Kaalipatakin maistuu meillä rocotolta

Kuukausi sitten kehuin, miten karjalanpaisti sai lisämakua Rocoto Perusta. Nyt tunnen toistavani itseäni, kun kerron, että toinen perinteinen suomalainen ruoka, kaalipata maistuu mainiolta, kun siihen lisää tuoretta chiliä. Rocoto Peru valikoitui siksi, että muita tuoreita ei vielä ole kypsänä kuin Omnicolor ja Padron. Tämä on talvehtinut olohuoneen ikkunalla loisteputkien alla ja tuosta näkee hyvin, mikä puoli on ollut päin ikkunaa.

Vein tuon parvekkeelle vasta muutama päivä sitten ja istutin vähän isompaan amppeliin lisäten kookoskuitua ja savirouhetta pohjalle.

Rocoto Peru (C.pubescens) on selvinnyt hienosti talvesta melko vähäisessä valossa. Se on tuottanut melkein koko talven kypsiä marjoja, vähän pienempiä kuin kesällä, mutta ihan maukkaita. Pari tuollaista riitti kilon varhaiskaalin seuraksi maukkaaseen kaalipataan.

Karjalanpaistiin makua tuoreesta rocotosta

Taas jäi kuvat ottamatta. Vasta ruokailun jälkeen suussa tuntuvasta mukavasta mausta muistin, että tästäkin kokemuksesta voisi joku oppia jotakin, vaikkapa minä itse muutaman vuoden päästä, kun olen asian unohtanut. Onneksi chilipuska on edelleen ikkunalla ja sieltä jopa löytyi toinen kypsä, vähän nahistunut, joka muistuttaa päivän makukokemuksen aiheuttajaa.

Rocoto Peru (C. pubescens), taustalla Omnicolor (C. baccatum)

Yksi tuollainen (no, vähän isompi) punainen makupallero teki mainion vaikutuksen perinteiseen karjalanpaistiin. Useinkin pyhäaamuisin askartelemme karjalanpaistin uuniin muutamaksi tunniksi, koko aamupäivän ajaksi. Siitä leviää niin mukava tuoksu keittiöön. Laitamme runsaasti sipulia ja monta porkkanaa mukaan, niin, että uunivuoassa on lopulta puoliksi kasvisruokaa ja erittäin mureaa lihaa. Laakerinlehdistä ja pippureista tulee lisämakua, mutta usein tulee lisättyä chiliä rouheena. Nyt oli kuitenkin kypsää rocotoa tarjolla ja onhan se niin, että tuore chili on aivan eri asia kuin kuivattu. Makuaisti sen kertoo.

Rocoto Peru (tuo isoin chili) tuli siirrettyä parvekkeelta jo ennen pakkasia kypsyttelemään syyssatoaan sisään. Sen jälkeen tuo on jatkanut kukkimista  ja silloin tällöin jonnekin lehvistön sisään ilmestyy chilejä. Nytkin löytyi kaksi kypsää. Ylähyllyllä on talvella idätettyjä tämän kevään uusia rocotoja, joita jo vaivaa ripsiäinen. Mistähän niitäkin sikiää?
Valoa tuossa ei ole kuin kaksi loisteputkea ikkunan päällä. Sillä Peru on talven selvinnyt suorastaan kiitettävästi.

Perusta lisämakua kebabiin

Lauantaina laiskotti ja ruuanlaitosta selvisimme tilauksella kebab-pizzeriaan.

Tesomasta löytyy kaksikin erinomaista kebab-paikkaa. Toisesta tilasimme kermaperunoilla annokset, jotka olivat kyllä maukkaita ja runsaita. Chiliin tottunut perhe kuitenkin vaati lisäpotkua ja sitähän löytyy tuoreena parvekkeelta. Lähes arpomalla valitsimme lajikkeen ja se osui hyvin kohdalle.

Pikkuiset Peruvian White Habanerot (C. chinense) maustoivat varsin mukavalla tavalla lihan ihan pienelläkin annostuksella. Hienoksi silputtuna sitä oli helppo levittää annoksiin. Tässä on maku, jota jää kaipaamaan.

Lisää Padronia, se maistuu meille

Ihan vain itselle muistutukseksi, että Padronia pitäisi kasvattaa useampi kasvi, muuten ei riitä syötävää kovinkaan usein.

Pimiento de Padron (C. annuum), punaiset menossa paistinpannuun

Padroneita on tänä vuonna vain yksi parvekkeella ja se on aivan liian vähän. Kannattaisi laittaa ulos muutama lisää. Eilen poimin kolme kypsää, paistoimme ne oliiviöljyssä ja myllystä karkeaa merisuolaa pintaan. Olipa taas hyvää. Yllättäen kolmesta kaksi oli selvästi tulista, oikeata chiliä, yksi muuten vain maukas ja tuoksuva.

