti miedompaan etikkasäilöntään. Tuo riittää hyvin litraan säilykettä, kun chiliä laittaa melko tiukkaan.

4 dl vettä
2 dl omenaviinietikkaa
0,5 dl hunajaa (voi korvata sokerilla)
0,25 dl sokeria (pari ruokalusikallista)
1 tl merisuolaa
1 sitruunan mehu

Toisen erän tein vähemmällä makeutuksella. Pidempään säilytykseen voi mukaan laittaa myös Atamonia säilöntäaineeksi, mutta kohta syötävillä testipurkeilla en katsonut sitä tarpeelliseksi.

Paksummat chilit kiehautin liemessä ennen purkkiin laittoa, liemen kaadoin kiehuvan kuumana päälle ja purkin kiinni ilmatiiviisti. Tiettävästi rapsakampia chilejä saa, jos niitä ei kuumenna, mutta esikuvani Fataliin Gourmet on aika pehmeätä, ilmeisesti kiehautettuja ja silti maistuvia leivällä tai ruoan lisukkeena. Vaikkapa pizzan päälle tarkoitetut "pepperonit" säilöisin enemmän etikkaiseksi, vähemmän makeiksi ja kuumentamatta. Kokeilkaa itse.

Lisäys kuukauden päästä:
Maisteltu on ja herkulliseksi havaittu. Etikan maku oli varsin mieto ja Fataliin säilykkeessä on enemmän etikkaa. Testasin sitä lisäämällä omaan purkkiini 10% viinietikkaa. Ehkä mieluummin lisään sitruunaa, jos happamuutta haluaa lisää. Suolat ja sokerit olivat aika kohdillaan.

Lisäys syksyllä 2016:
Lisäilin vähän etikan määriä, kun alkuperäiset olivat niin mitättömiä (1dl), lähes maistumattomia, vaikkakin säilöntään riittäviä. Tämä vain tiedoksi, jos ihmettelet, että resepti on muuttunut. Nyt se vastaa nykykäytäntöäni.

Nyt sakset käteen!

Tämä neuvo voi tuntua kovalta, mutta jos sinulla on ulkona, parvekkeella tai kasvihuoneessa chilejä, jotka eivät mahdu sisään lämpimään valojen alle, kasvu kannattaa lopettaa nyt.

Chilit kypsyvät nopeimmillaan kuukaudessa, monet käyttävät siihen kaksi. Eli nyt kukkivasta ei ehdi tulla satoa syksyn kylmillä. Jos raakileet saa isoiksi, ne toki kypsyvät lopulliseen väriinsä, kun ne siirretään lämpimään, vaikka valot eivät olisikaan riittävät kasvuun. Minulla ei vain ole kaikille paikkaa sisällä edes lyhyen kypsyttelyn ajaksi. Viime vuonna oli lämmin syksy ja pidin lokakuun alkuun asti chilejä ulkona ja lasitetulta parvekkeelta tein viimeisen sadonkorjuun vasta marraskuussa. Pakkaset voivat kuitenkin tulla aikaisemminkin, eikä kylmässä kypsy.

Habanerossa on kaiken kokoisia raakileita ja kypsiäkin odottelemassa keittiöön pääsyä. Tässä vaiheessa leikkaan pienen raakileen takaa, kukat ja uuden kasvun pois. Silloin nuo kehittyvät hiukan nopeammin, kun energiaa ei käytetä kukintaan ja oksien kasvatteluun. Lannoituksen olen lopettanut jo viikko sitten. Mullassa on riittävästi energiaa noiden kasvattamiseen. Typpilannoitus ja vilkas kasvu syksyllä haittaa talvehtimista. Sen sain viime talvena kokea. Kasvit pitäisi saada itse menemään lepotilaan ennen talven tuloa, mutta eiväthän  nämä tropiikin kasvit ymmärrä syksystä mitään.

Kesäkuun kuva

Tällä kertaa ei omasta, vaan naapurin puutarhasta:
Kylmää, sadetta ja tuulta on riittänyt. Altakasteluruukku näyttää tässä säässä todelliset ominaisuutensa. Jos viet sellaisen ulos, poraa reikiä suunnilleen välipohjan korkeudelle, jotta tulvavesi pääsee purkautumaan, eivätkä kasvien juuret tukehdu.

Intialaiset palelevat

Parvekkeella kello 10
Jokakeväinen ilmiö, mutta tulkoot nyt blogiinkin kirjatuksi. Jätin yöksi parvekkeelle muutaman chilintaimen, espanjalaisia ja intialaisia annuumeja lähinnä. Yöllä kävi pakkasella ulkona, mutta lasitetulla parvekkeella mittari laski kolmeen plusasteeseen. Aamulla kello 10 näyttivät intialaiset aika murheelliselta. Kokemuksesta tiedän, että kyse on juurien toimimattomuudesta kylmässä mullassa. Lehdet alkavat yhteyttää, mutta eivät saa painetta juurilta asti ja niin ne veltostuvat. Jos aurinko paistaisi lämpimästi, tilanne olisi vielä pahempi ja jo tuntia aikaisemmin.
Tuntia myöhemmin
Tilanne on jo normalisoitunut, kun kaadoin kädenlämpöistä vettä chilien juurille. Intialaiset eivät kotonaan ole tottuneet kylmään, eivätkä vielä ole parvekkeellakaan ehtineet sopeutumaan. Espanjalaiset heräsivät aamuun pää pystyssä.

