Aji Panca on komea puu

Aji Panca (C. chinense)

Minulla on taipumusta kuvata chilikuvat vastavaloon, mutta minkäpä teet, kun kasvit ovat parvekelaseissa kiinni ja aurinko paistaa lasien takaa. Ajattelin kirjoittaa vastavalo-ongelmista kuvatessa, mutta enpä taida nyt syventyä siihen, kun eilen taustaksi tuli noin komea ukkospilvi. Siitä myös satoi ja salamoi vähän myöhemmin. Aikamoinen ruuvaaminen oli raw-kuvasta, ennen kuin sain sekä valoisan taustan, että tumman kasvin näkymään.

Aji Pancaa kasvattelin viimeksi 2010 ja nyt oli aika uudistaa siemen ja hyvinhän ne vielä itivät. Hassu juttu, että tunsin vieläkin Pancan maun suussani, kun katsoin vanhaa blogikuvaani, jossa on etikkaliemessä säilöttyjä Pancan viipaleita voileivän päällä. Kullekin chililajikkeelle pitää löytää oikea käyttötapa. Paljaaltaan nämä eivät maistuneet juuri miltään. Se on kuitenkin Etelä-Amerikan suosituimpia chilejä, jota myydään nettikaupoissa kuivattuna ja säilöttynä.

Onko sademetsässä mustavalkoista?

Rain Forest (C. baccatum)

Fatalliin myymä Rain Forest (niitä on muitakin markkinoilla) eli sademetsä väripilkkuna mustavalkoisessa kuvassa. Piti tuollaistakin kokeilla, kun satuin lukemaan "uuden" kamerani käyttöohjetta kerrankin alkusivuja pidemmälle. Näissähän on kaikenlaisia efektejä, joita en ollut toistaiseksi vilkaissutkaan. Värejä voi liioitella, vähentää, tehdä rusehtavaksi tai mustavalkoiseksi ja myös valita yhden värin, joka jätetään. Minua ei tuollainen kikkailu ollut kiinnostanut, mutta kokeiluhan vaikuttaa mukavalta, korostaa pääaihetta. (On ne lehdet oikeasti vihreitä.)

Tämä Rain Forest on hyvä, maukas chili, baccatumien aatelia. Poltteen määrä riippuu jonkin verran siitä, ottaako siemenkiinnikkeet mukaan vai ei. Minä otan, mutta aloittelija voi veistää ne pois.

Tarkennuksia pinoamassa

Focus stacking tai bracketing ovat hienoja kuvaustermejä, joita olen kuullut  ja hienoja esimerkkikuviakin nähnyt, mutta eipä ole juolahtanut mieleen, että niitä voisi tehdä itse, vieläpä helposti. Kamerassani on erilaisia sarjakuvauksia ja haarukointimahdollisuuksia, mutta en ollut edes lukenut niiden osuutta käyttöohjeesta. Nyt jostakin pälkähti päähän katsoa, mitä tuollainen tarkennuspino oikein tarkoittaa.

Ennen muinoin tuo tehtiin tarkennuskiskolla siirrellen kameraa hitusen valotusten välillä. Nyt kun tarkennus on sähköinen toimenpide, kamera voi kuvata peräkkäin sarjan kuvia ja muuttaa tarkennusta hitusen otosten välillä. Nuo sitten yhdistetään tietokoneella jollakin softalla, jotka ovat jo melko automaattisia. Termit eivät vielä ole oikein vakiintuneet, mutta ilmeisesti tämä on tarkennuksen haarukointi (bracketing) ja stacking taas on kamerassa tehtävä tarkennustasojen pino, josta heti muodostetaan yksi terävä kuva. Myös englanninkielisillä sivuilla termejä käytetään vaihtelevasti, mutta minun kamerani Haarukoi (Focus BKT) ja kuvaa halutun pituisen kuvasarjan, vaikkapa 99 kuvaa tarkennusta vaihtaen. Minä tyydyin kymmeneen tai viiteentoista otokseen.

Niin kiire oli heti ensimmäisiä kokeilujani tuoda julki, että en edes hyvää esimerkkikuvaa malttanut kuvata. Tämä on yhdistelmä yhdestätoista kuvasta. Tarkennus alkaa etummaisen lehden taitoskohdasta ja jatkuu vasemmalla olevan lehden kautta kukkaan ja sen takana olevaan lehteen. Sarjassa olisi ollut vielä kuvia, joissa takana olevat lehdetkin olivat teräviä, mutta jätin ne pois.