Noitahan käytetään yleensä vihreänä. Nyt jäi kypsien kuva ottamatta, kun ne syötiin heti. Jos vain löydätte marketista kotimaista Padronia, kannattaa kokeilla. Hollantilais-espanjalaisethan totesimme roskaksi jokin aika sitten.

Annuumia (Pusa Jwalaa) kesäruokaan

Pusa Jwala (C. annuum)

Viime viikkoina meillä on maustettu ruoka lähes päivittäin vihreällä ja punaisella annuum-chilillä. Ja hyvältä on maistunut. Intialainen Pusa Jwala on osoittautunut varsin satoisaksi jopa kolmen litran ruukussa. Tuossa nyt ei sattunut montaa kerralla kuvaan, mutta vihreitä siellä roikkuu monta samalla oksalla. Ne vain eivät erotu kuvassa muusta vihreydestä.

Pusa Jwala on melko ohut, joskus kippurainenkin, noin 8-12 senttinen chili.

Käytämme niitä usein renkaiksi leikattuna. Siemeniä ei juuri viitsi noin ohuista alkaa poistamaan, nehän ovat syötäviä. Poltetta on aika mukavasti, se tuntuu chililtä. Maku on joissakin oloissa karvas, mutta jos siitä pitää tai edes sietää, se menettelee. Kaikenlaista ruokaa tällä on nyt maustettu, enimmäkseen vihreillä, mutta ei punaisessakaan vikaa ole. Kermaiseen lohikeittoon se ei mielestämme sopinut, hienot muut maut jäivät vähän sivuun. Liha- ja kasvisruokiin sekä tietysti kaikenlaiseen itämaiseen kokkaukseen tuo on omiaan. Parikin tuollaista neljän hengen annokseen tuo jo makua.

Olemme pitäneet Pusaa pöytämausteena leikkuulaudalla valmiiksi paloiteltuna, mistä sitä on helppo lisätä lautaselle. Se ei aivan helposti leviä ruokaan tasaisesti, vaan sinne jää "sattumia". Asiaa helpottaa, jos nuo renkaat leikkaa vielä muutamaan kertaan pituussuuntaan pienemmiksi paloiksi. Tämä annuum tarvitsee pienen kypsennyksen, että sen maku leviää. Kastikkeissa haudutettuna se maustaa myös kastikkeessa olevat ruokapalat, mutta esimerkiksi uunimunakkaassa maku jäi vain chilirenkaiden ympäristöön, mikä sekin oli ihan miellyttävä kokemus.

Meitä huijataan kaupassa Padronin nimellä

Pimiento de Padron, tunnettu espanjalainen chili, kuppiloiden tapas-ruoka ja oman festivaalin kotimaassaan ansainnut tuotemerkki on nyt ikävässä maineessa Suomessa. Hollannista tuodaan suoraan sanottuna moskaa tuolla nimellä meidän kauppoihimme.

Kun kehuin Padronin makua 2010, sain paljon palautetta pettyneiltä kaupan vihannestiskiltä Padroneita ostaneilta. Vasta nyt jouduin itsekin kokemaan kaupan tarjonnan ala-arvoisuuden. Poikani toi juhannusaattona lähimmästä K-kaupasta löytämiään alelaatikon Padroneita. Olivat espanjalaista alkuperää, Hollannissa pakattuja ja selvästi nahistuneita. Paistaessa tuoksu oli oikea, mutta muu olikin pelkkää pettymystä. Ne menivät kypsyessään veteliksi, olivat mauttomia, mutta karvaita ja siemenetkin olivat jo mustuneita. Roskiin menivät nämä tarjoustuotteet.

Tuosta kuvasta nyt varmaan näkee tottumatonkin, miten nahistunut kaupan Padron on verrattuna parvekkeellani kasvavaan. Tämä on kyllä pahimmasta päästä. Oli siellä tuoreempiakin. Padronin pitäisi olla kova, ryhdikäs ja kiiltäväpintainen. Paistaessa tai grillattaessa sen pitää säilyttää ryhtinsä. Ennen kaikkea siinä pitäisi olla makua, jonkin verran poltettakin, eikä vain karvautta kuten noissa pitkään Eurooppaa kiertäneissä surkimuksissa.

Kyse ei varmaan ole pelkästään kuljetuksissa nahistumisesta, vaan nämä on jalostettu kansainvälistä kauppaa kestäväksi, mutta samalla on saatu mauton, poltteeton, karvas chili. Ikävä juttu on, että tämä on jo levinnyt siemenkauppoihin ja harrastajat vaihtavat keskenään siemeniä, joista syntyy mitätöntä roskaa. Padronin maine on mennyt.

Normaalistihan nuo syödään vihreänä, mutta annan ainakin yhden Padronin kypsyä punaiseksi, että saan tuoreita siemeniä tulevia kylvöjä varten.