Kun chilit ryppyilevät

Chilifoorumilla on usein kummastelevia kysymyksiä, miksi chilin ylälehdet käpristyvät tai rypistyvät. Syitä on etsitty kaikenlaisista äkillisistä muutoksista, valon lisäys, lannoituksen lisäys, kuiva ilma, pH:n muuttuminen, ylikastelu, vaikka mitä, mutta koskaan syyt eivät kata kaikkia tapauksia. Pari kertaa olen itsekin tuollaista havainnut, enkä varmaa vastausta ole keksinyt. Sitä tapahtuu vain muutamille taimille, vaikka kaikkia hoidetaan samalla tavalla. Jotkut siis ovat herkempiä. Rypistelevät ovat minulla olleet annuumeita tai paria baccatum lajiketta. Kuolemanvakavaa tuo ei ole, kasvi jatkaa kasvuaan ja yleensä seuraavat lehdet ovat jo normaaleja.
Kuukauden alussa pari Pimiento de Padronin tainta alkoi rypistellä ylälehtiään. Olin juuri lukenut nimimerkin pete79:n kirjoituksen, miten hän Dolomiittikalkilla paransi ryppyisyyden vesiviljelyssä. Eli kyseessä oli kalsiumin tai magnesiumin puute tai pH:n häiriö. Päätin kokeilla toisella Padronilla, tuolla oikeanpuoleisella. Nämä ovat edelleen maitopurkissa ja noin 40 cm korkeita, odotellen parvekekautta ja isompaa astiaa. Ripottelin mullan pinnalle lusikan kärjellisen puutarhakalkkia, jonka sanotaan olevan marmorirouhetta ja Dolomiittikalkkia. Kastelin yläkautta pari kertaa, jotta kalkki kulkeutuisi juurille. Edelleen osa on liukenematta pinnalla.
Kymmenen päivää myöhemmin ylälehdet ovat sileät, mutta vasemman puoleinen, kalkitsematon on rypistynyt pahasti lisää ja jäänyt jälkeen kasvussa jo 10 cm. Se on tummemman vihreä, tukevampi ja siinä on kukkia, kalkitussa ei. Taaskaan en pysty tulkitsemaan, mikä korjaantui, mikä meni enemmän vinoon, mutta vaikutusta sillä oli. Voi hyvinkin olla, että Espanjan Galiciasta kotoisin oleva Padron on tottunut kalkkikiviseen maastoon ja kaipasi sitä, mutta kukinnan viivästyminen hiukan huolettaa minua.

Happamuutta en multakasveilla ole mittaillut, mutta varmaan se kalkittaessa muuttuu. Nimimerkki Mieli% oli käyttänyt kalkkia, mutta samalla neutraloinut vesiviljelyssä sen vaikutuksen pH-lukemaan. Seurauksena lehdet kyllä suoristuivat, mutta kaikki kukat tippuivat Habanerosta. Varovasti siis tuollaisten kokeilujen kanssa. Niin, sen lusikan kärjellisen arvioin jälkikäteen muistikuvien perusteella ja annokseni oli ehkä gramma tai kaksi litraan multaa, eikä se kaikki edes sulanut.

Lisäys 16.4.
Ripottelin kuvan oton jälkeen toisellekin Padronille kalkkia mullan pinnalle ja kastelin. Neljä päivää myöhemmin siinä on uusia sileitä lehtiä. Vanhat eivät ole ainakaan vielä suoristuneet, mutta eipä se haittaa menoa.

Omnicolor innostuu keväästä

Makuuhuoneen ikkunan pielessä pääosin luonnonvalon varassa talvehtinut Omnicolor heräsi uuteen kauteen maaliskuun lopussa ja huhtikuun alussa se alkoi tehdä satoa. Viime syksynä oksat riippuivat vaakatason alapuolella. Leikkasin ne talveksi lyhyeksi ja nyt uusi kasvu pyrkii ylös - tietenkin kun valo tulee siitä suunnasta. Kunhan saan tämän ripustettua korkeammalle ja oksiin tulee satoa, ne painuvat kyllä alaspäin, luulisin. Nyt amppelin kahva on kätkeytynyt versojen sekaan.
Kuva on muutaman päivän vanha, mutta tänään laskeskelin raakileita ja niitähän on jo kymmeniä, kun aivan pienetkin lasketaan. Viime keväisen kokemuksen mukaan ne saattavat putoilla pois, jos chiliä kääntää valon suuntaan, siirtää toisenlaiseen paikkaan, lämpötila muuttuu rajusti tms. Joka tapauksessa parvekkeelle vietäessä vain isoimmat raakileet pysyivät, muut kuihtuivat tai tippuivat pois. Pitänee antaa tuon kasvaa toispuoleiseksi vielä muutama viikko.