Tässä on yksi kuva haarukointisarjasta, se jossa kukka oli terävä. Tätähän voi käyttää myös oikean tarkennuksen etsimiseen. Eron "pinottuun" kuvaan huomaa lähinnä vasemmanpuoleisen lehden terävyydessä ja isompana. Joskus minä vielä kuvaan parempia esimerkkejä. Yksi epäonnistunut sarja sentään löytyi:

Kuvasin kukkaa vähän lähempää samalla viidentoista kuvan asetuksella ja lehdestä alkanut tarkennuksen siirtely jäi vähän kesken. Kukan reunat ovat terävät, mutta pohja ei. Pari kuvaa lisää olisi vaadittu näin läheltä. Tässä siis valitaan lähin tarkennuspiste ja kamera siirtelee tarkennusta siitä taakse ottaen huomioon polttovälin ja aukon vaikutukset terävyysalueeseen. Pidemmällä sarjalla saisi peräseinänkin teräväksi. Jalustaa käyttäen terävyys lisääntyisi.

Kaikki kuvat ovat käsivaralta ja niiden terävyys hämmästyttää minua edelleen. Peilitön kamera tikuttaa kuvat ripeään tahtiin, mutta kyllä siinä varmaan yli sekunti menee ja kuva liikkuu sen aikana väkisinkin. Softa (tässä HeliconFocus kokeiluversio) hakee yhteiset pisteet ja rakentaa kuvan niiden varaan. Ällistyttävän helppoa. Mitähän muuta sieltä kameran asetuksista löytyisi?

Lisäys seuraavana päivänä:
Tämä kuvapari ehkä havainnollistaa paremmin, mistä on kyse. Huoneen pimeimmässä nurkassa kuvasin sulkaa 1/10 sekunnin valotuksella täydellä 2,8 aukolla viidentoista kuvan sarjan. Vasemmalla on sarjan ensimmäinen, oikealla yhdistelmä kaikista viidestätoista.

Pikku virhe sattui tässäkin. Ensimmäinen tarkennus ei ole ihan kärkeen. Taisin nojata vähän eteen ennen kuin painoin laukaisinta. Kauniisti tarkennusalue on kuitenkin jatkunut koko sulan pituudelle. Noissa oloissa ei tuo olisi onnistunut edes aukkoa pienentämällä, sillä valotusaika olisi silloin kasvanut sekunteihin, eikä syliin pystynyt jalustaa rakentelemaan.

Kummallisia kuvakulmia

Tumbling Tom Yellow (Solanum lycopersicum)

Parvekkeella nojatuolini yläpuolella riippuu tomaattiamppeli aivan käden ulottuvilla. Onneksi uudessa kamerassani on kääntyvä etsin ja sillä pystyy kuvaamaan aivan tuolin pinnasta suoraan ylös, muuten ei mahtuisi.

Tumblin Tom Yellow on taas vauhdissa, vaikka tämän kylvin talvella alkuperäisistä 2007 vuoden siemenistä. Vieressä roikkuu myös uusista tsekkiläisistä siemenistä kokeeksi kasvatettu ja aivan yhtä hyviä ja makeita ovat nekin. Niissä ei mainittu niiden olevan F1 hybridi, mutta kaksinkertainen hinta ja sininen peittausväri kertovat, että kyseessä on parempi siemen. Minulla on nyt siementä vuosiksi eteenpäin ja tämähän on monivuotinen.

Voi tätä sadon runsautta! Chileillä ei mene aivan yhtä hyvin, mutta siitä vähän myöhemmin.