Lisäänpä tähän seuraavana päivänä Padronista ottamani kuvan:

Parvekkeella istuskellessani kiinnitin äkkiä huomioni Padroniin, sehän suorastaan hehkui punaisena. Piti hakea kamera ja ikuistaa näkymä. Hohde lähti kypsän chilin taakse jostakin lehtien läpi osuvasta pienestä auringonsäteestä. Vaikutelma oli aivan epätodellinen. Kuva ei sitä pysty välittämään, punaisen hehku latistuu, mutta tulipa samalla laitettua tänne muistiin vähän isompi kuva tästä espanjalaisesta tukevasta chilistä.

Kylmän sään kukinta näkyy nyt

Päivää pitkästä aikaa. Edellinen postaus näkyy olevan toukokuulta ja Juhannus on jo käsillä.

Eipä kasvatusrintamalla mitään kummallista ole tapahtunut, mutta syy taukoon on kyllä ihan muualla.  Harkitsemattomissa heräteostoksissa ja verkkokaupan hitaudessa. Sain yllättävän tarjouksen tietokoneen vaihtoon, samanlaiseen, mutta kuusi vuotta uudempaan, viimevuotiseen malliin puoleen hintaan. Viimeistä kappaletta vietiin. Ei, ei minua höynäytetty, kyseessä oli ihan luotettava kotimainen kauppa, mutta en tutkinut sen viime vuoden mallin ominaisuuksia ennen ostopäätöstä.

Hieno peli tämä uusi on ja vaihto sujui helposti. Lahjoitin jo vanhankin pois. MUTTA sitten vasta tajusin, että eihän tässä ole muistikortin lukijaa kyljessä, eikä edes USB-liittimiä. Tai ne ovat minikokoisia C-liittimiä. En siis saanut kameran kortilta kuvia koneeseen, kunnes olin hankkinut USB-sovittimen tai USB-C kortinlukijan. Tällaista tekniikan kehitys on. Kaiken pitäisi sujua langattomasti tai ainakin miniliittimillä, mutta kun muissa vanhoissa laitteissa ei ole langattomuutta tai miniliittimiä. Sovitteita tarvitaan tällaisiin välitilanteisiin. Samalla siirryin langattomaan printteriin/skanneriin ja täytyy sanoa, että kaapeleista vapautuminen on kyllä iso ilo.

Vaan sitten chileihin:

Peruvian Orange (C. chinense)

Toukokuussa vaihdoin tämän Peruvian Orangen taimiruukusta isompaan ja se jo kukki silloin innokkaasti. Kylmiä öitä ja päiviäkin riitti. Chinenset, esimerkiksi Habanerot tekevät tuollaisissa oloissa puolukan kokoisia marjoja. Tämä perulainen kypsyttää nyt kylmän kauden kukintansa satoa ja pieniä ovat nämäkin, sentin tai pari pitkiä, kun alkuperäiset olivat 3-4 senttisiä.

Tein elämäni ensimmäistä kertaa espanjalaistyylisen uunimunakkaan. Se olikin helppoa, teen kohta toisenkin. Siinä nämä pikku chilit näyttivät kyntensä. Neljä tuommoista kuuden munan munakkaaseen antoi juuri sopivasti makua. Aromi on tallessa. Se vain hiukan ihmetyttää, että väri ei enää olekaan oranssi, vaan punainen. Olisikohan silloin 10 vuotta sitten tapahtunut vahinkoristeytys? No, ei se mitään, maku on hyvä ja satoisuutta riittää.

Kookosmaito ja Omnicolor sopivat yhteen

Meillä on koko kesän riippunut kuistin kaiteessa parvekelaatikko, jossa on pari Omnicoloria ja Bolivian Rainbow niiden keskellä. Siitä on napsittu mausteita ruokaan ohi kuljettaessa. Sopivasti niitä on riittänyt. Toissa yönä oli lentoasemalla virallinen lukema jo -4°, mutta Omnicolorissa vain muutamat ylälehdet vähän rypistyivät. Meidän mittareissamme ei pakkasta ollutkaan kuin aivan nimeksi.

Omnicolor (C.baccatum) maistuu kaiken värisenä. Poimin yhden punaisen (on niitäkin lehtien takana) ja pari punertavaa, viipaloin ne renkaiksi ja ne lisättiin ruokaan. En ole erityisesti kookosmaidon ystävä, mutta nyt poika maustoi broilerinfileet sillä, inkiväärillä ja Omnicolorilla ja hyvää tuli.

Tarkkasilmäinen huomaa, että Omnicolorissa on noiden syömäkokoisten lisäksi vielä kukkia ja pikku raakileita. Sato jatkuisi, jos tuon nyt siirtäisi lämpimään. Samalla tosin saisi varmaan monenlaisia tuholaisia sisään. Tuossa kuistilla niistä ei ole ollut haittaa koko kesänä. Ehkä pikkulinnut ovat tehneet tehtävänsä.

Maukas Peru Rojo

Tämä meinasi unohtua.