Kuvauskalustosta

Kevään kuluessa olen vähitellen vaihtanut kuvauskalustoni kokonaan uuteen "perheen painostuksesta". Muut olivat jo vuosi sitten siirtyneet Panasonicin pokkarikokoisiin vaihto-objektiivisiin ja niihin sopivaa laitteistoa alkoi olla lähistöllä saatavissa, vain makro puuttui. Olin niitä vertaillessani todennut, että uudet pienemmät peilittömät olivat vähintään yhtä hyviä kuin vanha peili-järjestelmäni. Vain etsin noista pienistä puuttui. Olen kai vanha ja opittuihin tapoihini jämähtänyt, mutta minusta tuntui, että kamerassa pitää olla etsin, ei vain joku läpyskä takakannessa. Etsimestä kuvatessa saa paljon tukevamman otteen kameraan, kun sitä nojaa otsaan ja tukee kyynärpäillä kylkiin. Maaliskuussa vihdoin löytyi sopiva etsimellinen kamera, vain makro vielä puuttui. Niitä toki oli kaksi markkinoilla, mutta kolmas, lupaava tulokas oli jo julkaistu. Parin kuukauden jälkeen sekin saapui Suomeen ja minähän tein kaupat heti, sen verran hyviä olivat arvioinnit maailmalla olleet.

Tässä vastaava kuva kuin vuodelta 2012, jolloin esittelin edellisen makroni. Eniten on muuttunut vakiozoomi, "kittilinssi", joka tuolloin oli yhtä iso kuin makro. Nyt se on mallia "pannukakku", mutta yhtä hyvä, vain pienempi. Makro on miltei yhtä pitkä kuin edellinenkin, mutta puolet kevyempi, silti laadultaan vähintään yhtä hyvä. Vauhtiviivat ja tyylikäs ulkomuoto puuttuvat, mutta niitähän ei näe valmiista kuvista. Paljon on objektiivien suunnittelu edennyt muutamassa vuodessa ja kameran pienempi kenno tietysti auttaa lasien keventämisessä, se lyhentää polttovälejä. Panasonicin ja Olympuksen objektiivit ovat vapaasti keskenään vaihtokelpoisia ja niin minä sitten vaihdoin, tein omia yhdistelmiä.

Kamerakseni valitsin Olympuksen juurikin sen etsimen vuoksi. Se myös istui käteeni parhaiten. Objektiivit ovat kaikki Panasonicin, koska vain niissä on kuvanvakaaja, jota muut perheessä tarvitsevat ja ne on testeissä todettu hitusen paremmiksi kuin Olympuksen halpislasit. Pro-sarja on sitten ihan erikseen.

Kamera on roiskevesi- ja pölytiivis, mutta objektiivi ei. Säätönuppeja ja funktionäppäimiä on niin paljon, että en vielä ole keksinyt kaikille käyttöä. Niitä voi käyttäjä määritellä haluamallaan tavalla. Menurakenne on valtava, enkä usko koskaan oppivani sitä, mutta perustoiminnot ovat samanlaiset kuin muissakin järjestelmäkameroissa, joten minkäänlaista oppimisaikaa ei tarvittu kuvien saamiseksi. Olen varsin tyytyväinen valintaani. Kamera on selvästi pienempi, tukevampi ja monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Wi-Fiäkin ehdin jo käyttämään, kun tarvittiin ryhmäkuvaa, jossa itse olin mukana. Kameran kuvan saa kännykkään ja sillä voi hallinnoida kameraa, vaikkapa kuvata sarjatulta. Erityiskiitoksen ansaitsee kameran rungossa oleva kuvanvakaaja, joka mahdollistaa käsivarakuvauksen varsin pitkilläkin valotusajoilla ja se toimii hienosti myös videokuvauksessa, mikä on aika ainutlaatuinen ominaisuus tämän hetken järjestelmäkameroissa.

Makrolasilla todellakin syntyy neulanterävää jälkeä. Tässä kohteena ovat kurpitsan nuput vastavalossa. Noin lyhytpolttovälisen makron ongelmana on, että lähikuvissa kuvausetäisyydet ovat varsin lyhyitä ja kamera helposti varjostaa kohdetta. Perhoskuvaukseen tämä 30mm (vastaa täyskennoisella 60mm) tuskin soveltuu, niitä ei pääse niin lähelle, mutta se toimii hyvin muoto- ja esinekuvauksissa ja kelpaa maisemiinkin, ellei laajakulmaa tarvita.

Lähietäisyydeltä sillä saa ruudun täyteen alle parin sentin kokoisesta kohteesta. Tuo vaakatasossa oleva nuppu on juuri sellainen ja siitäkin sai lähikuvan. Näpyttämällä näistä saat vähän isompia. Kaikki kuvat on kuvattu käsivaralta. Jalustalta saisi vieläkin terävämpää jälkeä, mutta kun se on niin hankala asetella näissäkin tiloissa. Laiskuus voittaa. Nautitaan elämästä.