Jarin Perusta tuoma Rocoto Peru Rojo (C. pubescens) kypsytti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan chilinsä punaiseksi jo kuukausi sitten.

Kun se oli muutaman viikon kypsynyt ja alkoi jo nahistua, poimin sen, otin siemenet kuivumaan ja unohdin chilin sitten jääkaapin ylähyllylle muiden taakse, onneksi tiiviissä Minigrip-pussissa, missä se oli säilynyt moitteettomana yli kaksi viikkoa.

Broileria vain merisuolalla ja rocotolla maustettuna paistumassa.

Meillä syödään usein broileria. Terveysapostolien varoitukset punaisesta lihasta ovat menneet perille, vaikka en oikein ymmärräkään eri lihojen terveyseroja. Porosta ja lohesta en kuitenkaan luovu, sanovat mitä sanovat. Enkä chilistä.

Broilerinsuikaleita jossakin marinadimössössä en voi sietää, mutta onneksi maustamattomiakin alkaa löytyä kaupoista. Nyt oli tarjouksena "kauralla kasvanutta merisuola- jyväbroileria" fileenä. Kaikkea ne keksivätkin erottuakseen. Merisuola ei minua häirinnyt, kun sitä joka tapauksessa olisin lisännyt. Leikkasin fileet paloiksi, jolloin niitä on helpompi paistaa ja jakaa ruokailijoille. Rocoto Perun paloittelin pieneksi ja paistoin broilerin palojen kanssa. Mitään muuta ei tarvittu. Jaa, hippusen merisuolaa lisäsin.

Maku oli herkullinen, mieto rocoton maku. Tämähän oli talvisatoa. Kesällä saattaa maku olla voimakkaampi, kun saavat aurinkoa ja kasvavat isommaksi.

Vihannesgratiini - puolivalmisteesta valmiiksi ruoaksi

Tämähän ei ole mikään ruokablogi, mutta ruokaan ja maustamiseen liittyviä vihjeitä näkyy olevan yli sata, enimmäkseen yhden lauseen heittoja.

Nyt kävi näin, että pakasteessa pyöri vaimon joskus ostama kasvisgratiini, jolle ei ollut keksitty käyttöä. Kun tavanomaisiin perunoihin, riisiin, muusiin yms kyllästyy ajoittain, päätin kokeilla tuota ensimmäisen kerran elämässäni. Ehkä oli jo aika. Pussia lukiessa paljastui, että tuossa oli jo valmiina "munamaito" ja juustoraaste jäisten vihannesten pinnassa. Tarvitsi vain laittaa se uunivuokaan 225° ja 40 minuuttia sekä juustoraastetta pinnalle. Sitä suositeltiin lisukkeeksi pääruoan kanssa.

Kun kaapissa sattui olemaan myös broilerin jauhelihaa, paistoin sen ja paketin pekonia ja lisäsin yhden tuoreen tulisen chilin (PC-1). Sekoitin kuuman paistoksen jäisiin vihanneksiin ja paistoin ohjeen mukaisesti. Puolivälissä paistoaikaa lisäsin reilusti juustoraastetta pinnalle.

Hyvää tuli. pekoni maistui mukavasti (puolikin pakettia olisi riittänyt) ja chiliä oli sen verran, että kitalaessa ja ikenissä kihelmöi, mutta ei polttanut. Uskallan suositella tätä puolivalmistetta muillekin näillä pienillä lisäyksillä.

Chilistä pöytämausteeksi

Taidan tämänkin suhteen olla myöhässä, kun monet ovat jo kasvihuoneensa tyhjentäneet, mutta meikäläisen parvekkeella rehottaa edelleen. Ja löytyypä ohjeet sitten ensi vuonna Googlella.

Suuren osan chileistäni säilön talveksi kuivattamalla. Silloin ne säilyvät huoneenlämmössä vaikka paperipussissa ja niitä voi rusentaa ruokaan. Nämä Peruvian White Habanerot ja Cajamarcat ovat kuivumassa siemenien vuoksi. Niiden keräys käy helpommin kuivista kuin tuoreista chileistä. Joskus riittää vain pussissa ravistelu, mutta noista pienistä piti irrottaa siemenet veitsen kärjellä tai pienellä meisselillä. Siemenkeräyksen päälle ei kannata sijoittaa toista ritilää, sillä kuivuessa aina tippuu siemeniä.

Siementen keräyksen jälkeen laitan melkein aina idätyslautan vesille ja kokeilen heti itävyyttä muutamalla siemenellä. Nyt esimerkiksi on kylmä jo voinut iskeä ja pilata itävyyttä.

Minä en ole aikoihin tehnyt chileistäni jauheita, sillä mielestäni aromit säilyvät paremmin isoissa kappaleissa, puolikkaissa tai suikaleissa. Pöytämaustetta teen chilimyllyllä.