Kasvua havaittavissa

Viikko on takana Värien taistoa. Taimet ovat kotiutuneet laatikkoihinsa ja valoihinsa. Kasvu on täysin tasaista kaikissa väreissä. Tässä kuvakooste valkoisen ja punaisen bacca-osastosta.

Ei liene vaikea päätellä, kumpi on kumpi. Alanurkassa sama punainen uudestaan, kun kameran valkotasapaino on säädetty punaisen seinän mukaan. Ei löytynyt vihreää väriä silläkään chilintaimesta. Pornopunainen seinä muuttui neutraalin harmaaksi, mutta se ei mahtunut tähän kuvaan. Ihme säätöjä kameralla voi tehdä, tavallaan valehdella silläkin.

Mysteerirocoto M2 vauhdissa taas

Parvekkeella oli aurinkoisena päivänä 25° lämmintä ja mukava tehdä ruukun vaihtoja.

Fataliin yllätyspussista kaudella 2009 kasvateltu, itse nimeämäni Rocoto M2 (2. musta siemen) iti vanhoista siemenistä, tuli taimelle joulunpyhinä ja on nyt vajaan kolmen kuukauden ikäisenä puolimetrinen ja kukkii innolla.

Sille ei löytynyt edes Chilifoorumin avulla oikeaa lajikemääritystä, sillä saman näköisiä on liian paljon, ainakin 6 PI-lajiketta. Ne pitäisi itse kasvattaa vierekkäin ennen kuin voisi sanoa, ovatko ne samoja. Netin kuvien ja tietojen perusteella ei voi varmaa määrittelyä tehdä.

Rocoto oli kasvanut 9 cm leveässä taimiruukussa ja nyt se sai 15 cm leveän kolmilitraisen väliaikaisruukun kesää ja isompaa juuritilaa odotellessa.

Juuret olivat hyvässä kunnossa, kun ruukku ei ollut niitä täynnä ja ohuita hiusjuuriakin vielä näkyi pinnassa. Rikoin paakkua vähän pohjasta ja nurkista ja istutin uuteen ruukkuun. Kukinta saattaa tästä hetkeksi keskeytyä, mutta ehtiihän se vielä.

Tämän Rocoton kukat ovat enimmäkseen supussa, aukeavat myöhemmin lyhyeksi aikaa kokonaan. Niitä kasvaa useampia samasta pisteestä. Lehdet eivät ole kovin karvaisia eivätkä tuoksu voimakkaasti, mutta kyllä tämä silti tyypillinen pubescens on.

Kukan perusteella rocotoja ei voi määritellä. On niissä joissakin enemmän valkoista, mutta tämä on perusmuoto. Väri vaihtelee kameran kuvissa paljonkin riippuen valon laadusta ja tulosuunnasta. Tässä valo tulee terälehtien läpi ja se voimistaa violettia, eli luonnossa se on vaaleampi. Väri muuttuu myös iän mukaan, vanhassa kukassa se on hailakampi kuin juuri avautuneessa. Jotkut ovat yrittäneet tehdä määrittelyjä myös heteiden perusteella. Tässä ne ovat kiinni ja tummat, mutta muutamassa päivässä heteiden päät avautuvat, alkavat tuottaa siitepölyä ja muuttuvat vaaleiksi. Eipä löydy lajikkeiden välille eroa siitäkään.

Lisäys 22.3.

Tässä vielä kuva samasta kukasta kaksi päivää myöhemmin. Siitepölyä on alkanut irtaantua heteistä ja kukan väri on toinen, kun valo tulee sivusta, eikä terälehtien läpi siilautuen.

Ansarijauhiainen ei hellitä

Parvekkeen chilien latvoissa on katon rajassa kasvanut vähitellen aika tiheä ansarijauhiaiskanta. Kerroin tuosta kiusalaisesta huhtikuussa. Lopullista ratkaisua en ole löytänyt. Raid ei meillä tee näille juuri mitään, Provadoa en satokaudella (enkä kyllä muutenkaan enää) käytä. Vanhoilla puutarhanettisivuilla suositellaan Malationia, mutta se on poistunut kaupoista. Kylmässä niiden pitäisi hävitä, mutta ei pidä paikkaansa. Muutaman päivän kylmäkäsittelyn jälkeen jauhiaiset taas virkistyvät, kun pääsevät sisään. Tarra-ansoilla määrän voi pitää jotenkin aisoissa, mutta ei hävittää.

Tässä vielä pari kuvaa jauhiaisten valtaamista lehdistä. Ansarijauhiaisen kehityksestä on kauppapuutarhaliitto julkaissut havainnollisen pdf:n. Tuossa niitä  on omalta parvekkeeltani. Silmällä katsoen lehtien alla on vain jotakin vaaleaa, mutta makro-objektiivi ja aivan sivulta tuleva aurinko saavat läpinäkyvät toukatkin näkymään.

Näitä kuvia kannattaa katsoa suurempana. Laitoin ne aukeamaan omaan ikkunaansa, niin niitä voi katsoa tekstin kanssa rinnakkain. Pienimmät lienevät munia ja niistä kehittyy läpinäkyviä toukkia, joita on tuossa muutamaa kokoa. Isoimmat ovat "karvaisia", noin millin mittaisia. Näistä kehittyy aikuisia siivekkäitä nopeassa tahdissa. Kasvuvauhti riippuu lämpötilasta, eli kylmässä pitämällä voi kehitystä hidastaa.

Mäntysuovan neuvontasivulla suositeltiin useita ruiskutuksia kolmen päivän välein, sillä saippuakaan ei tehoa kaikkiin kehitysvaiheisiin. Aloitin parilla kasvilla tuon kuurin viime viikolla. Lopullista tehoa ei ole vielä näkyvissä. Jotkut aikuiset ovat kuolleet, mutta uusia syntyy seuraavaan myrkytykseen mennessä.

Ansarijauhiaiset ovat ikäviä, mutta eivät juuri tapa kasveja. Ne viihtyvät parhaiten ylimmillä lehdillä, aina lehtien alapinnoilla. Parvekkeella leikkelin kasvien latvat pois ja heitin ulos jauhiaisineen, sillä kylmässä ne eivät lennä. Jäi niitä silti, ei noista eroon pääse, vai tiedätkö keinon?

Lisäys pari viikkoa myöhemmin:
Eipä niistä eroon pääse. Myrkytys kyllä onnistui, toukka-asteetkin lopulta kuolivat, mutta kun toin kasvit takaisin vanhoille paikoilleen, niissä oli parin päivän päästä muutama jauhiainen lentelemässä. Ne olivat myrkytyksen ajan jossakin muualla ja tulivat sitten takaisin. Huoneessa on vain paksulehtisiä koristekasveja, paavalinkukkia, rahapuu ja anopinkieli. Jossakin niissä ne piileskelivät, vaikka ei niitä sieltä löydä. Tuohon tehoaisi vain koko huoneen vahva myrkytys jollakin Raidin tyyppisellä muutamaan kertaan, mutta auattaisiko sekään?

Ylistys makrolinssille

Canonin halpissarjan eli pienikennoisten järjestelmäkameroiden vakiozoomi 18-55 mm ja 60 mm makro. Objektiivit ovat saman kokoisia, mutta makro on painavampi, siinä on enemmän lasia. Sen valovoima on myös pari aukkoa parempi kuin "kittilinssin" pitkällä polttovälillä.

Canon minulle joutui perinteiden vaikutuksesta, kun sen objektiiveja ja lisävälineitä oli ennestään lähistöllä. En siis kiivaile minkään merkin paremmuudesta, vaan otan esimerkin niistä, mitkä tunnen. Kuvasin tähän kummallakin lasilla kuvat niin läheltä, kuin niillä sai.

18-55 mm IS on varsin hyvä yleisobjektiivi. Se tarkentuu 25 cm etäisyydelle (kennosta), mikä on normaalia parempi tulos. Pisimmässä asennossa sillä kuvaa 6 cm leveän alueen, eli se riittää isojen chilin kukkien (n. 3 cm) kuvaamiseen.

Piri Pirin (C. frutescens) kukka on kuitenkin niin pieni, että se jää vakiozoomilla kaukaiseksi. 60 mm makro-objektiivi tarkentuu 20 cm päähän ja tällä viidellä sentillä (ja pienellä polttovälin pidennyksellä) onkin uskomaton vaikutus. Nyt kuva-ala on pienimmillään vain 2 cm leveä. Tästä lähemmäksi mennään sitten loittorenkaiden avulla, niillä päästään n. 8 mm alueeseen.