Läpinäkyvä mylly on englantilainen kolmen vuoden takaa. Se on toiminut hyvin ja jauhaa vähän käppyräisetkin palat. Se näyttää kuitenkin hävinneen kaupoista ja on kalliskin nykymittapuun mukaan. Pienempi on kiinalainen ebay-ostos, neljän euron mylly, kotiin kannettuna. Meillä on ollut pari kappaletta muutaman kuukauden ajan koekäytössä karkeaa merisuolaa ja juustokuminaa jauhamassa. Hyvin ovat toimineet, karkeussäätöä on ja ote on luonteva. Tällä on helpompi annostella suolaa kuin sirottimella.

Tulipa mieleen kokeilla noita myös chilille. Nythän ehtisi vielä saada paketin Kiinasta ennen joulua. Pienemmässä on myös pienempi koneisto, joten siihen eivät mene yhtä isot palat kuin isompaan, mutta kyllä se chilejä jauhaa ihan siististi, kunhan rusentaa niitä ensin vaikkapa morttelissa tai ihan käsin pussissa. Valkoisista habaneroista tuli ihan hyvää tulista jauhetta tai rouhetta, mutta eri makuista kuin tuore chili. Niin se vain on, että jokainen säilöntätapa muuttaa makua omanlaisekseen.

Puisia perinteisiä pippurimyllyjä saa vieläkin halvemmalla, mutta meillä on jo niitä ja tämmöinen pienempi on tyylikkäämpi pöydällä, kun niitä saattaa tulla montakin eri aineille ja tästä näkee, mitä siellä on sisällä.

Keraamisia "teriä" olen pitänyt tarpeellisena, vaikka muovisilta nuo näyttävät. Tästä teräksisestä mallista on muutaman kymmenen senttiä halvempi kopio, jonka ainesluettelossa ei mainita keraamista. En tiedä onko sillä merkitystä, mutta neljällä eurolla ei jaksa kauheasti vaivata päätään. Suolaa tuolla on rouhittu päivittäin nyt puolen vuoden ajan ja vielä se puree kiteisiin.

Chilisäilykkeitä syksyn sadosta

Kirjoittelutahtini hidastuu, sillä useimmat asiat on täällä jo sanottu, monet useampaankin kertaan. Blogin historiasta ne löytyvät ja ilmeisesti Googlellakin, sillä viime kuukauden ylivoimaisesti suosituin sivu näyttää olevan etikkasäilöntä. Keväämmällä sitten taas nousee ykköseksi idätyslautta ja perässä lannoitteet ja valotestit. Olen siis myöhässä tämän aiheen kanssa, mutta onneksi säilöntäohjeet löytyvät jo 2010 elokuulta. Päivitin niitä vähän sinne alkuperäiseen juttuun, kun mitättömän vähäinen etikkamäärä (1dl viinietikkaa / 4dl vettä eli litra säilykettä) arvelutti monia, vaikka se asiantuntijoiden mielestä on täysin riittävä säilytykseen. Minunkin etikkaa vieroksuva makuaistini sietää tuplasti vahvemman annoksen. Kopion sen reseptin tähänkin, ettei tarvitse linkkejä klikkailla:

Litralle chilisäilykettä
4 dl vettä
2 dl omenaviinietikkaa
0,5 dl hunajaa (voi korvata sokerilla)
0,25 dl sokeria (pari ruokalusikallista)
1 tl merisuolaa
1 sitruunan mehu

Makeutta ja suolaisuutta voi oman maun mukaan muunnella, samoin etikan määrääkin. Niitä ei kannata arvioida tästä nesteestä, koska chilit täyttävät ainakin puolet purkista. Tuloksen maistaa vasta muutaman viikon päästä, mutta sekoittamalla lusikallisen lientä lusikalliseen vettä saa jonkinlaisen käsityksen etikasta ja suolaisuudesta.

Tässä pari mallipurkkia suosikkisäilykkeistäni. Punainen Aji Cristal on pitänyt pintansa vuosien ajan. Niistä leikkasin kannan pois, halkaisin ja poistin siemenet sekä tungin purkkiin tiiviisti. Myöhemmin paloittelen ne ruoanlaittoon, vaikkapa pizzan päälle, mutta olisihan sen paloittelun tietysti voinut tehdä jo ennen säilöntää.

Valkoinen Aji Fantasy Sparkly White meni siemenet poistettuna muutamaan osaan leikattuna purkkiin. Siitä jätin muutaman kellomaisen muotoisen kokonaiseksi joulupöydän koristeeksi. Niihin tein vain viillon, että vesi pääsee sisään. Tämä valkoinen onkin hyvää, todella lupaava tulokas myös etikkasäilöntään. Siihen tulee himo.

Purkit tuossa ovat vielä kuumia, eivätkä kannet ole painuneet kuopalle, mutta kyllä tuollaiset kannet sulkeutuvat tiiviisti, kunhan ne tiukasti sulkee kuumana ja purkki on piripintaan asti täynnä nestettä.

Lisäys viikon päästä:
Fantasy-purkki piti avata ja maistaa. Onkin tosi hyvää ja rapeaa eikä juuri maistu etikalle. Tämä on niin mietoa, että sitä ei kannata sekoittaa ruokaan, mutta lisukkeena lautasella se kuluu nopeasti. 

Kuokkalan punaluumu pursuaa hedelmiä

Vuosituhannen alussa istutettu pienikokoinen luumupuu "Kuokkalan punaluumu" on yhdessä putoilevien omenien ja kypsyvien kurpitsoiden kanssa aiheuttanut sen, että chilipäivitykset tältä sivustolta ovat harventuneet.

Puu ei tosiaan iästään huolimatta ole iso, melkein yletyn yläoksille; pienen jakkaran kanssa hyvin. Tuo on ihmeluumu, runsas sato on melkein vuosittainen "ongelma". Kaikkea ei jaksa syödä ja luumureseptit ovat harvassa. Hyvää hilloahan siitä tulee, kun käyttää sokeria, samoin piirakoita, mutta vasta tänä syksynä keksin, että sitä voi käyttää myös suolaisissa ruoissa. Luumun puolikkaat sopivat patoihin ja vaikka pihvien päälle uunissa. Uusi tuttavuus olivat myös "voissa paistetut luumut", joita voi käyttää liharuokien lisukkeena tai hieman sokeroituna jäätelön kanssa.

Punainen tämä "punaluumu" on vähän ennen kypsymistään. Täysin kypsänä se muuttuu siniseksi ja irtoaa käteen kun sitä vähän koskettaa. Silloin myös kivet on helppo poistaa, ne suorastaan putoavat pois, kun luumun halkaisee.

Aji Cristal on ilopilleri

Tänään ihan vain väri-iloa chilikuvassa, kun aurinko osui niin sopivasti.

Aji Cristal (C. baccatum)

Tämä parvekkeen paraatipaikalla kasvava maukas chili on viihtynyt hyvin kolmen litran ruukussaan, joka on puoliksi upotettu isoon ruukkuun ja juuret pääsevät sinne helposti. Näitä on syöty paljon. Sinappisillissä uusien perunoiden kaverina ja mehulingon vihermehussa ovat viimeisimpiä löytöjä. Chilijuusto on aina varma valinta.

Positiivista menoa: Indian PC-1

Alakerran varastohuoneen ikkunalta pelastin kuivuudesta auringonpaisteessa lotkahtaneen chilin ja annoin sille vettä ja lisää multaa.

Indian PC-1 (C. annuum) jäi viileään talvehtimaan. Lokakuussa se vielä kypsytteli viimeisiään ja lisäsin  kovin vajaaseen ruukkuun pohjalle pari senttiä uutta multaa. Nyt kun nostin sen ylös, juuret eivät olleet talven aikana kasvaneet uuteen multaan, vaan se oli omana kerroksenaan ruukun pohjalla. Oksia ja lehtiä sen sijaan oli kasvanut, samoin chilejä. Tungin nyt ruukun täyteen kookoskuitua vanhan juuripaakun pohjalle, päälle ja sivuille.

PC-1:n chilit kasvavat pienenä ylös, mutta kallistuvat sitten vinoon ja lopulta alaviistoon. Niitä on aivan salaa ja yllättäen kasvanut eteläikkunalla pihakoivun varjostamana runsaasti sinne valon puolelle. Ikkunan puoli on tässä oikealla. En ollut käännellyt sitä aikoihin, lisännyt vain vettä, kun lehdet roikkuivat ja usein ne roikkuivatkin, kun multaa oli surkean vähän. Tällä puolimetrisellä chilillä on tukeva runko ja notkeat oksat. Nuo isoimmat ovat jo syömäkelpoisia, sillä Intiassa tämä on se "kuuluisa" vihreä chili.

Talvehtineen PC-1:n oksat ovat osittain riippuvia. Monilla chileillä, jopa Habanerolla käy niin, että toisena kesänä ennen niin tukevat oksat muuttuvatkin notkeiksi ja riippuviksi.

Poiminpa heti muutaman keittiöön ja maku olikin tosi herkullinen. No, itse asiassa Indian PC-1 ei maistu paljon millekään, se vain on chili, sopiva määrä raikasta poltetta. Perunamunakas muuttui paljon paremmaksi, kun viipaloin chiliä ohuina siivuina mukaan ja uskokaa tai älkää, neulamuikut saivat uuden, hienon säväyksen menettämättä muikun makua, kun pannulla oli vähän vihreätä chiliä.