Hankin makroni elokuun lopulla, kun sain edullisen tarjouksen. Tätä uskallan suositella muillekin. Makron määritelmien mukaan se kuvaa 1:1 eli kennon kokoisen kohteen. Monet, varsinkin hyönteiskuvaajat suosivat pidempiä polttovälejä, 100 mm tai yli, jolloin ei tarvitse mennä aivan kohteeseen kiinni. Tällä käy kukkakuvaus, mutta valon saaminen kohteeseen voi olla ongelmallista, sillä tilaa väliin jää vain n. 9 cm ja helposti siinä itse varjostaa kuvattavaa kohdetta.

Kuvanvakaajaa ei tässä 2005 vuoden makrossa ole, joten jalusta tai nopea suljinaika ovat suositeltavia. Vakaaja tuli pari vuotta myöhemmin tuohon vakiozoomiin ja samalla sen lähin tarkennusetäisyys lyheni huomattavasti. Ehkä kohta on makronkin uuden version aika.

Lähikuvaukseen lisää laatua

Teinpä pitkästä aikaa valokuvausvälineiden hankintoja.
Olen kuvannut lähikuvat kukista ja pienistä chileistäkin HD-videokameralla, kun sen makrotoiminto on niin kätevä. Se tarkentuu automaattisesti melkein linssiin kiinni. Videokameran tarkkuus vain ei ole kovin suuri, 1920 pikseliä leveyssuuntaan ja lyhyet kuvausetäisyydet tekevät valon saannista ongelman, kun kamera peittää valon.

Nyt havaitsin Digitarvikkeella seitsemän vuotta vanhaan digijärkkäriimmekin sopivan loittosarjan satasella. Eihän se halpa ollut, mutta muun tarjonnan huomioon ottaen edullinen. Canonin lisävälineissä on sellainen hieno ominaisuus, että ne toimivat vuosikausia, systeemejä ei vaihdeta yhtenään. Minullakin on kinofilmikameraan kaksi vuosikymmentä sitten ostettu 50mm objektiivi, joka toimii edelleen täydellisesti nykyisissä digirungoissa.

Kiinalainenhan tuo loitto on. Kiinnitykset ja lukitukset eivät ole ollenkaan Canonin tasoa, mutta pysyvät paikallaan. Se saa riittää. Näillä pääsen kuvaamaan kukkia ja perhosia vähän laadukkaammalla kameralla. Muutaman millin mittaiset ötökät on edelleen kuvattava videokameralla ja makrolisäkkeellä.

Loittojen kanssa pääsee 2-4cm kokoiseen kohteeseen kameran vakiozoomilla, 50mm lasilla vähän isompaankin. Kaikki renkaat päällekkäin kuvausalue on reilun senttimetrin leveä. Valoa tuossa tarvitaan paljon ainakin, jos käsivaralta aikoo kuvata. Terävyysalue on tosi pieni ellei käytä pientä aukkoa ja sehän tarkoittaa pitkää valotusaikaa ja jalustan tarvetta. Tuon Rocoto M2:n kukan kuvasin ikkunalla auringossa käsivaralta, kun kukkaa piti samalla toisella kädellä kääntää sopivampaan kulmaan. Valotusaika oli 1/160 ja aukko 10 vanhalla 50mm objektiivilla, kertovat kuvaustiedot. Loitoista keskimmäinen oli käytössä, mutta sitä ei kamera rekisteröi mitenkään.

On noilla kiinalaisilla otsaa nimittää loittoputkiakin digitaaliseksi. Nuohan on pelkkää metalliputkea (tai kovaa muovia), jossa sisällä kulkevat objektiivin moottoreille tiedot aukosta ja tarkennuksesta. Automaattitarkennus siis toimii, mutta vain, jos olet vienyt kameran oikealle etäisyydelle - ja siinä ei paljon pelivaraa ole. Tässä kuvassa on kaksi pidempää loittoa. Lyhyt on irrotettu, mutta ei sitä tähän kuvaan tarvittu, kameran oma zoomi riitti. Zoomin ja loittojen yhteispelistä minulle paljastui sellainen outo asia, että zoomaus ei vaikuta kuvakokoon, vaan muuttaa vain kuvausetäisyyttä. Olenhan minä paljonkin loitoilla ja palkeilla kuvannut, mutta se oli 60-luvulla, eikä silloin ollut zoomeja.