Starfish kruunaa kasvispihvit

Intiassa ja kotimaankin intialaisissa ja nepalilaisissa ravintoloissa olen syönyt hyviä, joskus tulisiakin kasvispihvejä. Itse rakennellen niitä on vaikea saada pysymään kasassa, eikä maustaminenkaan helppoa ole. Nyt löysin kauppahallin lihatiskiltä valmiita pihvejä. Koostumus on hyvä, mutta maku intialaisiin verrattuna melko olematon. Minäpä paistoin pihvit voissa ja lisäsin samaan pannuun muutaman Starfishin (C. baccatum) pilkottuna. Lopuksi lisäsin pari tilkkaa kermaa, jossa haudutin pihvejä jonkin aikaa. Osa kermasta imeytyi pihveihin, samoin chilien maku. Tulos on parempi kuin  osasin odottaa. Näinkin voi ruokaa maustaa.

Valitan, että huomasin kuvata vasta viimeiset pihvit kun ne olivat jäähtyneet. Kerma ei näytä enää niin houkuttelevalta, mutta suosittelen kokeilemaan. Mikä tahansa chili kermassa hauduttaen on hyvää, mutta jos se vielä imeytyy ruokaan, tulos vain paranee.

Ulupica XL F2

Parvekkeen myrkyttelystä on jo kolme viikkoa, joten olen alkanut käyttää runsaana kypsyvää satoani. Pesen kyllä kaikki ensin pinnalta kaiken varalta, enkä ole vielä ryhtynyt säilömään näitä.

Otetaanpa nyt esittelyyn Ulupica Xtra Large, Taimimoision poikien edelliskesän F1 risteytyksen toinen sukupolvi. Sehän tarkoittaa, että niistä voi kasvaa hyvinkin erilaisia. Siksi yritin kasvattaa kahta, mutta toinen koki kovan kohtalon liiallisen kastelun seurauksena. Tämä ei siis ole mikään tyyppiesimerkki, samanlaisia ei ehkä jatkossa tule koskaan.

Ulupica XL (C. cardenasii?) F2 on korkea kasvi. Se kurottelee tuossa matalalta pöydältä pitkälle kattoon ja pystyyn nostaen mittaa olisi ainakin 3 metriä. Vieressä on muita matalampia lajikkeita, ei se noin tuuhea ole alhaaltakaan. Huomasin juuri, että se kasvaa täysin ilman tukea ja aika ylhäälläkin on jo hedelmiä. Ehkä pitäisi sitoa se vähän kattoon.

Toisaalta, F2 sukupolvesta ei oikeastaan ole tarvetta kuin saada siemeniä seuraavaan sukupolveen, joka taas ehkä näyttää ja maistuu erilaiselta. Meillä nämä ovat oransseja, useilla muilla punaisia.

Meillä F2:n kukkien väri ja muoto, kovat mustat siemenet sekä lehtien karvaisuus muistuttavat kovasti pubescens-sukua, mutta se lieneekin tämän risteytyksen esi-isiä. Kukista lähtee aivan vieno tuoksu, kun läheltä haistelee. Aikaisemmin kasvattamissani Ulupica Largeissa tuoksu oli voimakkaampi ja saattoi täyttää koko huoneen.

Meidän XL:t ovat oransseja ja kooltaan 3-4 cm. Kasvi tosin kasvaa liian pienessä kolmen litran ruukussa mullan ja kookoskuidun sekoituksessa, joten hyvissä oloissa noista voisi tulla isompiakin. Nämä putoilevat itse oksilta jonkin ajan kuluttua kypsymisestä. Maku on hyvä, oikein mukava ja tulisuus kohtuullinen. Vokkivihanneksiin sekoitettuna pari tuollaista maustoi neljän hengen annoksen ihan uuteen kuosiin. Kunpa maku ja tuoksu säilyisivät seuraavissakin sukupolvissa.

Werneri säälistä sisään

Perjantaina nöyrryin Wernerin edessä.

Se oli sinnitellyt parvekkeella hyvissä voimissa ja chilejä meille tarjoillen tähän asti, mutta nyt oli lunta ja pakkasta tulossa. Lokakuun pakkasyöt avitin lämmittimellä, mutta kylmän ja pilvisen marraskuun aikana muut chilit kuihtuivat ja joutuivat kompostiin, vain Trepadeira do Werner ja Starfish jatkoivat satokauttaan ikään kuin ei kylmä olisikaan. Nämä kaksi baccatumia osoittautuivat nyt kestävimmiksi. 

Eteisen pienelle pohjoisikkunalle mahtui vielä yksi kasvi ja vahvasti leikelty ja Raidilla myrkytetty Werneri sai yläpuolelleen 30-wattisen ledispotin, jonka todellinen teho on vain 15W. Siitä tulee latvoihin yli 10.000 luksia, alemmaksi vähemmän. Tuskin sillä uutta satoa saadaan, mutta nuo nykyiset kypsyvät ja nehän pysyvät pitkään käyttökelpoisina oksilla. Runsasta lehtien pudottelua on varmaan odotettavissa, kunhan ei menisi kokonaan kaljuksi. Nuo punaiset makupallerot kuitenkin pysyvät jouluun koristeina ja tuosta niitä saa ruokaan poimittua.

Starfish jäi liian isona parvekkeelle palelemaan. 

Trepadeira do Werner (C. baccatum)

Wernerissä on edelleen kaiken värisiä raakileita ja kypsiä. Kukinta tosin on loppunut, kun marraskuussa leikkelin oksien päät poikki. Vähän aikaa sitten tein näistä Bluesmanin mainiolla ohjeella "Etanat ilman etanoita" ja hyvää oli. Alkuperäinen idea tuli etanapannusta, mutta kun minulla ei sellaista ollut, käytin pieniä muffinivuokia. Perattuja Wernereitä, kinkkua ja Cheddar- (tai muuta maukasta) juustoa sekoitetaan vuokiin ja uunissa kypsennyksen jälkeen rasvainen ja makoisa herkku on nautittavissa.

Lisäys 31.1.2015
Werneri viihtyi spottinsa alla, tässä raportti 30.1.

Aurinkokin taas paistaa

Hallaöistä selvittiin parvekkeella lämmittimen turvin ilman vaurioita. Tässä muutama otos aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi.

Starfish (C. baccatum) on majaillut tuossa nojatuolini kyljessä ja mittaa on kattoon asti, satoakin ihan mukavasti kun muistaa, miten surkeassa kunnossa se oli keväällä.

Starfishit ovat hauskan näköisiä, muista selvästi erottuvia muodoltaan ja tänä vuonna niitä tuntuu tulevan tiheään, kun se pääsi aurinkoiseen paikkaan. Edellinen yritykseni tuotti vain muutaman, kun se oli vähän varjossa seinän vieressä.

Scarlet Lantern (C. chinense) on kaunis chili, mutta sai vasta syyskuussa ensimmäisensä kypsäksi. Kesän säillä saattaa olla osuutta asiaan, samoin paikalla parvekkeen itäreunalla tiheässä viidakossa. Maistamatta on Scarlet vielä.

Red Butlah (C. chinense) kasvaa lomittain Aji Amarillon kanssa ja tuo raakile on Amarillon. Butlah on supertulisten sukua, enkä ole sitä rohjennut vielä maistella, vaikka näitä onkin useita oksilla, kun tuota tiheikköä vähän kaivelee. Ulkonäkökin viittaa runsaaseen poltteeseen.

Suurimman tilan parvekkeelta on vallannut Perusta tullut Aji Amarillo (C. baccatum). Sen satokautta on nyt kestänyt melkein neljä kuukautta ja chilit vain kasvavat kokoa ja tihenevät. Se on täyttänyt tilansa lattiasta kattoon ja ainakin pari metriä leveälle muiden chilien joukkoon tunkeutuen. Paikka on valoisa ja ruukku iso, mikäpä siinä on kasvaessa.

Tähän väliin pieni ruokavihje: Mainio kalan kastike (ja kelpaa se vihanneksillekin) syntyy, kun Amarillon silppuaa maustamattoman 10% turkkilaisen jogurtin joukkoon. Toki muutkin chilit kelpaavat.

Aji Charapitakin (C. chinense) kypsyy vihdoin. Parvekkeella kaikki hyvin.

Yksikin Omnicolor lämmittää kurpitsakeiton

Sadonkorjuun aika.

Eniten olen nauttinut viinirypäleistä. Zilga kypsyy aivan liiankin kovalla vauhdilla. Omenia putoilee puusta. Tänään avasin ensimmäisen kurpitsan. Sillä oli painoa 12,2 kiloa ja noita on vielä 4 saman kasvin lonkeroissa, 2 kypsää ja kaksi kasvamassa. Eipä lopu kurpitsat ihan heti tästä perheestä.

"Jättikurpitsan" sain parhaiten halki isolla, ohutteräisellä veitsellä. Sahalaitaisista ei oikein ollut siihen hommaan, vaikka niin luulin. Valkoinen astia takana ei ole lautanen, vaan iso paistivati, jolla siirtelin osan kurpitsanpaloista jääkaappiin.

Kurpitsasta saa monenlaista muonaa, mutta viime vuodesta jäi ylivoimaisena mieleen kurpitsakeitto ja ohjekin oli vielä tallessa. Tein aluksi melkein perusversion runsaammalla kurpitsalla ja miedolla chilillä. Oikea kerma on aivan oleellinen maun pyöristäjä ja timjamia ripottelin pinnalle runsaasti pekoninpalojen kera.

"Jokamiesversioon" valitsin chiliksi Omnicolorin. Tämä baccatum on vuosia ollut yksi suosikeistani, amppelikasvatukseen sopiva, melkein mitä tahansa kestävä, keskitulinen makupilleri, joka vielä on kaunis koristekasvi. Nyt se on kasvanut tuulisella ja varjoisella kuistilla ulko-oven vieressä. Koko kesän siitä on riittänyt maustetta, kun pikku chilin paloa on ruokaan kaivattu. Nytkin se täydensi kurpitsakeiton suorastaan kehujen arvoisesti.